Tri Caligarin kabinetti | Das Cabinet des Dr. Caligari (1920) - arvostelu

 

Ohjaus: Robert Wiene

Pääosissa: Werner Krauss, Conrad Veidt, Friedrich Feher,

Lil Dagover, Hans Heinrich von Twardowski, Rudolf Lettinger
Genre: Mysteeri, Jännitys, Kauhu

Kesto: 1 tunti 16 minuuttia

Yli sata vuotta sitten saksalainen Tri Caligarin kabinetti -mykkäelokuva sai ensi-iltansa valkokankailla ja se onnistui kuin onnistuikin löytämään oman paikkansa elokuvahistoriassa vaikuttavimpien teosten joukosta. Vaikka ajat tuolloin olivatkin hyvin vaativia ja synkkiä, ihmiset mielellään päätyivät elokuvien pariin pakenemaan syöksykierteistä elämäänsä. Teoksen suunnitteluvaihe ja tuotantoprosessin  ovat kieltämättä olleet hyvin kiehtovaa luettavaa näin tietämättömän näkökulmasta katsottuna, sillä kaikki tuntui olevan niin rajoitteista ja tiukkaa 1920-luvun taitteessa.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen ystävystyneet kirjailijat Hans Janowitz ja Carl Mayer päättivät kirjoittaa yhteisen tarinan, jonka pohjalta he toivoivat mahdollista elokuvasovitusta kuvattavaksi. He näkivät elokuvan ihanteellisena alustana sanomalleen halutessaan kiinnittää huomiota pasifismiin, eli rauhanaatteeseen, tuomalla samalla esille vanhanaikaista porvaristoa kritisoineita näkemyksiään. Vaikka filmatisointi ei alkuun tuottajaa Erich Pommeria kiinnostanut, muuttui hänen mielensä nopeasti, kun hän pääsi lukemaan itse tarinan. Tekijöille annettiin vapaat kädet ja lopputulos todellakin hyötyi siitä.

Nuori Francis kertoo iäkkäälle miehelle tarinan äskettäisistä kauhistuttavista koettelemuksistaan, jotka ovat kummitelleet tämän mielessä jo jonkun aikaa. Tämä kertomus pitää sisällään kaksi ratkaisematonta murhaa ja sieppausyrityksen. Vaikka poliisi aluksi epäilee heille jo entuudestaan tuttua rikollista, Francis uskoo tapahtumien takana olevan tohtori Caligari ja hänen unissakävelijänsä Cesare, jotka ovat pystyttäneet hiljattain teltan kaupungin keskustaan poikkeuksellista esitystään varten. Tilanteen eskaloituessa pidemmälle murhatutkimukset näyttävät olevan läpimurron edessä, kunnes Francis huomaa tilanteen todellisen luonteen.

Jos jotain voin sanoa omasta elokuvamaustani, niin nostaisin ehdottomasti sen, että olen aina pitänyt tulkinnanvaraisen epälineaarisesta tarinankerrontatyylistä, sekä sen huolellisesta visuaalisesta esillepanosta teoksessa kuin teoksessa. Vaikka tarina itsessään ei välttämättä kantaisikaan tarpeeksi pitkälle, arvostan tekijöiden palavaa halua tuoda jotain monipuolista ja -ulotteista näytölle katsojien koettavaksi. Mielestäni, kun elokuva haastaa katsojaa jatkuvasti miettimään ja analysoimaan tapahtumia niiden edetessä, saa niistä paljon enemmän irti myös lopputekstien pyöriessä näytöllä.

 

Sitten on tietenkin myös niitä tapauksia, jotka pyrkivät olemaan monimutkaisia ihan vain ollakseen monimutkaisia vailla mitään järkevää syytä, mikä mielestäni taas kadottaa koko pointin omaperäisessä lähestymistavassa. Tri Caligarin kabinetti on elokuva, joka ei ainoastaan onnistunut innoittamaan eri sortin taiteilijoita läpi vuosikymmenten nykypäivään asti, mutta se toi pinnalle käänteentekevän saksalaisen ekspressionismin liikkeen, joka kukoisti etenkin 1920-luvun taitteessa monessa muodossa ja monella eri tavalla. Nämä taideteokset antoivat taiteilijoille vapauden puhua ja ilmaista itseään sodan jälkeisessä sekasorrossa, joka tuntui vain pahenevan vuosi vuodelta.

Kyseinen mykkäelokuva joutuu nojaamaan teknisten rajoitustensa vuoksi vahvasti visuaaliseen tarinankerrontaan ja ''dialogikortteihin'', joiden avustuksella tarinaa ruvetaan puimaan läpi. Elokuva on jaettu kuuteen pienempään osaan, jotka tuntuvat kuin kirjan luvuilta. Jokaisen luvun aikana pohjustetaan pinnan alla muhivaa tilannetta yhä syvemmälle ja syvemmälle eskaloituen aina yhä enemmän ja enemmän mysteerisille teille, mitä pidemmälle elokuvassa etenemmekin. Ottaen huomioon sen, että elokuva on jo yli satavuotias, ei voi kuin ihailla sen mukaansatempaavaa tarinankerrontaa ja vangitsevan hyytävää tunnelmaa.

 

Mysteerin rakentaminen vaikuttaa alkuun hyvin yksinkertaiselta ja suoraviivaiselta toteutukseltaan, kunnes ohjaaja Robert Wiene päättää lähteä kokeilemaan onneaan epälineaarisella tarinankerronnallaan. Rakenteelliset ratkaisut alkavat nimittäin saamaan miltei unenomaisia piirteitä, tarinan ohjatessa katsojia efektiivisesti harhaan. Vaikka ne ovatkin hyvin yksinkertaisia ideoita perimmiltään, on ne naamioitu vakuuttavasti käänteentekevimpien hetkien keskelle odottamaan paljastustaan. Esteettisesti elokuva viehättää artistisilla ratkaisuillaan.

 

Ei ainoastaan, että kuvaus ja värimaailma erottuu osakseen, mutta ekspressionismille tavanomaiset unenomaiset lavasteet ja surrealistiset piirteet vievät katsojalta jalatkin alta erinomaisella toteutuksellaan. Värimaailmaa korostetaan vaikuttavasti läpi elokuvan erilaisilla linsseillä. Esimerkiksi päiväsaikana elokuva korostaa kellertäviä sävyjä, kun taas yöllä sinertävän vihertäviä. Myös yksistyiskohtien muodoilla on paljon annettavanaan. Feminiinisiä piirteitä korostetaan pyöreämmillä ja kurvikkaammilla kalusteilla, kun taas maskuliinisuutta kuvaillaan enemmän kulmikkaaksi ja yksinkertaiseksi.

Elokuva pitää sisällään hyvin ilmaisevia ja aistikkaita roolisuorituksia, jotka olivat tuohon aikaan hyvin tyypillisiä lähestymistapoja rooliin kuin rooliin. Kohtauksia lähestyttiin kuin teatteriesitystä konsanaan. Roolisuoritukset tuntuvat toki lievästi ylilyöviltä etenkin nykypäivänä katsottuna, mutta ne tuovat aivan oman kulmikkaan ja räväkän olemuksen näytölle, jota ei nykyään enää meinaa mistään muualta löytää kuin teatterilavalta. Tämän kaiken lisäksi elokuva esittelee yhden historian ensimmäisistä juonenkäänteistä, joita on elokuvataiteessa koettu ja on pakko kyllä sanoa, että se on erinomaisesti toteutettu.

Tri Caligarin kabinetti on merkittävä elokuva, jolla on syystäkin korkea arvostus maailmalla. Ei ainoastaan, että se visualisoi suuremmalle yleisölle yhden käänteentekevimmistä taiteensuuntauksista saksalaisessa historiassa, mutta se on myös vaikuttanut koko satavuotisen historiansa aikana lukuisiin elokuvantekijöihin ja muihin taiteilijoihin ympäri maailman ihan nykypäivään asti. Elokuva on hyytävä, maaginen ja poikkeuksellisen kaunis osoitus siitä, että selkeällä visiolla ja huolellisuudella voi saada mielettömän vaikuttavaa jälkeä aikaiseksi. Elokuvasta harvemmin kuullaan puhuttavan nykyään, mikä on kyllä sääli, sillä se ehdottomasti kuuluu kaikkien aikojen vaikuttavimpiin tuotoksiin kautta aikain.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 2.10.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com