Ghostbusters: Afterlife (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Jason Reitman
Pääosissa: Mckenna Grace, Finn Wolfhard, Carrie Coon,
Paul Rudd, Logan Kim, Celeste O'Connor, Oliver Cooper, Tracy Letts,
Bokeem Woodbine, Marlon Kazadi, Sydney Mae Diaz
Genre: Seikkailu, Komedia, Draama
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Yli kolmekymmentä vuotta on ehtinyt jo kulua alkuperäisen Haamujengi-ryhmän viimeisimmistä seikkailuista ja nyt studio vihdoin päätti jatkaa tarinakaarta eteenpäin. Muutamaa vuotta aiemmin ilmestynyt Paul Feigin epäonnistunut elokuvasarjan uudelleenkäynnistysyritys satutti brändiä aika tuntuvasti, joten oli vaikeaa nähdä, että elokuvasarja jatkuisi vielä hetkeen juuri missään muodossa. Muistan kuitenkin sen hetken, kun Ghostbusters: Afterlife -elokuva ilmoitettiin julkisuuteen. Jo tuolloin kannattajien toiveet odotetusta jatko-osasta alkoivat nousemaan merkittävällä tavalla.

Huhut alkoivat jylläämään tuotannon ympärillä ja ihan ymmärrettävistäkin syistä. Elokuvan ohjauksesta vastasi nimittäin kahdesta ensimmäisestä elokuvasta vastanneen ohjaajan Ivan Reitmanin oma poika Jason, joka päätti ottaa isänsä ikonisesta työstä kopin jatkaakseen sitä eteenpäin. Ottaen huomioon Sony Picturesin kyseenalaisen suhtautumisen brändiä kohtaan, oli elokuvasta voinut helposti tulla uudemman kerran aivan järkyttävä pannukakku. Onnistuiko Ghostbusters: Afterlife kuitenkin yllättämään kannattajat varteenotettavuudellaan vai oliko kyse taas pelkästä rahanpesusta?


Kodistaan häädetty kolmihenkinen perhe joutuu pakon edessä muuttamaan edesmenneen sukulaisensa omistamalle ränsistyneelle maatilalle Oklahoman Summervilleen. Perheen lapset alkavat penkomaan isoisänsä jättämää tonttia ja sen värikästä historiaa, joiden siimeksestä paljastuu hyvin epätavanomaisia asioita. Löytäessään yhteytensä ikoniseen Haamujengi-ryhmään, alkavat he selvittämään kaupunkia runnovia salaperäisiä maanjäristyksiä, jotka tuntuvat tapahtuvan hyvin kyseenalaisissa merkeissä. Onko järistyksillä ja perheen historialla oma yhteytensä vai onko kyse vain erikoislaatuisesta yhteensattumasta?

Kuten olen jo aiempien osien arvostelujen yhteydessäkin maininnut, Haamujengi on ollut hyvin tärkeässä osassa lapsuuttani jo pienestä pojasta lähtien. Täten oli varmaan ihan ymmärrettävääkin, että Ghostbusters: Afterlife herätti minussa hyvin vahvoja tuntemuksia ennakkoon. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat hyvin toiveikkaat, vaikka uusintafilmatisoinnin jättämät tuoreet haavat kummittelivatkin mieleni perukoilla edelleenkin. En antanut sen kuitenkaan sumentaa mieltäni kokonaan, vaan lähdin katsomaan jatko-osaa avoimin mielin.
 

Päätin antaa ohjaajana toimivalle Jason Reitmanille mahdollisuuden yllättää minut positiivisesti, jos vaikka teos tarjoaisikin vihdoin sen, mitä olemme kannattajina kauan jo odottaneet. Heti kättelyssä voin sanoa sen, että vaikka Ghostbusters: Afterlife ei olekaan missään nimessä täydellinen elokuva, onnistuu se herättämään tämän ikonisen maailman varteenotettavalla tavalla uudemman kerran eloon. Ohjaaja Jason Reitman lähestyy konseptia hyvin omaperäisellä tavalla keskittyen huolellisesti väkevään perhedraamaan ja uuden nuorekkaan hahmokaartin tarjoamaan uteliaisuuteen.
 
Seuraamme elokuvan aikana kolmihenkistä perhettä, johon kuuluvat Carrie Coonin esittämä yksinhuoltajaäiti Callie, Mckenna Gracen esittämä tytär Phoebe ja Finn Wolfhardin esittämä teinipoika Trevor. Uudelle paikkakunnalle muuttanut perhe toivoo pääsevänsä takaisin jaloilleen rahapulan kuristaessa heitä armottomalla tavalla. Tilanteestaan tuohtunut Callie on edelleen vihainen isälleen siitä, että tämä päätti sulkeutua omiin oloihinsa ja jättää perheensä taakseen. Hormonien tykittämä Trevor ei pidä uudesta elämänmuutoksesta ollenkaan, kun taas nerokkaana tiedelapsena tunnettu Phoebe onnistuu skeptisyydestään huolimatta löytämään itsensä isoisänsä mailla.


Lapset lyöttäytyvät yhteen Phoeben kesäkoulun opettajan Paul Ruddin esittämän Gary Groobersonin kanssa selvittämään Summervillen mysteeristen maanjäristysten alkuperää. Phoebe löytää myös vastoin odotuksiaan uuden ystävän Logan Kimin esittämästä podcast-intoilijasta Podcastistä, joka päättää liittyä mukaan epätavanomaiseen seikkailuun. Elokuvassa on yksi selkeä vetonaula, joka ällistyttää roolisuorituksellaan ja se on Phoebeta esittävä Mckenna Grace, joka ei ainoastaan pidä elokuvaa vakuuttavasti olkapäillään, mutta tarjoaa loistavan hahmon näytön toiselle puolelle katsojan koettavaksi. Vähäisestä ruutuajastaan huolimatta myös Paul Ruddilla on omat hauskat hetkensä elokuvassa veikeänä ''isähahmona''.
 
Ghostbusters: Afterlife huokuu sitä kaivattua mysteeriä ja nostalgiaa, jota olemme kannattajina kärsivällisesti odottaneet vuosien varrella. Onneksemme ohjaaja ei pistä kaikkea painoa tuttujen yksityiskohtien uudelleenkierrättämiseksi, vaan antaa nostalgisille lisäyksilleen mahdollisuuden toimia osana suurempaa tarinakaarta syventäen Haamujengin mytologiaa entisestään. Onkin kiehtovaa nähdä, kuinka jälkikasvu oppii perheensä omalaatuisesta ja epätavanomaisesta historiasta. Kannattajan näkökulmasta katsottuna meistä tuntuukin kuin olisimme päähahmojen lailla löytäneet jotain merkityksellistä menneisyydestämme.


Löydämmekin elokuvan aikana rakkautemme uudelleen ikonista Haamujengiä kohtaan, jonka muisto elää vahvasti mielessämme. Vaikka elokuva ei välttämättä kaikista mukaansatempaavin ole hidastempoisen luonteensa vuoksi, pystymme arvostamaan sitä, millä tavalla ohjaaja pyrkii uudelleenrakentamaan tuttua maailmaa muistojemme varassa. Hän ei ainoastaan saa tuotoksensa puolesta elokuvasarjan kokeneemmat kannattajat puolelleen, mutta esittelee samalla sen vakuuttavasti uudelle sukupolvelle. Ensimmäisen elokuvan hahmoihin ja tapahtumiin refeerataan jatko-osassa hyvin tunnollisella tavalla.

On kuitenkin jännää huomata, että vaikka elokuva toimiikin jatkona kahdelle ensimmäiselle osalle, ensimmäisen jatko-osan tapahtumat jäävät täysin mainitsematta, eikä niihin paneuduta alkuunkaan. Tuhoajana ja tuonpuoleisena matkaajana tunnettu Volguus Zildrohar, eli Gozer Gozerialainen, palaa helvetillisten koiriensa kanssa jälleen kerran terrorisoimaan maailmaa. Vaikka antagonisti saattaakin vaikuttaa tuttavuutensa puolesta päällepäin hieman laiskalta vaihtoehdolta, on sillä kuitenkin perimmäinen tarkoitus ympyrän sulkeutumisen kanssa, joka antaa sille lisäarvoa entisestään.


Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on jopa yllättävän vakuuttavaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että tietokoneilla viritetyt efektit vaikuttavat päällepäin varteenotettavilta kokonaisuksilta, mutta elokuvan käytännön efektit todellakin osuvat nappiin toteutuksensa puolesta. On hienoa nähdä, ettei tässä elokuvassa turvauduta pelkästään tietokonegrafiikkaan, vaan yritetään toden teolla tuoda tuonpuoleisia otuksia mahdollisimman uskottavalla tavalla näytölle katsojien vastaanotettavaksi. Visuaalisesti elokuva myös miellyttää silmää.
 
Suurien pilvenpiirtäjien täyttämä miljöö on muuttunut pieneksi ränsistyneeksi kyläksi, mikä tuo asetelmaan aivan uudenlaista energiaa. Värimaailma tarjoaa suurimmaksi osaksi pehmeitä värejä, jotka korostavat pienen Summervillen autiota ja kolkkoa ilmapiiriä. Vaikka loppua kohden sekin saa jyrkän käänteen, ei muutos tunnu liian kaukaa haetulta. Elokuvan musiikki nojaa vahvasti ensimmäisen elokuvan sävellyksiin, jotka saavat kannattajan kuin kannattajan sisäisen lapsen huutamaan. Äänieditoiminen erottuu myös puolekseen huolellisuudellaan ja ihailtavalla tasapainollaan.


Ghostbusters: Afterlife on mainio jatko-osa, joka onnistuu viihdyttämään moniulotteisella ja -puolisella materiaalillaan. Ei ainoastaan, että kannattajat saavat sen, mitä he ovat monen vuosikymmenen ajan odottaneet, mutta nuoremmat katsojat saavat täydellisen mahdollisuuden tutustua ikoniseen elokuvasarjaan ensimmäistä kertaa. Elokuva on hienosti ja huolellisesti rakennettu perhedraama, joka yllättää miellyttävällä sydämellisyydellään, mukaansatempaavalla nostalgiallaan ja murtavalla tunteellisuudellaan. Alku- ja loppukohtaukset onnistuvat myös avaamaan katsojan kyynelkanavat vaikutavalla tavalla, joten kannattaa varautua myös siihen.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.11.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit