Hitman's Wife's Bodyguard (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Patrick Hughes
Pääosissa: Ryan Reynolds, Salma Hayek, Samuel L. Jackson,
Antonio Banderas, Frank Grillo, Tom Hopper, Kristofer Kamiyasu,
Caroline Goodall, Alice McMillan, Rebecca Front, Morgan Freeman
Genre: Toiminta, Komedia
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Tyypillisen, mutta asiansa ajavan The Hitman's Bodyguard -elokuvan jälkeen oli aika kääntää katseet jatko-osan suuntaan. Hitman's Wife's Bodyguard on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut komediapainoitteinen toimintaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa jälleen kerran ensimmäisenkin osan ohjannut australialainen Patrick Hughes. Elokuvan on käsikirjoittanut edellisenkin osan kirjoittanut Tom O'Connor, joka on ottanut tällä kertaa siipensä alle myös pari apuria: Brandon, sekä Phillip Murphyn.

Keskitasoisen aloituksen jälkeen oli vaikeaa odottaa jatko-osalta minkään sortin tähdenlentoa, mutta olin siitä huolimatta avoin kyseiselle ajatukselle. Otsikko toimii itsessäänkin hyvin nerokkaana jatkumona ensimmäiselle elokuvalle, joten oli mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Hitman's Bodyguard -elokuvat aikoisivat kokonaisvaltaista tarinakokonaisuuttaan viemään. Markkinointimateriaali vaikutti kieltämättä hyvin mukaansatempaavalta ja energiseltä, joten odotin elokuvan näkemistä toiveikkaana yllätyksellisestä osumasta.


Entinen AAA-luokituksen omaava henkivartija Michael Bryce onnistui kuin onnistuikin vaikeuksien kautta pitämään pahamaineisen palkkamurhaajan Darius Kincaidin elossa edellisessä tehtävässään, vaikka he joutuivatkin pakon edessä toimimaan lain väärällä puolella. Edelleen ilman lisenssiä ja valvonnan alaisena oleva Michael päättää mennä psykiatrille käsittelemään traumaattisia kokemuksiaan. Miehelle määrätään lopulta pakkolomaa työtehtävistä. Juuri kun Michael alkaa tottumaan vapautuneemmasta elämästään, hänet vedetään yllättäen mukaan uuden tehtävän äärelle.
 
Dariuksen vaimo Sonia Kincaid on vapautunut vankilasta ja hän joutunut heti ongelmiin kreikkalaisen mafian kanssa, jota johtaa karismaattinen, mutta vaarallinen pohatta Aristotle Papadopoulos. Vaikutusvaltainen ja kostonhimoinen kreikkalainen on onnistunut vangitsemaan Darius Kincaidin. Tiedostettuaan miehensä tilanteen arvaamaton Sonia päättää jäljittää Michaelin ja pyytää apua miehensä vapauttamiseksi. Verhojen takaa paljastuu kuitenkin paljon suurempi soppa kuin mitä kukaan osasi ennakkoon edes kuvitellakaan.


Elokuva alkaa jopa yllättävän lupaavasti hyppäämällä Ryan Reynoldsin esittämän Michael Brycen ristiriitaiseen tilanteeseen, joka pitää sisällään toistuvia painajaisia, psykiatrin vastaanottoja ja kyseiselle miehelle poikkeuksellisen suuren elämänmuutoksen. Hän selkeästi potee jonkin sortin traumaperäistä stressihäiriötä oltuaan tekemisissä henkisesti ja fyysisesti miestä sisältäpäin turruttavan palkkamurhaajan kanssa. Psykiatri päättää täten määrätä Michaelille sapattivapaata henkivartijan työstä.

On hauskaa huomata, kuinka tämä muutos on vaikuttanut mieheen. Tuntuu ihan kuin hän olisi jollain tapaa valaistunut pakkolomansa aikana ja löytänyt samalla uuden tarkoituksen elämästään. Valitettavasti tämä efektiivinen loma jää lyhyeksi, kun Samuel L. Jacksonin esittämän Darius Kincadin vaimo, Salma Hayekin esittämä Sonia, löytää miehen nauttimasta lomastaan ja vetää tämän hyvin vaarallisen draamatäytteisen Bermudan kolmion keskelle.


Vaikka elokuvalla onkin mielenkiintoisia ideoita käsiteltävänään etenkin alkupuoliskolla, tuntuu se kadottavan otteensa nopeasti ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Tarina alustetaan rauhallisesti ja asiansa ajavasti, kunnes Sonia Kincaid ilmestyy paikan päälle. Tämän jälkeen voi turvallisesti unohtaa sekä sen yllämainitun rauhallisuuden, että ne järjen rippeet, jotka ensimmäisen elokuvan jäljiltä jäivät vielä kummittelemaan mielen perukoille. Jos jatko-osaa voisi jollain yksittäisellä sanalla kuvata, niin se olisi ehdottomasti ''meluisa''.

Ei ainoastaan, että materiaali muuttuu hetkessä ylienergiseksi ja räjähdysherkäksi sekasotkuksi, mutta joudumme kestämään kovaäänisen Sonian loputonta huutamista lopputeksteihin asti. Sanotaanko näin, että Salma Hayekin esittämä Sonia Kincaid oli yksi ensimmäisen elokuvan hauskimmista lisäyksistä omassa pienessä sivuroolissaan, mutta nyt kun hän on huomion keskipisteenä, tuntuu ihan siltä, ettei hahmolla ole paljoa annettavana elokuvalle. Kyseinen hahmo ei nimittäin tunnu kovin kaksiselta, vaikka potentiaalia olisikin voinut olla vaikka mihin.


Hänen apurikseen pakon edessä joutunut Ryan Reynoldsin esittämä Michael Bryce taas pitää sisällään hyvin huvittavan tarinakaaren, jonka aikana hänen asennoitumisensa on muuttunut rauhanomaisemmaksi. Sapattivapaata elävä henkivartija ei suostu koskemaan aseisiin tai muihin tappaviin välineisiin, vaikka tilanne selkeästi vaatisikin niitä. Hän pyrkii käyttämään vähemmän väkivaltaisia metodeja tehtävän suorittamiseksi, kun taas Sonia hoitaa sen eksessiivisen voimankäytön kautta. Tämä luo päähahmojen välille mielenkiintoisen tasapainon.

Elokuvan antagonistina toimii Antonio Banderasin esittämä kreikkalainen pohatta Aristotle Papadopoulos, joka on idean tasolla hauska lisä elokuvaan, mutta hyvin tyypillisten ja ennalta-arvattavien motiivien vuoksi hän vaipuu keskinkertaiseksi uhaksi. Hän tosin on ainoa hahmo, joka ei käy hermoille elokuvan aikana ja se luultavasti johtuu siitä, ettei häntä - ensimmäisessä elokuvassa Gary Oldmanin tapaan - nähdä kovinkaan useasti ennen viimeistä kolmannesta. Samuel L. Jacksonin esittämä Darius tuntuu jäävän muiden jalkojen alle, eikä onnistu elokuvan aikana säkenöidä juuri ollenkaan.
 

Mikä pistää kuitenkin silmään jälleen kerran ikävästi, on elokuvan väsähtänyt materiaali, joka turruttaa katsojan nopeasti yliampuvalla ja -energisellä luonteellaan. Emme saa ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen enää edes henkeä, koska materiaali tuntuu vain nostavan kierroksiaan jokaisen eteen tulevan mutkan jälkeen. Se kuluttaakin katsojan loppuun jo ennen varsinaista kliimaksia, joka ei vain vakuuta. Vaikka elokuva kestääkin reilut puolitoista tuntia, tuntuu se poikkeuksellisen uuvuttavalta kokemukselta kaiken kaikkiaan.
 
Hitman's Wife's Bodyguard on valitettava pettymys, joka yllättää katsojan vain sillä, kuinka väsähtäneeltä ja innottomalta se tuntuu perimmiltään. Ei ainoastaan, että komedia tuntuu pari yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta järkyttävän inspiroimattomalta ja tylsähköltä, mutta toimintakaan ei ylilyövyydessään tunnu herättävän tunteita katsojassa. Elokuva tuntuu lähinnä vain pakkopullalta, eikä se ole hyvä merkki missään muodossa. Jatko-osan katsoo kyllä kerran läpi kituen, mutta toista kertaa ei luultavasti tule enää koskaan vastaan. Keskinkertainen ja mitäänsanomaton kokemus kaiken kaikkiaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 20.7.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit