Scream 3 (2000) - arvostelu

 

Ohjaus: Wes Craven
Pääosissa: Neve Campbell, Courteney Cox, David Arquette,
Patrick Dempsey, Parker Posey, Scott Foley, Lance Henriksen, Jenny McCarthy,
Emily Mortimer, Deon Richmond, Patrick Warburton, Liev Schreiber
Genre: Kauhu, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
 
Erinomaisen ensimmäisen ja asiansa ajavan toisen Scream-elokuvan jälkeen oli aika edetä elokuvasarjassa eteenpäin ja katsastaa seuraava jatko-osa. Erikoista kuin onkin, olin ennen tätä kertaa nähnyt vain kaksi Scream-elokuvaa elämäni aikana: ensimmäisen ja neljännen. Vaikka juonikuviot ovatkin nyt vuosien varrella selvinneet artikkeleita lukiessa, oli mielenkiintoista nähdä itse omin silmin, miten tarinaa vietäisiin eteenpäin ja millä tavalla konseptia lähdettäisiin tällä kertaa vääntämään enemmän solmuun. Nyt oli siis vihdoin aika myös selvittää ne puuttuvat yksityiskohdat kokonaisvaltaisesta tarinasta.
 
Wes Cravenin Scream 3 toimii selkeästi elokuvasarjan mustana lampaana. Ei ainoastaan, että vastaanotto on ollut jopa yllättävän kaksijakoista ensi-illasta asti, mutta kannattajatkin pitävät kyseistä elokuvaa massiivisena ohilyöntinä, mikä on ihan ymmärrettävää. Käsikirjoitusryhmä pistettiin pakon edessä vaihtoon elokuvasarjan pääkäsikirjoittajan Kevin Williamsonin käsien ollessa täynnä toisista projekteista. Lähdin katsomaan elokuvaa mahdollisimman avoimin mielin vailla sen suurempia tai ihmeellisempiä ennakko-odotuksia. Onnistuiko Scream 3 yllättämään positiivisesti vai oliko elokuvasarja jo tuhoon tuomittu?
 

Sidney Prescottin äidin murhasta aiemmin väärintuomittu Cotton Weary pyörittää televisiossa menestyksekästä ''100% Cotton'' -keskusteluohjelmaa, jolla mies on onnistunut ansaitsemaan itselleen massiivisen elantonsa. Eräänä päivänä Cotton saa puhelun tuntemattomasta numerosta, jonka toisessa päässä sanelehtii jo legendaksi muuttunut Ghostface-tappaja. Kohtalo on tehnyt täyskäännöksen kerätäkseen satonsa. Samaan aikaan Hollywoodissa kuvataan Stab-elokuvasarjan kolmatta osaa, joka pohjautuu Sidneyn tarinaan.
 
Cotton Wearyn kuolema vuotaa nopeasti julkisuuteen, mikä pistää uuden elokuvan kuvaukset automaattisesti jäihin. Tauon aikana Ghostface alkaa metsästämään uhreja esittäviä näyttelijöitä, mikä taas herättää Sidney Prescottin, Gale Weathersin ja Dewey Rileyn huomion. Kolmikko kerääntyy yhteen virkavallan avuksi selvittääkseen uuden naamiotappajan henkilöllisyyden. Muutaman suoraviivaisen teurastuksen jälkeen, Sidney pääsee jäljille tappajasta ja päättää vihdoin tavata hänet, mutta hän ei olisi koskaan voinut odottaa sitä yllätystä, mikä odotti tätä paikan päällä.
 

Scream 3 on poikkeuksellisen inspiroimaton ja väsynyt elokuva luonteeltaan, joka tuntuu perimmiltään siltä, että se olisi väkisin väännetty kokoon pakon edessä. Siltä se ainakin tuntuu. Ottaen huomioon, että kyseinen jatko-osa päätettiin tehdä ilman alkuperäistä käsikirjoittajaa on tarve rahalle ollut selkeästi poikkeuksellisen suuri ja välitön. Kevin Williamsonin puute heijastuu elokuvasta ja hyvin kriittisellä tavalla. Ei sillä, että elokuvan käsikirjoitus olisi ollut huonointa vuosiin, mutta se ero tuntui merkittävältä verrattuna edellisiin osiin. Niissä oli sentään selkeä visio ja päämäärä, johon tarinaa ohjattiin, kun taas tässä elokuvassa ei paljoa sellaisiin seikkoihin kiinnitetty huomiota.
 
Tuotos ottaa alkuasetelmakseen kiehtovan inspiraation lähteen, nimittäin elokuvaväkivallan ja sen vaikutuksen yhteiskuntaan. Juuri ennen Scream 3 -elokuvan tuotannon alkamista kaksi nuorta miespuolista opiskelijaa järjestivät pahamaineisen Columbinen verilöylyn. Tapahtumien perimmäisiä syitä alettiin etsimään kaikkialta ympäriltä ja sopiva kolo löytyikin viihdeteollisuudesta videopelien ja liikkuvien kuvien maailmasta. Elokuvantekijät päättivät ottaa tästä yksityiskohdasta kopin välittääkseen kyseenalaisesti metatasolla liikkuvan humoristisen viestinsä eteenpäin katsojilleen.
 

Jos jotain elokuvasta on sanottava, niin on pakko mainita, että sillä on ehdottomasti kaikki mahdollisuudet käsissään. Alkuasetelma vaikuttaisi nimittäin olevan ihan kiehtova perimmiltään, vaikka se ei välttämätttä katsojan ymmärrystä ylittäisikään. Entuudestaan tutut hahmot ovat edelleenkin elokuvan toimivinta antia, kun taas uusista hahmoista ei jaksa välittää pätkän vertaa. Ottaen huomioon, kuinka kehnosti heitä käsitellään tarinassa, on ihan ymmärrettävääkin, ettei uusista hahmoista saa mitään merkittävää painoarvoa irti. Koska veristä väkivaltaa piti elokuvissa tuolloin varoa kaikin tavoin, tehtiin kolmannesta Scream-elokuvasta astetta kevyempi tunnelmaltaan ja materiaaliltaan.
 
Verta ei roisku, eikä paljoakaan näy, mikä tekee tapoista poikkeuksellisen tylsän näköisiä. Sen lisäksi, että tapot eivät katsojaa saa hievahtamaan, ei uhreista välitä juuri ollenkaan, minkä vuoksi itse tapotkaan eivät tunnu kovin merkityksellisiltä. Sidneyn menneisyyden ylläpitämä trauma on elokuvan omaperäisintä antia, joka pistää katsojien tapauksessa automattisesti ihmettelemisvaihteen päälle. Mysteeri tuntuu hyvin huonosti istuvalta alkuun, mutta loppua kohden se alkaa käymään enemmän järkeen. Elokuva nojaa kevytmielisen luonteensa vuoksi yhä enemmän toinen toistaan tyhmempiin ja laiskempiin rakenteellisiin ratkaisuihin, jotka pitävät yllä konseptin mysteeripainotteisuutta.
 

Sitä katsoessa minulle tuli outo déjà-vu -tunne, jonka aikana ihmettelin elokuvan yllättävää samankaltaisuutta toiseen kauhuelokuvaan - Halloween H20:een. No jälkeenpäin selvisi, että elokuvan viimeisen kolmanneksen aikana käytetty kartano on sama kuin edellämainitussa tuotoksessa. Scream 3 on perimmiltään mielenkiintoinen elokuva, joka ottaa käsittelyyn muutamia kiehtovia ideoita ja oikean elämän hirvittäviä inspiraatioita. Ne tuntuvat kuitenkin tunnelmanmuutoksen myötä poikkeuksellisen ylilyöviltä ja teennäisiltä, minkä vuoksi niistä ei meinaa saada mitään merkittävää tunnetta irti.
 
Koska elokuva joutuu turvautumaan jatkuvasti epätavanomaisiin sattumiin, ajaa se itsensä nopeasti kulmaan tekemään mitä erikoisimpia ratkaisuja tarinan jouhevuuden ylläpitämiseksi. Vaikka elokuva yrittääkin leikitellä metatasoisella konseptillaan, tuntuu siltä kuitenkin puuttuvan tietynlaista kontrollia, mikä korostaisi käsiteltävien hahmojen ja teemojen tärkeyttä. Elokuva jää kuin jääkin poikkeuksellisen inspiroimattomaksi, väsyneeksi ja väkisin väännetyksi kokeiluksi, jota ei mielellään muistele jälkeenpäin. Nyt onkin kiehtovaa katsoa, miten neljäs osa tulee toimimaan uusintakatsastuksella, sillä viime kerrasta on muutama vuosi jo mennyt.
 

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 11.1.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

Lähetä kommentti