Tähtien sota: Episodi II – Kloonien hyökkäys | Star Wars: Episode II - Attack of the Clones (2002) - arvostelu



Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Ewan McGregor, Natalie Portman,
Hayden Christensen, Christopher Lee, Ian McDiarmid,
Frank Oz, Samuel L. Jackson
Genre: Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia

Hyvin ongelmallisen Episodi I: Pimeän uhan jälkeen oli aika hypätä sarjan seuraavaan teokseen Episodi II: Kloonien hyökkäykseen ja katsoa, että ottiko itse luoja ja ohjaaja George Lucas saamastaan kritiikistään mitään parannettavaa seuraavaan elokuvaansa. Aiemman suuren pettymyksen siivittämänä, en odottanut tältä esi-osan jatkolta mitään erityistä, mutta toivoin, että se onnistuisi edes jossain määrin toimivan edeltäjäänsä paremmin ehjempänä kokonaisuutena. Oliko se lopulta sitä?


Kymmenen vuotta ensitapaamisensa jälkeen Anakin Skywalker jakaa kielletyn romanssin Padmé Amidalan kanssa. Samaan aikaan Obi-Wan Kenobi yrittää selvittää senaattoriin kohdistuvan salamurhayrityksen. Samalla kun oppipoika suojelee ja vartioi senaattoria, Obi-Wanin tutkinta yllättäen paljastaa salaisen klooniarmeijan olemassaolon ja sen tuhoisat aikeet, joiden määränpäänä ovat jedit. Onko tilanne käytännössä ihan noin yksinkertainen vai onko pinnan alla kuitenkin solmittu lisää operaatiota vaikeuttavia solmuja hidasteeksi?

Elokuvan tarina keskittyy kolmeen osa-alueeseen: Anakinin pimeän puolen heräilemiseen, hänen ja Padmén rakkaustarinaan, sekä yleiseen poliittiseen välienselvittelyyn, jonka keskipisteenä Palpatine toimii. Vaikka tunnemekin pimeän voiman kasvavan Obi-Wanin oppipojassa, emme koskaan oikein tunnu investoituvan tarpeeksi, jotta se onnistuisi vaikuttamaan katsojaan millään tavalla emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna. Poikkeuksena nostaisin kuitenkin yhden tietyn kohtauksen, joka ajaa Anakinin syvän tuskan ja raivon partaalle tekemään jotain kauheaa. Se, jos mikä onnistui osumaan emotionaalisesti, vaikkei välttämättä ihan niin vakuuttavasti kuin olisimme voineet parhaimmassa tapauksessa odottaa.


Itse rakkaustarina on kokonaisuudessaan hyvin tuskallista katsottavaa. Ei sen takia, että rakastavaisilla menisi huonosti sivusta katsottuna, vaan kuinka alentavan idioottimaisesti se on rakennettu ja käsitelty pitkin elokuvaa. Vaikka suuntaus onkin looginen ja järkeenkäyvä, heikko toteutus ei todellakaan palvele elokuvan tarvetta. Se yksityiskohta minkä pitäisi ajaa katsojan tunteita eteenpäin tarinan aikana, tuntuu hyvin naurettavan dialogin, heikon näyttelemisen ja olemattoman kemian vuoksi jäävän elokuvan heikoimmaksi anniksi.

Tarinan poliittinen puoli taas jatkaa siitä mihin edellisessä elokuvassa jäi ja lähtee kehittymään astetta suuremmaksi ja elävemmäksi kokonaisuudeksi. Palpatinen nousu senaatissa on pistetty merkille ja hänen varjoisat suunnitelmat alkavat paljastumaan pikkuhiljaa. Galaksi on ajautumassa vääjäämättömään sotaan, kun tuhannet aurinkokunnat pyrkivät entisen jediritarin, kreivi Dookun houkuttelemina eroamaan Galaktisesta Tasavallasta.


Tämä jättimäinen liike aiheuttaa laajaa hämmästystä jediritareissa, jotka seuraavat tilannetta etäältä. Edelleenkin jedit vain istuvat ja keskustelevat siitä, mitä heidän kuuluisi tehdä ongelmatilanteiden ilmaannuttua, mutta he eivät siitä huolimatta liikuta koipeaankaan, vaan istuvat ja odottavat vääjäämätöntä käännettä, joka mahdollistaa heidän altavastaajana toimimisen lopulta pakottaen heidät toimimaan.

Hayden Christensenin esittämä Anakin Skywalker on nyt jo kasvanut jedioppilas, jonka koulutuksesta tämän esikuva Obi-Wan Kenobi vastaa. Hän on siitä kiinnostava hahmo, että eroten muista jedeistä, Anakin on hyvin impulsiivinen ja räiskyvä luonteeltaan. Hän perustaa valintansa usein tunteidensa mukaan, mikä mahdollistaa konfliktipohjaisen tarinakaaren olemassaolon. Tämä muutenkin tuntuu koko elokuvan ajan vain valittavan joutuneensa kaltoinkohdeltuksi, sillä hänelle ei anneta mahdollisuutta todistaa vastuullisuuttaan minkään operaation aikana.


Padmé toimii tarinassa Anakinin rakkauden kohteena, vaikka itse rakkaus onkin kiellettyä jedien keskuudessa. Sen lisäksi tuntuu, että tuo rakkaus on vain yksipuolista suurimmaksi osaksi, enkä syytä siitä tämän vastapuolta. Hayden Christensenin ilmeilyt ja jopa pelottavat katseet Natalie Portmanin esittämän Padmén suuntaan ovat järkyttävän ahdistavaa katsottavaa ihan katsojankin näkökulmasta katsottuna. Tämän vuoksi Palpatine tuntuukin olevan ainoa henkilö, joka ylistää Anakinia omana itsenään, kun toiset arvostelevat ja rajoittavat häntä minkä kerkeävät. Ei olekaan ihme, että nuori mies nojaakin tämän harteille, kun muut jatkavat vähättelemistä.

Elokuvassa on hyvin paljon yksityiskohtia, jotka toimivat ristiriidassa toistensa kanssa ja tämä johtuu suurimmaksi osaksi itse Tähtien sotien luojan George Lucasin hyvin heikosta käsikirjoituksesta. Ei ainoastaan, että nämä yksityiskohdat rajoittavat maailmaa entisestään, mutta ne eivät maalaisjärjellisesti toimi kovinkaan vakuuttavasti. Ne ikään kuin aiheuttavat uusia reikiä jo valmiiksi ulottuvaan mytologiaan. Mikä on myös pahinta, tekijät eivät häpeile näitä selkeitä vajaavaisuuksia yhtään.


Visuaalisesti elokuva on osittain parantunut edellisestä osasta, vaikka pitääkin sisällään järkyttävän surkuhupaisia ratkaisuja koristellen niitä ympäri elokuvaa. George Lucas pysyi lujana saamiensa tuotannollisten kritiikkien suhteen, eikä langennut muuttamaan alkuperäistä videopelimäistä visiotaan ollenkaan. Jälleen kerran lähes koko elokuva on kuvattu sinertävää tai vihertävää taustaa vastaan ja se myös näkyy. Samalla tavalla kuin aiemmassa osassa tämän elokuvan hahmot erottuvat ympäristöstään turhan selkeästi, mikä rikkoo automaattisesti varteenotettavuuden illuusion.

Tähtien sota: Episodi II – Kloonien hyökkäys on paljon toiminnallisempi elokuva kuin edeltäjänsä, mutta samaan soppaan on myös yritetty mahduttaa vastapainoksi draamaa, mikä tuntuu perinpohjaisesti aliravitulta ja hölmösti rakennetulta romatiikan muodossaan. Elokuvassa on otettu paljon erilaisia vaikutteita, mutta selkeimpänä nostaisin kuitenkin ikonisen Blade Runnerin, josta tuotiin selkeästi alamaailman siivottomuuksia, jota nämäkin kadut kuvastavat perimmiltään tätä nykyä.


Tämä elokuva on hiuksenhienosti parempi kuin edeltäjänsä ja tuntuu paljon toimivammalta kokonaisuudelta, vaikka tosin siinäkin omat massiiviset ongelmansa esiintyvätkin. Lisäyksenä loppuun on pakko mainita vielä, että vaikka kaikkien rakastamalla Jar Jar Binksillä onkin selkeästi pienempi rooli elokuvassa, hänen vaikutuksensa tulevaisuuden maailmankaikkeuteen ovat massiiiviset. Hänen ratkaisunsa eivät oikein auttanet katsojaa pitämään hahmosta yhtään sen enempää tässä elokuvassa, kuin edellisessäkään. Kokonaisuudessaan Kloonien hyökkäys on aika samoilla linjoilla etenevä tarina, jolla on edeltäjänsä lailla vähintäänkin lieviä rakenteellisia ongelmia, mutta tällä kertaa se ainakin muistuttaa enemmän yhtenäistä ja juohevaa elokuvaa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 9.11.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit