Spencer (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Pablo Larraín

Pääosissa: Kristen Stewart, Timothy Spall, Jack Farthing, Sean Harris,

Sally Hawkins, Jack Nielen, Freddie Spry, Stella Gonet, Richard Sammel, Olga Hellsing,

Thomas Douglas, Oriana Gordon, Amy Manson
Genre: Elämäkerta, Draama, Historia

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Tällä kertaa otamme käsittelyyn hyvin erikoislaatuisen elokuvan, joka ei vielä alkuvuodesta tuntunut herättävän minussa kovin suurta mielenkiintoa. Kun ensimmäinen traileri julkistettiin, nousivat odotukseni huomattavasti korkeammalle. Kyseessä on siis Pablo Larraínin ohjaama elämäkerrallinen draamaelokuva nimeltään Spencer, joka perustuu löyhästi vuoden 1991 joulunaikaan sijoittuviin tositapahtumiin. Teos ei ole kovin kummoisesti onnistunut lippuluukuilla menestymään, vaikka vastaanotto onkin ollut suurimmaksi osaksi positiivista. Mistä tämä voisi mahdollisesti johtua?

Vuonna 1991 Iso-Britannian kuninkaallisperhe alkaa valmistautumaan joulunviettoa varten. Juhlallisuudet järjestetään massiivisessa Sandringhamin kartanossa, jossa puitteet tuntuvat olevan mitä hulppeimmat. Walesin prinsessa Diana onnistuu tulemaan paikalle myöhässä, mikä aiheuttaa närkästystä kuninkaallisen perheen keskuudessa. Hänen lapsensa ovat innoissaan äitinsä näkemisestä, mutta muu perhe tuntuu vain kiertävän häntä kaukaa aina kuin on mahdollista. Kiristynyt tilanne alkaa eskaloitumaan hurjiin sfääreihin, kun Diana alkaa itse etääntymään kuninkaallisperheestä pahan olonsa lieventämiseksi.

Heti kättelyssä on kyllä sanottava, että Spencer-elokuva on loistava monestakin näkökulmasta katsottuna. Ottaen huomioon, etten ole aiemmin chileläisen ohjaajan Pablo Larraínin aiempiin tuotoksiin törmännyt, olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka elokuva vei minut mennessään. Seuraamme tarinassa Kristen Stewartin esittämää Walesin prinsessaa, Dianaa, joka viettää joulua kuninkaallisen perheensä kanssa. Huonosti hovielämään istuva nainen rämpii epätoivoisessa asemassaan, jossa häntä arvostellaan päivittäin ja hänen toimiaan moititaan jatkuvalla tulituksella.

Kuningatar ohjeistaa hovihenkilökuntaa seuraamaan Dianaa ja tämän päiväaskereita. Kapinoivan ja jokseenkin välinpitämättömän käyttäytymisen vuoksi nainen joutuu silmätikuksi Sandringhamin kartanossa juhlallisuuksien keskellä. Salaliittoteorioita mielessään punnaileva nainen huomaa, että tilanne alkaa yllättäen kärjistymään sietämättömäksi, mikä ajaa häntä yhä kauemmas kuninkaallisperheestä. Huonontuneesta voinnistaan ja onnettomasta tulevaisuudestaan huolestunut Diana alkaa pohdiskelemaan ulospääsyä tilanteesta, joka alkaa selkeästi vaikuttamaan hänen terveyteensä.

Iso-Britannian kuninkaallinen perhe ei ole uusi tuttavuus ristiriitaisille uutisotsikoille, eikä pelottaville salaliittoteorioille, jotka tuntuvat aina herättävän ihmetystä tavallisten kaduntallaajien keskuudessa. Ottaen huomioon, että perhe on käytännössä täysin sulkeutunut ulkomaailmalta ja perintekkäistä tavoista pyritään pitämään ankarasti kiinni, on vain ajan kysymys, että joku uusista perheenjäsenistä ei välttämättä sopisi joukkoon. Tässä tapauksessa se ''mätä omena'' on prinsessa Diana, joka alkaa kyllä varsin hyvistä syistä laiminlyömään kuninkaallisia perinteitä ja sooloilemaan menemään selkeänä kannanottona.

Elokuva on hyvin intiimi ja painostava katsastus prinsessa Dianan elämään, joka tuntuu olevan täynnä ankaraa kritiikkiä, viiltävää surua, palavaa inhoa ja todellista pelkoa. Seuraamme tarinan aikana, kuinka noin muuten elämäniloisen naisen suurimmat epävarmuudet ja huolenaiheet yhtenevät yhdeksi massiiviseksi kauhuspektaakkeliksi. Teos on vaativasta luonteestaan huolimatta poikkeuksellisen mukaansatempaavaa ja painostavaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että se säväyttää syvällisyydellään ja intensiivisyydellään, mutta sen kontekstuaalinen käsitys kinkkisestä tilanteesta yllättää täysin.

Tunnelmallisesti elokuva koettelee rajoja vaikuttavalla tavalla, eikä ohjaaja tunnu säästelevän katsojaa ollenkaan tarinan järkyttäviltä yllätyksiltä tai ylipäätään sen häiritsevältä luonteelta näin psykologisesta näkökulmasta katsottuna. Jonny Greenwoodin upeat sävellykset tuovat tuotokseen rutkasti lisäarvoa. Ei ainoastaan, että ne kertovat oman häiritsevän tarinansa käsi kädessä näytöllä tapahtuvan kanssa, mutta ne kuvailevat vaikuttavasti tapahtumien traagisuutta ja tunnekuohujen huminaa. On siis sanomattakin selvää, että katsoja uppoutuu elokuvaan moitteettomalla tavalla seuraamaan hitaasti palavaa jännitysspektaakkelia.

Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on erinomainen kaikin puolin. Filmille kuvattu materiaali huokuu vanhanaikaista estetiikkaa ja värejä, jotka herättävät tämän historiallisen maailman vakuuttavasti eloon katsojan vastaanotettavaksi. Visuaaliseen esillepanoon on elokuvassa panostettu täysillä ja sen huomaa jo kaukaa. Ei ainoastaan, että upeat kuvaustekniikat ja vangitsevat kamera-ajot luovat poikkeuksellisen ainutlaatuisen ja intiimin kuvauksen tarinan tapahtumista, mutta pieniä yksityiskohtia on myös korostettu selkeästi yhtenäisen esteettisen luonteen ylläpitämiseksi.

Lavastukset ja puvustukset ansaitsevat myös omat suosittelunsa. En yhtään ihmettelisi, jos palkintogaaloissa elokuva pärjäisi loistavasti teknisissä kategorioissa, sillä sen toteutustyyli hakee vertaistaan. Vaikka teos onkin upea monestakin syystä, jäivät muutamat tarinalliset yksityiskohdat kummittelemaan mielen perukoille jälkeenpäin. Katsoja heitetään keskelle jo eskaloituvaa tilannetta, joka herättää jatkuvasti kysymyksiä. Mysteeri syvenee syvenemistään, samalla kun tarina kiihdyttää menemään kohti kliimaksia. Elokuva loppuu myös yhtä äkillisesti, minkä vuoksi siitä tuntuu puuttuvan selkeä piste.

Elokuvan mysteerisyydessä on kuitenkin yksi seikka, mikä jäi mieleen erinomaisena yksityiskohtana. Emme katsojina nimittäin osaa sanoa, että onko näytöllä tapahtuva aina totta vai vain prinsessan pään sisällä heijastuvaa traumaa. Tämä pitääkin katsojan jatkuvasti päkiöillä ja varautuneena. Dianaa esittävä Kristen Stewart ei ole vuosien saatossa roolisuorituksillaan erottunut positiivisesti puolekseen, mutta nyt hän viimein osuu napakymppiin. Hänen upea rääväsuinen ja räjähdysherkkä tulkinta Dianasta on hyvin kiehtovaa seurattavaa, vaikka toki vapauksiakin on hahmon puolesta jonkin verran otettu.

Olen sitä mieltä, että Stewart ansaitsisi roolisuorituksestaan vähintäänkin ehdokkuuksia palkintogaaloissa. Vaikka hän ei kaikissa luultavasti pyttyä nostaisikaan, on suoritus ehdottomasti juhlimisen arvoinen. Spencer on traaginen katsaus prinsessa Dianan ristiriitaiseen hovielämään, joka saa katsojan kuin katsojan jännittämään penkin reunalla. Tositapahtumiin perustuvia seikkoja muovaillaan ja muutellaan tuotoksessa hiukan dramaattisuuden ja emotionaalisen painoarvon korostamiseksi - siinä se onnistuukin loistavasti. Vaikka elokuva ei välttämättä olisikaan ihan jokaisen kuppi teetä, tarjoaa se varmasti jokaiselle katsojalle jotain omaperäistä vastaanotettavaa.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.12.2021

Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com