Ghostbusters (2016) - arvostelu

 

Ohjaus: Paul Feig

Pääosissa: Melissa McCarthy, Kristen Wiig, Kate McKinnon,

Leslie Jones, Chris Hemsworth, Charles Dance, Andy Garcia,

Michael Kenneth Williams, Ed Begley Jr, Neil Casey
Genre: Komedia, Toiminta

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Haamujengi. Tämä ikonisista hahmoista koostuva ryhmä, joka pistää elämänsä likoon tieteen puolesta paljastaakseen sen toisella puolella lymyileviä yliluonnollisia salaisuuksia, on ollut minulle hyvin tärkeä lapsuudestani asti. Vaikka jatko-osa olikin keskinkertainen ensimmäiseen osaan verrattuna, toivat molemmat elokuvat minulle paljon iloa ja ihmetystä fantasiapainoitteisen komedian merkeissä. Kun suunnitteluhelvetissä rämpivää kolmatta osaa ei koskaan saatu aikaiseksi vuosikymmenten saatossa, olin muiden kannattajien lailla hyvin pettynyt asiasta.

2010-luvun alussa asia kuitenkin muuttui, kun Columbia Pictures ja Sony Pictures päättivät tehdä uuden Haamujengi-elokuvan. Kannattajien pettymykseksi pian kuitenkin meille selvisi, että kyseessä olisi uudelleenkäynnistetty elokuvasarjan avausosa nuorien näyttelijöiden kera, joka ei olisi missään yhteydessä alkuperäisiin osiin. Vaikka alkuperäisistä käsikirjoituksista vastannut Dan Aykroyd yrittikin kaikkensa vakuuttaakseen studion kolmannen elokuvan käsikirjoituksen omaperäisyydestä ja kannattavuudesta, päätti johtoporras kuitenkin kääntyä omien intressiensä puoleen ja aloittaa kaiken alusta.

Tämä oli sitä aikaa, kun Hollywoodilla oli pakkomielle kääntää suosittuja miesvoittoisia konsepteja ympäri naisvoimaisiksi ''uudelleenkuvitelmiksi''. Tämä tuotos oli kuitenkin juuri se elokuva, josta nousi järkyttävä kohu elokuvakannattajien keskuudessa ympäri maailmaa. Monet vastustivat ajatusta Haamujengin ''sukupuolivaihdoksesta'' ja ilmasivatkin asiasta äänekkäästi sosiaalisissa medioissa. Ohjaajana toiminut Paul Feig päätti kuitenkin ottaa tämän energian vastaan laukoakseen kyseenalaisesti takaisin sanomalla, että ''jos ette pidä tästä elokuvasta, niin vihaatte naisia''.

Tämä ei tietenkään ollut kovin kannattavaa, sillä elokuva selkeästi kärsi kriittisestä takaiskusta sen myötä. Itsekin olin myös hyvin skeptinen kyseisen elokuvan suhteen, sillä oma ajatusmaailmani uudelleenkuvitelluista tai tehdyistä elokuvista on hyvin yksinkertainen. Jos uusintaversio pystyy joko esittelemään jotain uutta ja ennennäkemätöntä konseptiin tai kehittämään aiempia epäkohtia tehdäkseen materiaalistaan paremman kokonaisuuden, olen täysin sen puolella. Vuoden 2016 Ghostbusters-elokuva ei ollut kuitenkaan edes harkinnut tätä asiaa, sillä heidän keskittymisensä nojasi täysin toissijaisiin asioihin.

Erin Gilbert on lupaava hiukkastutkija, joka on lähellä saada elämänsä työn arvostetusta yliopistosta. Arviointijakson loppuvaiheessa nainen huomaa yllättäen menneisyytensä kaivautuvan takaisin esiin kirjan muodossa, jonka hän oli ystävänsä, Abigailin, kanssa opiskeluaikoinaan kirjoittanut. Kirja on vaarallinen este naisen uralle, sillä se käsittelee tieteen yliluonnollisen puolen tutkimista, jota ei tutkijapiireissä arvosteta alkuunkaan. Erin päättää lähteä tapaamaan ajan kanssa vieraantunutta ystäväänsä pyytääkseen tätä poistamaan kirjan myynnistä, jotta se ei maksaisi hänelle lupaavaa uraa.

 

Tilanne ei mene kuitenkaan ihan toivotulla tavalla, vaan tieto naisen omaperäisistä harrastuksista vuotavat yliopiston tietoisuuteen, minkä vuoksi hän menettääkin mahdollisuutensa ponnistella uuden unelmansa perässä. Ikävään pattitilanteeseen päätynyt Erin päättää liittyä Abigailin tutkimusryhmään mukaan tutkimaan tuonpuoleista ja sen purkautumista oikean elämän tilanteissa tieteellisestä näkökulmasta katsottuna. Tämä osoittautuukin olevan hyvä päätös, sillä naiset törmäävät yllättävissä olosuhteissa ihka oikeaan haamuun.

Vaikka olinkin ennakkoon hyvin skeptinen elokuvan suhteen, toivoin sen todella löytävän myös muunkin syyn olla olemassa kuin vain välittääkseen passiivis-aggressiivisen woke-painoitteisen viestinsä katsojille. Katsottuani sen jo toistamiseen parin vuoden sisään voin varmuudella sanoa sen, ettei sillä ole mitään tekemistä Haamujengin kanssa - etenkin jos asiaa lähtee mietttimään itse konseptin näkökulmasta katsottuna. Se on jo ihan sanomattakin selvää, että yksi tämän elokuvan tärkeimmistä tarkoituksista on lypsää rahaa lippuluukuilla suositulla brändillä, mutta mikä minut yllätti täysin, oli tekijöiden halveksuva lähestymistapa sekä itse konseptiin, että sen perimmäiseen sanomaan.

Paul Feigin Ghostbusters ei nimittäin edes yritä tehdä mitään uutta tai omaperäistä käsissään olevalla talismaanillaan, vaan päättää käyttää sitä vain sivutuotteena laihan ja mitäänsanomattoman lelumainoksen muodossa. Ei ainoastaan, etteivät tekijät jaksa miettiä muutamaa pikkuviilausta lukuunottamatta omaperäisempiä ideoita tuodakseen Haamujengin uudelle aikakaudelle, mutta he eivät selkeästi myöskään tiedä mitä tällaisella brändillä pitäisi edes oikeastaan edes tehdä. Se, jos mikä, näkyy kilometrien päähän. Mitä tästä elokuvasta nyt voisi sitten sanoa?

Elokuvan tarina matelee omalla nojallaan vailla mitään kunnollista suuntaa ja punainen lanka tuntuu jatkuvasti hukkuvan kaiken muun tarpeettoman ja mitäänsanomattoman täytemateriaalin sekaan. Katsojasta tuntuukin jatkuvasti siltä, että olisimme kuin Liisoja konsanaan seikkailemassa epäloogisessa ja sekavassa ihmemaassa etsien ulospääsyä. Tässä elokuvassa sellaista ei kuitenkaan tarjota, vaan se vain jatkuu jatkumistaan, kunnes olemme täysin aneemeja kaikelle ympärillä tapahtuvalle. Okei. Ehkä hidastamme vauhtia tämän kriittisen runnomisen kanssa ja tarkastelemme asioita, missä elokuva joko onnistui tai yritti edes kokeilla jotain uutta.

Jos jokin pisti silmääni elokuvassa, niin tekninen toteutus. Sillä on hyvin veikeä ja vähän jopa yllättävä tapa tuoda esille fantasiapainoitteisuuttaan. Visuaaliset efektit ovat nimittäin ajoittain jopa yllättävän miellyttävää seurattavaa. Hyvin räikeä ja silmiinpistävä värimaailma tuo elokuvaan oman ''disneymäisen'' tuntumansa, mikä erottuu kyllä puolekseen. Elokuva on myös traditionaalisesti rajoitettu laajakuvaksi, mikä tarkoittaa siis käytännössä sitä, että ylä- ja alarajassa menevät mustat palkit. Elokuva rikkoo hieman tätä normia päästämällä efektit palkkien päälle kolmiulotteisuuden korostamiseksi ja se onkin kaikessa epätavanomaisuudessaan hyvin kiehtova ratkaisu tekijöiltä.

Mitä muuta? No, rehellisesti pidin myös Fall Out Boy -yhtyeen Ghostbusters-tunnusmusiikin modernisoimisyrityksestä, joka sai veren kiertämään aika kovaa vauhtia kehoni ympäri kuultuani sen elokuvassa. Paul Feigin Ghostbusters on tarpeeton lypsämisyritys studiolta, joka kaatuu aika näyttävästi naamalleen jo lupaavalta vaikuttavan avauskohtauksen aikana. Ei ainoastaan, ettei se tuo konseptille juuri mitään lisäarvoa, mutta se ei myöskään tarjoa mitään hyvää sanottavaa edes sanomansa kanssa, jonka mukaan kaikki miehet ovat vain hanurista ja niin edelleen.

Jos elokuvaa oltaisiin lähdetty lähestymään hieman ''vakavammin'', olisi ehkä lopputuloksestakin voinut tulla jotain miellyttävää. Ottaen huomioon, että elokuva pitää sisällään lahjakkaita näyttelijöitä, valutetaan kaikki potentiaali hukkaan turhanpäiväisen pelleilyn verukkeella. Ghostbusters on parhaimmillaan mitäänsanomattoman inspiroimaton ja pahimmillaan myötähäpeällisen naurettava tuotos, jonka olisi pitänyt jäädä palotteluhuoneelle jo alkutuotantonsa aikana. Onneksi Leslie Jones tarjosi yhden hyvän vitsin elokuvan aikana, sillä muutenhan se olisi jäänyt vain puhtaaksi ajan haaskaukseksi...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 17.11.2021

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com