Ohjaus: Matt Bettinelli-Olpin, Tyler Gillett
Pääosissa: Samara Weaving, Adam Brody, Mark O'Brien,
Henry Czerny, Andie MacDowell, Melanie Scrofano,
Kristian Bruun, Nicky Guadagni, Elyse Levesque
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 35 minuuttia
Kuluvan vuoden kauhun täyttämän kesän lopputaival on tuonut jo kolme peräkkäistä yllätystä Child's Playn, Crawlin, sekä Scary Stories to Tell in the Darkin muodossa, enkä ole koskaan ollut yhtä innoissani nykyajan kauhutuotoksista kuin nyt. Tuntuu ihan kuin elokuvien tekijät ovat alkaneet pikkuhiljaa ymmärtämään sen, että määrä ei takaa laatua ja välttämättä tuottoakaan. Laatua ja innovatiivisuutta tarvitaan ja sitä tarvitaan heti.
Erilaisia sekoituksia ja genrehybridejä kokeillaan paraikaa hyvin paljon ja ne yleensä ovatkin positiivisimpia yllätyksiä. Tällä kertaa olisi luvassa elokuva, jonka konsepti ei ainoastaan keksi uusia asetelmia ja näkökulmia tarinalleen, vaan myös hyvin mestarillisesti yrittää olla aivan oma juttunsa kaikista normeista poiketen. Jatkammeko kauhun täyttämää kesäämme jo neljännellä peräkkäisellä osumalla vai alkaako kaasupoljin livetä?
Grace ja Alex päättävät avioitua Le Domasin suvun tonteilla, mutta perheen laajat perinteet kahlivat vaimon osallistumaan suvun satojen vuosien vanhoihin uhkapelitäytteisiin perinteisiin, joiden aikana tämän on pelattava kortilla arvottua peliä, jotta suku voisi hyväksyä hänet virallisesti perheen jäseneksi. Mitä tapahtuu, kun Grace huomaa vetäneensä harmittomalta kuulostavan kortin, joka kuitenkin vastoin kaikkia odotuksia aloittaa astetta kutkuttavamman ja vaarallisemman pelin, jossa pelataan elämän ja kuoleman välillä?
Heti alusta asti elokuva tuntuu ottavan katsojan tiukkaan otteeseensa väkevän pohjustuksensa, sekä alustuksensa voimin. Saamme hieman vihiä siitä, mitä tuleman pitäisi, vaikka emme saakaan avauskohtauksen aikana paljoakaan vielä selkoa itse konseptista ja kuinka se toimii. Pääsemme kuitenkin hyvin sisään sen perusteella, että mitä se suurin piirtein tulisi olemaan. Asetelma ja tarina, sekä alustetaan, että pohjustetaan erittäin hyvin, mutta hyppäämme siinä samalla suoraan häiden jälkeen elokuvan varsinaiseen ytimeen, eli perinteikkääseen Le Domasin suvun peliin.
Vasta avioitunut Grace joutuu kuin joutuukin hyvin eriskummalliseen asetelmaan, joka koettelee tätä monella eri tavalla sekä fyysisesti, että henkisesti. On kiinnostavaa nähdä, kuinka sivusta katsojan näkökulmasta harmittomalta vaikuttava konsepti kääntyy hetkessä päälaelleen ja aiheuttaa perusteellista kaaosta hyvin kutkuttavin metodein. Le Domasin suvun mittavat perinteet ovat historiallisen kiehtovia, mutta karmaisevia alkuunkin. Se kuitenkin pitää huolen siitä, että katsoja pysyy kiinnostuneena pitkin elokuvaa ja uppoutuu hyvin tasapainotettuun tunnelmaan.
Elokuva on tasapainotettu ja tahditettu vakuuttavasti ja se saa katsojan yllättävän helposti investoitumaan vahvan naishahmon Gracen karmaiseviin koettelemuksiin ja pelon täyttämiin mielentiloihin, vaikka emme kovin paljoa pääsekään elokuvan alussa pohjustamaan päähahmoa pieniä viittauksia ja paljastuksia lukuunottamatta. Katsoja heitetään käytännössä suoraan syvään päätyyn Gracen ja Alexin häihin pitääkseen tarinan mahdollisimman tiiviinä ja pienikokoisena kokonaisuutena jatkoa ajatellen.
Hyvin yksinkertainen tarina etenee hyvin mukaansatempaavalla otteella, eikä taivu pitkäveteiselle tielle milloinkaan keksiessään jatkuvasti uusia innovatiivisia käänteitä ja yksityiskohtia käytettäväkseen pitkin elokuvaa. Se yrittää parhaansa mukaan välttää kauhun genren kliseisyyksiä ja onnistuukin suurimmaksi osaksi pitämään suuntansa niin sanotusti kaidalla tiellä, mutta ajoittain tarinan jouhevuuden takia siinä joudutaan käyttämään paria yllättävän tavanomaista ratkaisua ja käännettä, jotta se ei pysähtyisi kuin seinään konsanaan.
Le Domasin suvun perinteiden lisäksi itse perhe tuntuisi olevan kaikessa häiriintyneisyydessään astetta kiehtovampi tapaus. Le Domasin perheen epänormaali perhedynamiikka ja heidän eriskummalliset tapansa toimia erilaisissa tilanteissa ovat mielestäni kiehtovimpia aspekteja elokuvan aikana. Perheenjäsenet ratkaisevat ongelmansa suurimmaksi osaksi uhkapelien avustuksella samalla tavalla miten suvun massiivinen perintökin on alunperin syntynyt. Alkuajoista asti he ovat tienanneet rahansa uhkapelien voimin ja tästä he yrittävätkin pitää kovasti kiinni kaikkien näiden vuosien jälkeenkin kunnioituksensa ja jonkin sortin taikauskonsa vuoksi.
Pelkkä ajatuskin siitä, että astetta eriskoislaatuisemmassa perheessä eläessään lapsi luulee kaiken perheessä tapahtuvan olevan inhimillistä ja moraalisesti oikein, on hyvin pelottava. Jos lapsella on tukalat oltavat kotipuolessa ja hän näkee asioita tavanaomaiseen tahtiin, joita hänen ei kuuluisi nähdä, on hyvin mahdollista, että hänellä on myöhemmin elämässään riski poiketa samalla tiellä tottumuksestaan. Tuo on taas puhdasta psykologiaa lapsen kasvatuksesta, josta voisi puhua yhä enemmän ja enemmän, mutta pääpointti on, että erityislaatuisen häiriintyneitä ihmisiä putkahtaa hyvin häiriintyneistä piireistä, koska heidät on kasvatettu tietyllä tavalla ja se ajatus kutkuttaa tämän elokuvan aikana lähes jatkuvalla läsnäolollaan.
Tuotannollisesti elokuva on erittäin vakuuttavalla tasolla puvustuksista vanhanaikaisiin ympäristöihin. Värimaailma mukailee suurimmaksi osaksi kellertäviä ja pimeässä ympäristössä sinertäviä sävyjä luodessaan tätä vanhanaikaista tunnelmaansa. Visuaaliset efektit ovat yllättävän vaikuttavalla tasolla, kun tilanne pidetään uskottavassa hallinnassa, mutta heti kun helvetti niin sanotusti päästetään irti, niin efektitkin ovat hyvin ylilyövät etenkin elokuvan loppupäässä, jonka aikana tapahtuu paljon uskomattoman eriskummallisia ja ylilyöviä asioita. Elokuvan lopetus on yllättävän rohkea ja pysäyttävän teatraalinen, minkä pitäisi periaatteessa jossain määrin osua emotionaalisesti katsojaansa häiritsevällä olemuksellaan, mutta se muuttuu enemmänkin vain koomiseksi kliimakseksi.
Roolisuoritukset ovat vakuuttavia ja uskottavia suurimmaksi osaksi, vaikka tietyt hahmot lyövätkin jossain määrin yli naurettavilla stereotypioillaan. Ne kuitenkin toimivat yllättävän hyvin tässä asetelmassa ja luovat paljon odottamatonta komediaa, jota emme olisi ikinä voineet edes aavistaa tällaiselta tunnelmallisesti kauhupainoitteiselta jännitysspektaakkelilta. Vaikka Samara Weaving vaikuttaisikin olevan elokuvan alussa jossain määrin köyhän naisen Margot Robbie, en kuitenkaan sanoisi, että hänestä ei voisi joskus tulla yhtä laadukas näyttelijä kuin edellä mainittu näyttelijätär. Tämän suorituksen perusteella pystyisin jopa uskomaan naisen saavan lisää korkeatasoisempia rooleja lähivuosien aikana.
Ready or Not on kuin onkin jälleen yksi hyvin mukaansatempaava ja yllätyksellisesti innovatiivinen konsepti, joka ei ainoastaan viihdytä katsojaansa koko lyhyen kestonsa ajan, vaan myös onnistuu säväyttämään monesta eri näkökulmasta katsottuna. Tämä kissa-hiiri-leikki on kutkuttavaa seurattavaa ja investoituminen elokuvaan sekä itse päähahmoon on moitteettoman helppoa kokonaisuudessaan. On tämä kesä ollut kyllä positiivisia yllätyksiä täynnä ja jälleen kerran tulee osuma, joka ei välttämättä toki ole ihan jokaista katsojaa varten räätälöity, mutta silti vaikuttavan laadukkaasti toteuttaa eriskummallisen ja verisen konseptinsa näytölle.
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti