Ohjaus: Ingmar Bergman
Pääosissa: Max von Sydow, Gunnar Björnstrand, Bengt Egerot,
Nils Poppe, Bibi Andersson, Inga Gill, Maud Hansson, Inga Landgré,
Gunnel Lindblom, Bertil Anderberg, Anders Ek, Åke Fridell
Genre: Draama, Fantasia, Historia
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
''I met Death today. We are playing chess.''
Ainakaan kovin montaa ruotsalaista elokuvaa en ole elämässäni tietääkseni nähnyt, mutta mikä olisi parempi tapa tutustua maan tuotantoon tarkemmin kuin Ingmar Bergmanin arvostetulla Seitsemäs sinetti -elokuvalla. Kuulin kyseisestä teoksesta vasta pari vuotta takaperin, kun aloin toden teolla paneutua liikkuviin kuviin ja niiden analysoimiseen. Ohjaajana toimina Bergman ei ollut minulle entuudestaan tuttu ainakaan tuotantonsa puolesta, mutta kyseisen nimen olen kuitenkin kuullut monta kertaa elokuvarakastajien ehdotuksissa.
Tämä herättikin kiinnostukseni ohjaajaa kohtaan. Taustatyötä tehdessäni huomasin miehen filmografian kehystävän Seitsemäs sinetti -teosta kuin aatelista konsanaan. Elokuva tuntui jatkuvasti nousevan historian tärkeimpien elokuvien listoilla esille, joten päätin ottaa sen katsastuslistalleni odottamaan vuoroaan. Nyt oli vihdoin aika sitten ottaa elokuva käsittelyyn ja katsoa, miksi sitä pidetään niin korkeassa arvossa maailmalla. Onko Seitsemäs sinetti korkean arvostuksensa ja hurjan ylistyksensä ansainnut vai alkaako ajan hammas vaikuttamaan siihen?
Musta surma riehuu 1300-luvun Euroopassa. Ristiritari Antonius Block ja hänen aseenkantajansa Jöns palaavat kotiin - Ruotsiin, pyhään maahan pitkältä ja raskaalta ristiretkeltään. Uskonnon kukoistaessa kuolonsairauden keskellä, alkavat paluumuuttajat pohtimaan ihmiselämän arvoa ja kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta. Matkallaan takaisin miehet kohtaavat itse Kuoleman, joka on valmis korjaamaan vihdoin satonsa. Antonius päättää kuitenkin pitkittää väistämätöntä haastamalla tämän shakkiotteluun. Voittaessaan mies pääsee vapaaksi kuolemanloukustaan, hävitessään Kuoleman suunnitelmat pysyvät ennallaan...
Seitsemäs sinetti on hyvin epätavallinen ja jossain määrin myös poikkeuksellisen surrealistinen kokemus kaiken kaikkiaan. Sain ennakkoon elokuvasta sellaisen käsityksen, että se saattaisi olla mahdollisesti hyvin painava kontekstiltaan, mutta yllätyksekseni se osasi olla painavien teemojensa keskellä myös hyvin viihdyttävä ja miellyttävä elokuva seurata. Se ottaa kyllä oman aikansa käynnistyäkseen kunnolla, mutta kun se vihdoin pääsee vauhtiin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, on materiaali poikkeuksellisen upeaa seurattavaa.
Elokuva ei todellakaan sovi jokaiselle katsojalle ja se johtuukin pitkälti sen tarjoamista vaativista aiheista, painostavasta tematiikasta, sekä hitaammanpuoleisesta tarinankerrontatyylistä. Jos täytyisi joitain yksittäisiä asioita nostaa tapetille onnistuneina seikkoina, nostaisin ehdottomasti elokuvan poikkeuksellisen aukottoman dialogin, mukaansatempaavat hahmot ja vahvan raamatullisen vision, jotka yhdessä muodostavat hyvin omaperäisen ja mieleenpainuvan kokonaisuuden.
Tarina seuraa 1300-luvun puolta väliä, jolloin maailmalla jylläsi vaarallinen musta surma -kulkutauti, joka onnistui viemään noin kaksikymmentäviisi miljoonaa ihmishenkeä Euroopan väestöstä mukanaan. Kyseinen epidemia herätti luonnollisesti suurta pelkoa ja epätoivoa ihmisissä, jotka alkoivat hädissään kääntymään uskonnon puoleen pyytääkseen apua ja suojelua yläkerrasta. He elivät skeptisinä päivä kerrallaan ja uskoivat lopulta itse Jumalan rankaisevan heitä syntiensä vuoksi.
Seuraamme elokuvassa Max von Sydowin esittämää ristiritaria Antonius Blockia, joka palaa takaisin kotimaahansa ristiretkensä jälkeen. Hän huomaa paluumatkallaan ihmisten vellovan pelon ja epätoivon keskellä tuntemattoman uhan vuoksi, joka ei näytä kasvojaan kenellekään. Eräänä päivänä mies tapaakin Bengt Ekerotin esittämän Kuoleman, joka yllättää hänet ennen aikojaan. Antonius päättää kuitenkin puijata Kuolemaa haastaessaan tämän shakkiotteluun, joka määrittäisi miehen kohtalon.
Siirtäessään väistämätöntä kohtaloaan eteenpäin, alkaa Antonius pohtimaan elämänsä suurimpia kysymyksiä, jotka ovat hänen mieltään jo pidemmän aikaa runnelleet. Onko kuolema pelkäämisen arvoinen asia? Miltä sen jälkeinen elämä näyttää? Onko sitä edes olemassa? Onko Jumalaa edes olemassa? Näihin ja moniin muihin elämän suurimpiin kysymyksiin elokuvassa pyritään etsimään vastauksia. Mikä hienointa tässä on se, että ohjaaja Ingmar Bergman pyrkii pohtimaan näitä raamatullisia asioita itse hahmojen ajatusten ja elokuvan visuaalisten viittauksien muodossa.
Tarina rakentuu erilaisten ideologioiden ja filosofisten teemojen ja eriävien ajatusmaailmojen äärelle. Ei ainoastaan, että pääsemme katsojina pohtimaan käsiteltävien hahmojen kanssa ohjaajan esiinnostamia teemoja, mutta alamme itsekin miettimään omaa suhtautumistamme elämäämme, sekä sen ympärillä tapahtuviin asioihin. Vaikka elokuva onkin itse tiedostetusti surrealistinen toteutuksensa puolesta monestakin näkökulmasta katsottuna, osaa se välittää hyvin uskottavia piirteitä elämästä ja siihen suhtautumisesta, joihin voi skeptisempänäkin uskovaisena samaistua monella tapaa.
Teos on myös poikkeuksellisen aukoton rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna. Etenkin dialogi erottuu elokuvasta puolekseen. Ei ainoastaan, että keskustelut tuntuvat hyvin luontevilta ja uskottavilta, mutta jokainen vapaaksi päästetty sana tuntuu painavalta ja merkitykselliseltä arvoltaan. Elokuva osaa myös tasapainotella tunnelmansa kanssa yllättävän hyvin. Ei ainoastaan, että väkevä draama puree, mutta ajoittainen komedia yllättää hilpeydellään ja tuo vaativaan elokuvaan sitä kaivattua keveyttä ja tasapainoa.
Visuaalisesti elokuva vangitsee laadullaan. Kun ajoittain sanotaan, että elokuvan jokainen yksittäinen kuva on kuin maalaus konsanaan - tässä elokuvassa se väite osuu täydellisesti nappiinsa. Harvemmin yhdestä yksittäisestä elokuvasta pystyy vastaavaa sanoa, mutta Gunnar Fischerin työ tässä tuotoksessa on poikkeuksellista seurattavaa. Ei ainoastaan, että elokuva on miellyttävää seurattavaa visuaalisesti, mutta itse yksityiskohdat ja symboliikat tuovat elokuvaan vaadittavaa syvyyttä erottuakseen joukosta osakseen.
Elokuvan kohdennus tuntuu jatkuvasti osuvan oikeisiin ykstyiskohtiin ja asioihin, mikä myös todellakin helpottaa sen seuraamista. Se osaa myös korostaa vahvasti katsojan tunnetiloja valoituksensa ja kontrastinsa avustuksella, jotka korvaavat vaikuttavasti värien tuoman syvyyden ja moniulotteisuuden. Roolisuoritukset ovat loistavia ympäri pöydän, minkä vuoksi olikin katsojana helppo investoitua itse hahmoihin ja heidän vaativiin koettelemuksiinsa. Seitsemäs sinetti on ehdottomasti mestarillinen elokuva kaiken kaikkiaan, enkä yhtään ihmettele, miksi sitä pidetään niin suuressa arvossa elokuvataiteen historiassa.
Se on onnistunut vaikuttamaan moneen myöhempään elokuvaan ja monella eri tavalla. Ei ainoastaan, että se herättää hyvin tärkeitä kysymyksiä elämästä ja kuolemasta, pistää se katsojan todellakin miettimään omaansa lopputekstien rullatessa. Elokuva on hyvin tulkinnanvarainen toteutukseltaan, mutta se ei todellakaan meinaa pahaa. Päinvastoin. Katsoja pääsee käyttämään aivojaan pohdiskellakseen elämää ja sen tarjoamia mysteerisiä seikkoja. Etenkin jos elokuvan tekeminen kiinnostaa jonain päivänä, on Seitsemäs sinetti käytännössä pakkokatsastus esimerkillisen audiovisuaalisen ja mestarillisen rakenteellisen toteutuksensa vuoksi.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.8.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti