Pulp Fiction: Tarinoita väkivallasta | Pulp Fiction (1994) - arvostelu



Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: John Travolta, Samuel L. Jackson,
Uma Thurman, Bruce Willis, Harvey Keitel, Tim Roth,
Amanda Plummer, Ving Rhames, Eric Stoltz, Christopher Walken
Genre: Rikos, Draama
Kesto: 2 tuntia 34 minuuttia

Oikein mainion Reservoir Dogsin jälkeen olisi aika uppoutua Quentin Tarantinon elokuvaohjaajan uran kohokohtaan ja kirkkaimpaan helmeen - Pulp Fictioniin. Mainittakoon myös, etten ollut aiemmin nähnyt tätä elokuvaa, muuten kuin ohimennen osissa tiettyjä kohtauksia. Kyllä, kuulitte oikein... Tämä on ensimmäinen katsastuskertani Pulp Fictionin tapauksessa ja olin liikenteessä hieman pelon täyttämin ennakko-odotuksin.

Pidetäänhän tätä elokuvaa kuitenkin yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana liikkuvien kuvien teoksena, joten se tietysti lisäsi oman painostavan mausteensa tähän räjähdyherkkään keittoon. Olin kuitenkin innoissani, vaikken oikein tiennyt mitä voisin tulemalta odottaa. En katsonut trailereita tai lukenut kovinkaan paljoa tekstejä elokuvaan liittyen saadakseni mahdollisimman autenttisen ja puolueettoman kokemuksen koettua. Onko Pulp Fiction oikeasti ansainnut kahdeksannen sijan IMDb:n kaikkien aikojen elokuvien listalta vai onko se vain hiukan yliarvostettu teos? Selvitetään se yhdessä...


Pumpkiniksi ja Honey Bunnyksi toisiaan kutsuvat varkaat päättävät ryövätä kahvilan hetken mielenjohteen seurauksena. Palkkatappajat Vincent Vega ja Jules Winnfield työskentelevät mafiapomolle Marcellus Wallacelle, jotka saavat käsiinsä hyvin erityislaatuisen ja mysteerisen salkun, jonka määränpäänä on heidän työnantajansa. Myöhemmin Vincent joutuu myös viihdyttämään Marcellus Wallacen vaimoa rouva Wallacea, kun tämä on varattuna illan ajan.

Butch Coolidge on ikääntyvä nyrkkeilijä, jolle tarjotaan mahdollisuus tienata hyvin häviämällä seuraavan ottelun. Vahingossa pudottaessaan vastustajansa kirjaimellisesti kuolemaansa, tämä tietää joutuneensa liemeen. Miltä lopputulos näyttää, kun nämä neljä täysin toisistaan erottuvaa tarinaa on punottu yhteen hyvin epäjohdonmukaisella tavalla yhdeksi kokonaisuudeksi?


Heti alkuun on pakko mainita, että ennen kuin aloitin kirjoittamaan tästä elokuvasta mitään sen syvällisempää, katsoin sen kaksi kertaa peräkkäin ihan vain siltä varalta, etten epähuomiossa ohittaisi mitään piileviä yksityiskohtia ja saisin lopulta arvostelustani mahdollisimman varteenotettavan ja autenttisen. Elokuvassa on otsikkonsa lailla monta tarinaa väkivallasta, jotka yhdistyvät jollain tapaa toisiinsa joko tapahtumapaikan tai jonkun tietyn yhdistävän hahmon avustuksella. Ohjaaja jakaa kokonaisuuden niin pieniin osiin, että katsojan täytyy yrittää ajoittain yhdistellä näitä yksityiskohtia toisiinsa saadakseen itse tämän kokonaiskuvan selville. Sen vuoksi elokuva vaatiikin sen uusintakatsastuksen, joka selkeästi avaa ja sitoo tarinan paljon selkeämmin toisella kerralla katsottuna yhteen.

Alusta asti ohjaaja Quentin Tarantino pohjustaa elokuvaansa ja sen tarinaa jopa pelkän ''Pulp Fiction'' -otsikon avustuksella. ''Pulp'' tarkoittaa suoraan suomennettuna epäselvää, pehmeää ja muodotonta massaa, kun taas ''fiction'' meinaa fiktiota, tarua ja kaunokirjallisuutta. Tämän elokuvan sisältö on kuin onkin käytännössä pehmeää ja muodotonta massaa, kun sitä vastaanottaa tipoittain ja ajallisesti sekalaisessa järjestyksessä elokuvan aikana. Kun elokuva lopulta alkaa vihdoin yhdistelemään tarinakaariaan ''tarantinomaisen'' tarinankerrontatyylin ja jaettujen lukujen avustuksella, siitä tulee yhtä selkeä kuin vesi ja kokonaiskuva on aivan mieletöntä koettavaa.


Quentin Tarantino tekee mitä tahansa Quentin Tarantino vain haluaa. Pienillä erikoisilla rakenteellisilla säätelyillään ja ratkaisuillaan hän sekä rikkoo yleistä elokuvan teon kaavamaisuutta, että luo tuotokselleen aivan omat sääntönsä ja tyylinsä, mitä ei kovin useasti enää näe suurten ohjaajien keskuudessa. Jo ensimmäinen musiikkivalinta alkuteksteissä saa katsojan erittäin innostuneeksi ja odottavaiseksi jatkoa ajatellen.

Elokuvassa ei ole varsinaista tarinaa tai punaista lankaa, mutta tapahtumat kuitenkin yhdistyvät hyvin näppärästi ja vakuuttavasti yhteen pienien sidonnaisten yksityiskohtien avustuksella. Kokonaisuudessa on vain monta eri hahmoa, joiden tarinakaaret sattuvat yhdistymään toisiinsa törmäten ja rikkoen tavanomaisen elokuvan rakenteellisen kaavamaisuuden. Vaikka kokonaisuus vaikuttaakin hieman aukinaiselta etenkin alkupäässä, katsoja onnistuu kuitenkin uppoutumaan hyvin helposti siihen kiehtovien hahmojen ja upean dialogin avustuksella.


Elokuva osaa olla hyvin arvaamaton ja yllätyksellinen. Vaikka ajattelemmekin omassa päässämme tarinan etenevän yhteen suuntaan, se useinmiten ei mene sillä tavalla. Useammin se vetää brutaalisti maton altamme ja pitää meitä jopa pilkkanaan hyvin rohkeiden ja ennalta-arvaamattomien ratkaisujen myötä kääntäessään asetelman ajoittain aivan päälaelleen ja muuttaessaa sen avustuksella tilanteen kokonaan jatkoa ajatellen. Se myös käsittelee hyvin vaativia asioita ja aiheita, joiden vuoksi elokuva on ymmärrettävästikin suunnattu ainoastaan aikuisten nähtäväksi. Liian nuorena jos katsoo tätä teosta, niin monet asiat sekä yksityiskohdat saattavat järkyttää ja jossain tapauksessa jäädä ymmärryksen pimeämmälle puolelle kummittelemaan pidemmäksi aikaa.

Koko elokuvahan käsittelee pinnan alla oman tarinansa lisäksi itse näkökulman tärkeyttä ja kuinka jokainen ihminen on aina oman tarinansa sankari, vaikka se ei menisikään aina ihan odotetulla ja toivotulla tavalla. Se ei myöskään ikinä varmistu siitä, että hahmoilla olisi hyvä loppunsa kaarensa päässä, vaikka olisivatkin pienempiä pahoja tässä väkivaltaisessa maailmassa, vaan Quentin Tarantino nimenomaan pyrkii painottamaan sitä, että elämä ei ole aina reilua ja että yllättäviä käänteitä sattuu jopa mahdottomissakin tilanteissa reiluillekin ihmisille.


On kyllä niin vaikuttavaa, että Quentin Tarantino on yksi niistä herroista, jotka ovat käsittäneet hyvän dialogin syvimmät salat. Hyvä dialogi ei tarkoita aina sitä, että hahmot osaavat keskustella keskenään nasevasti, mutta oikeaoppisesti. Hyvä dialogi ulottuu myös hiukan tilanteen ulkopuolelle välittämättä hahmojen taustoista ja toimista. Yksittäisenä esimerkkinä palkkatappajien Vincentin ja Julesin tapauksessa, he keskustelevat työmatkallaan kohteeseensa aivan asiaan liittymättömistä arkipäivän asioista, joita kuulisi luultavasti oikeassa enemmän kuin elokuvissa, mutta tässä elokuvassa sitä seikkaa käytetäänkin mainiosti hyväksi.

Nämä puheenaiheet eivät edes suurimmaksi osaksi käsittele töihin liittyviä asioita, muuten kuin ehkä ohimennen, jos on jotain aivan pakollista avattavaa aiheesta. Muuten he vain keskustelevat kasuaalisti burgereista suhteen pettämisen rajoihin ja muihin arkipäivisiin aiheisiin. Siksi Tarantinon luomat hahmot ja heidän vuoropuhelunsa ovat niin samaistuttavia ja varteenotettavia kaikessa uniikkiudessaan. Ne vaikuttavat perusteiltaankin hyvin autenttisilta, uskottavilta ja erittäin miellyttäviltä katsojan korvaan. Elokuvassa on juuri siitä syystä niin monta muistettavaa ja ikonista lausahdusta ja monologia, jotka väkisinkin painautuvat pidemmäksi aikaa muistikalvoille.


Pulp Fiction on ja aina tulee olemaan kaikessa uniikkiudessaan sekä erikoislaatuisuudessaan koko elokuvateollisuutta mullistava teos, joka ei ainoastaan ole hyvin mukaansatempaava ja kiehtova kokemus kokonaisuudessaan, vaan se myös hypnotisoivalla tavalla säväyttää katsojan kuin katsojan hyvin rikkaalla käsikirjoituksellaan ja syvällisen perusteellisesti rakennetuilla hahmoillaan. Komedia on hyvin ujutettua ja hävyttömän räikeää kokonaisuudessaan ja monista oikean elämän hirveyksistä saadaankin yllättävän vakuuttavasti naurua ja ihmetystä aikaiseksi kaikessa vastenmielisyydessäänkin.

Koko elokuva ja sen tarina niputetaan mielettömän upeasti yhteen, joka luo kyllä katsojalle kokonaisuudessaan lähes täydellisen elokuvakokemuksen, joka rikkoo kaikkia elokuvan teon kaavamaisia sääntöjä ja purjehtii vastoin kaikkia mahdollisia ennakko-odotuksia ja tavanomaisia normeja. Roolisuorituksetkin ovat täydellisiä ympäri pöydän, enkä pysty edes nostamaan yksittäistä onnistujaa niin monen onnistujan joukosta. Jätän tarinan avaamisen sikseen ihan vain sen takia, että se täytyy mielestäni itse kokea ja hahmoittaa, jotta maksaisi itsensä takaisin elokuvan lopussa odotetulla tavalla.


Onhan tämä teos nyt eittämättä ansainnut paikkansa parhaimpien elokuvien listalta, vaikka aluksi olin hieman epäröivä asian suhteen. Quentin Tarantino nosti kyllä tällä teoksellaan rimansa niin korkealle, että on vaikeaa uskoa minkään tulevan tuotoksen lyövän tätä mestariteosta laadussaan. Tosin tässä on vielä monen monta muuta elokuvaa edessä, joten ei juhlita vielä ennen kuin tipahtaa. Olen nyt kuitenkin erittäin kiinnostunut muista herran tuotoksista, jotka vielä tulevat vastaan ensikertalaisen maratoonini aikana ja olen tähän mennessä hyvin vakuuttunut Tarantinon elokuvan teon taidoista.

Mieleni on Pulp Fictionin jälkeen täysin avoin seuraavaa päräyttävää kokemusta varten ja nyt polkuni viekin kohti itselleni tuntemattomampaa teosta. Jos Jackie Brown lyö toisen peräkkäisen mestarillisen naulan Quentin Tarantinon saavutuksien seinään, niin ei voi muuta tehdä kuin hattua nostaa, mutta onko sillä kuitenkaan oikeasti realistisia mahdollisuuksia ylettää millään tämän elokuvan tasolle? Se täytyy seuraavaksi selvittää...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.7.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit