Näkymätön vartija | El guardián invisible (2017) - arvostelu



Ohjaus: Fernando González Molina
Pääosissa: Marta Etura, Elvira Minguez, Carlos Librado,
Francesc Orella, Itziar Aizpuru, Benn Northover,
Miren Gaztañaga, Patricia López Arnaiz, Quique Gago
Genre: Rikos, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

Taso-, Koti- ja The Bar -elokuvien lailla löysin espanjalaisen Näkymättömän vartijan Netflixin suuresta valikoimasta selattuani jonkin aikaa mahdollisia arvosteltavia nimikkeitä. Nyt kun espanjalaiset elokuvat ovat olleet minulla kovassa nosteessa, päätin ottaa katsastuslistalleni tämän itselleni täysin tuntemattoman teoksen, joka perustuu Dolores Redondon samannimiseen eponyymiseen romaaniin.


Koska elokuva oli minulle täysi mysteeri, odotuksenikin olivat oikeastaan olemattomat. Kokemukseni espanjalaisista elokuvista ovat olleet ajan saatossa suurimmaksi osaksi positiivisia, joten toivoin kutenkin salaa tämänkin elokuvan yllättävän minut jollain tavalla. Konsepti itsessään kuulosti tarpeeksi kiinnostavalta ja päätin sokeasti vailla suurempia odotuksia lähteä katsomaan tarjontaa.

Rikostutkija Amaia Salazar lähetetään yllättäen pieneen Elizondon kaupunkiin tutkimaan teinitytön murhaa, jossa hänen oma lapsuuden kotinsakin sijaitsee. Metsien täyttämää kaupunkia varjostaa kuitenkin pahaenteinen sade, myyttinen taikauskoisuus kukoistaa asukkaiden ympärillä ja Amaian on kohdattava traaginen menneisyytensä. Nainen yrittää selvittää mysteerisen murhaajan henkilöllisyyttä, joka piinaa teinityttöjä huvin vuoksi.


Marta Eturan esittämä Amaia on FBI:n opit saanut rikostutkija, joka lähetetään selvittämään nuoren tytön merkillistä murhaa. Hän joutuu palaamaan takaisin kotikaupunkiinsa, jonka on aiemmin jo hylännyt. Naisella on nimittäin takana hyvin epämiellyttävä ja traaginen lapsuus, jonka aikana hänen äitinsä pahoinpiteli ja kidutti lastaan sekä fyysisesti, että mentaalisesti. Naisella ei ollut kovin hyvät välit siskojensakaan kanssa, jotka halveksivat häntä nuoruusvuosien läpi. Amaia päätti jättää hirveät muistonsa taakseen ja lähteä Yhdysvaltoihin rikostutkijan oppeihin.

Palattuaan takaisin pieneen Elizondon kaupunkiin hän huomaa, että murhatapauksella on jykevämmät juuret kuin mitä aluksi odotti. Tutkimukset alkavat ja pikkuhiljaa alamme huomaamaan, että paikka vaikuttaa Amaiaan hyvin negatiivisella tavalla. Naisen lapsuus on todellakin traagista seurattavaa ja se osuu kyllä sisimpään, mitä pidemmälle elokuvassa edetään. Ymmärrämme myös täysin, miksi hän käyttäytyy niin kylmästi siskojaan kohtaan ja miksi hän katkaisi välinsä kokonaan äitinsä kanssa.


Mysteeri tempaa mukaansa ja alkaa pikkuhiljaa kehkeytymään hyvin kutkuttavaksi kokonaisuudeksi. Hitaasti palava tarina on rakennettu huolellisesti ja pääsemme toden teolla investoitumaan naisen haastaviin koettelemuksiin. Kun murhamysteeri etenee hyvin henkilökohtaisille urille, koko asetelma alkaa kääntymään ja epäilykset nousevat korkealle. Tunnelma osaa olla aavemainen ja mysteerinen kaiken kaikkiaan. Elokuvan käsittelemät teemat ovat hyvin vakavia, mutta tyypillisiä samankaltaisille murhamysteerielokuville.

Hahmot ajavat elokuvassa asiansa tarinaa edistävinä tekijöinä, mutta kovinkaan paljon syvyyttä ja moniuloitteisuutta heiltä on turha odottaa. Tarinan keskittyessä niin keskeisesti päähahmon haastavaan tilanteeseen, sivutekijät jäävät väkisinkin aliravituiksi tukeviksi osapuoliksi. Amaian hahmoon pystymme investoitumaan kyllä hyvin, sillä hänen epämiellyttävä menneisyytensä on tiukasti sidottuna tarinan kulkuun ja eskaloitumiseen.


Näkymätön vartija ei välttämättä riko minkäänlaisia elokuvataiteellisia rajoja, kuin myöskään rakenteellisiakaan, mutta se toimivasti yhdistää murhaajan jahtia painostavaan perhedraamaan sekoittaen myös paikallisen kansantarun kiehtovaksi lisämausteeksi. Vaikka mytologia tuokin kiinnostavia seikkoja ja mahdollisuuksia tarinaan, se jää hyvin laihaksi sivuprojektiksi, jonka olisi voinut jättää vain yksittäisenkin maininnan muotoon.

Visuaalisesti elokuva on kuitenkin komeaa katsottavaa. Tumma ja sinertävä väripaletti pitää huolen siitä, että ankea ja epämiellyttävä ilmapiiri valtaa katsojan kuin katsojan mysteerisen tunnelman vangiksi. Elokuvan aikana ohjaaja Fernando González Molina tykkää näyttää visuaalista silmäänsä ja preferenssiään upeiden otosten muodossa. Monesti sitä katsojana tuntui ihailevan tiettyjä artistisia ratkaisuja, jotka mukailivat parhaimmillaan hyvin laadukkaita taiteellisia asetteluja ja kuvakokonaisuuksia.


Elokuva on kokonaisuudessaan hyvä, vaikka monia erikoisia rakenteellisia ratkaisuja tuleekin vastaan, etenkin viimeisen kolmanneksen aikana. Konsepti tuntuu siltä, että siitä saisi hyvinkin pätevän sarjan aikaiseksi, sillä elokuvan muodossa siltä puuttuu syvyyttä ja perusteellisuutta. Tämän vuoksi vaikka elokuva onkin oikein toimiva kokonaisuus, se ei koskaan tunnu yltävän toivotulle tasolle, vaan pelaa korttinsa varman päälle ottamatta sen suurempia riskejä matkan varrella. Tarina onneksi jatkuu Luualttari -jatko-osan muodossa, johon suuntamme katseemme seuraavaksi.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.4.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit