Aya ja noita | アーヤと魔女 (2020) - arvostelu

 

Ohjaus: Gorô Miyazaki
Pääosissa: Kokoro Hirasawa, Shinobu Terajima, Gaku Hamada,
Etsushi Toyokawa, Yu Saito, Hiiragi Rumi, Sherina Munaf
Genre: Animaatio, Seikkailu, Fnntasia
Kesto: 1 tunti 22 minuuttia

Kun puhutaan japanilaisen Studio Ghiblin tuotannosta, puhutaan yleensä moniulotteisista ja satumaisista tarinakokonaisuuksista, johon voi kuka tahansa katsoja samaistua ja investoitua. Itselleni anime ei ole koskaan ollut osana lapsuuttani, enkä vahingossakaan tuntunut törmäävän kyseisen genren edustajiin ohimennenkään, mikä harmittaa kyllä näin jälkeenpäin mietittynä. Studio Ghibli on ollut vuosikymmenien ajan tunnettu mestarillisista anime-elokuvistaan, mutta tällä kertaa he päättivät kokeilla jotain uutta ja ainutlaatuista - etenkin heidän näkökulmastaan katsottuna.


Aya ja noita, joka kulkee länsimaissa nimellä Earwig and the Witch, on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut animaatioelokuva, jonka ohjauksesta vastaa legendaarisen Hayao Miyazakin poika Gorô. Se perustuu Diana Wynne Jonesin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin ja käyttää studiolle poikkeuksellista 3D-animaatiotekniikkaa. Aina piirretystä tyylistään ja hyvin tarkasta yksityiskohtaisuudestaan tunnettu studio lähtee nyt kokeilemaan täysin erilaista lähestymistapaa konseptiin.

Tämä voi toki osittain johtua siitä, että elokuvan ohjauksesta vastaa legendaarisen animeohjaajan poika Gorô Miyazaki, joka on koko elämänsä ajan ollut kovien paineiden alaisena. Gorô tiedosti jo pienenä sen, ettei hänellä ollut mahdollisuuttakaan saavuttaa isäänsä anime-elokuvien saralla, minkä vuoksi hänen työpanoksensa onkin näyttänyt näin ulospäin jokseenkin ailahtelevalta vuosien mittaan. Useasti Hayao pyysi poikaansa harjoittelemaan ja luomaan omia tarinoitaan animoitavaksi, mutta poika ei vain tuntunut omaavan samaa paloa studiota kohtaan.
 

Kun tämä sai vihdoin idean mahdolliselle elokuvalle, ei apua yleensä näkynyt tuotantovaiheessa, vaan poika joutui itsenäisesti oppimaan ja työskentelemään kollegoidensa kanssa. Näin kuulemma tapahtui myös Aya ja noita -elokuvankin tuotantovaiheessa. Gorô Miyazaki päätti ottaa vaihteluksi uuden animaatiotekniikan käyttöönsä luodakseen Studio Ghiblin ensimmäisen 3D-animaatioelokuvan, mikä todellakin herätti ihmetystä ympäri maailmaa. Nyt onkin mielenkiintoista nähdä, että oliko tämä uusi suunta positiivinen yllätys studiolle vai täydellinen farssi.

Nuori Earwig-niminen tyttö jätettiin lastenkodin portaille, kun hän oli vasta pieni vauva. Monen vuoden jälkeen tyttö asuu siellä edelleen ja odottaa mahdollista adoptiota. Hyvin oikukas ja omahyväinen nuorukainen saa aina kaiken haluamansa, vaikka se vaatisikin manipuloimista, itkua tai äärimmäisissä tapauksissa kostoa. Tämän vuoksi hän nauttiikin olostaan lastenkodissa, sillä kaikki tuntuvat olevan hänen peukalonsa puristuksessa. Mystinen pariskunta adoptoi tytön perheeseensä ja nimeää tämän Ayaksi. Pian hän huomaa kuitenkin kadottaneensa turvallisen kontrollin ympärillä olevista ihmisistä ja joutuu ensimmäistä kertaa todellisen koetuksen äärelle.


Heti kättelyssä on sanottava se, että Aya ja noita on kuin onkin silmiä avaava kokeilu Studio Ghiblille, mutta onko se kuitenkaan hyvästä? Rehellisesti? Ei, ainakaan tässä muodossa. Studio Ghibli on niin pitkään ja vannoutuneesti pysynyt omissa rajoissaan tehden samalla 2D-alustastaan itselleen menestyksekkään työkalun. Olemme nähneet tämän siirtymisen jo aiemminkin. Osuvimpana esimerkkinä varmasti toimii Walt Disney Pictures, joka oli vuosikymmenten ajan onnistunut tekemään historiallisesti merkittäviä piirrettyjä, jotka edelleenkin vetävät ihmisiä puoleensa. He päättivät kokeilla uutta lähestymistapaa ja se tuntuukin nykyään jo tavalliselta standardilta studion tuotoksisssa.

Hekin päivittivät koneistonsa 3D-animaatioteknologiaan huomatessaan sen sisällä piilevän suuren potentiaalin. Vaikka heille tämä siirtymä olikin luontevampi monesta näkökulmasta katsottuna, eivät kaikki siitä ideasta aluksi pitäneet. Pitää muistaa myös, että Aya ja noita on Studio Ghiblille ensimmäinen vastaavanlainen tuotos, joten erimielisyyksiä oli luvassa joka tapauksessa, vaikka kuinka hyvä se olisi lopulta ollut. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä tyyli ei vain sovi tämän studion olemukseen missään muodossa - ainakaan vielä.
 

Avataan elokuvan teknistä toteutusta ensin. Aya ja noita näyttää poikkeuksellisen alkukantaiselta animaatioelokuvalta. Muistatteko ne ajat, kun 3D-animaatiotekniikka oli vielä uutta ja sitä tuppasi näkemään jokaisessa lapsille suunatussa televisio-ohjelmassa? Tämä elokuva nimittäin muistuttaa niitä aikoja liikaakin ja niistä ajoista on kuitenkin jo toistakymmentä vuotta. Animaatiotyyli muistuttaa hyvin paljon venäläistä Masha ja Karhu -animaatiosarjaa, joka edelleenkin loistaa maailmalla yksinkertaistetulla toteutuksellaan.
 
Olen silti sitä mieltä, että tuo sarja onnistui välittämään materiaalinsa vakuuttavammin näytölle kuin tämä Studio Ghiblin kokeilu. Mikä tekee sitten tästä animaatiosta niin epäonnistuneen? Hahmoja on yritetty muuntaa 2D-muoteista 3D-mallinnukseen, eivätkä ne oikein muovaudu kunnolla kolmiulotteiseen maailmaan. Ei ainoastaan, että käsiteltävät hahmot ja heitä ympäröivät ympäristöt tuntuvat poikkeuksellisen ylimalkaisilta ja muovisilta, mutta Studio Ghiblille tyypillinen taianomaisuus ja käsinkosketeltava tunnelmallisuus ei ole läsnä kankean näköisen animoinnin vuoksi.


Tarina on jopa poikkeuksellisen mitäänsanomaton kokonaisuus. Katsojasta useasti tuntuukin siltä, ettei ohjaajana toimiva Gorô Miyazaki välttämättä edes tiennyt mihin suuntaan hänen kannattaisi mennä kyseisen konseptin kanssa. Elokuvasta puuttuu paljon merkityksellisiä yksityiskohtia, jotka tekisivät siitä astetta moniulotteisemman kokemuksen. Ei ainoastaan, että tarina on hyvin mielikuvitukseton ja lattea perimmiltään, mutta sillä on myös hyvin laiha punainen lanka, joka on täynnä itseään toistelevaa ja mitäänsanomatonta materiaalia.
 
Seuraamme vain Ayan tyhjänpäiväistä ja yksitoikkoista arkea uuden perheen luona, joka tuntuu vain vihaavan häntä. Tässä tapauksessa se on ihan miellyttävä asia, sillä Kokoro Hirasawan esittämä Aya on ehkä yksi animaatiohistorian ärsyttävimmistä ja itsekeskeisimmistä hahmoista, jonka olen koskaan lapsille suunnatussa animaatioelokuvassa nähnyt. Koko elokuvan ajan päähahmomme manipuloi, vaatii ja itkee omaa kurjuuttaan saadakseen muilta kaiken haluamansa. Mikä ärsyttävintä - hän saa aina kaiken haluamansa, vaikka hän ansaitsisikin käytöksellään mielestäni pelkkiä risupuskia. Aya on hyvin utelias tyttö, mutta ajoittain vähän liiankin nenäkäs, minkä vuoksi hän joutuu useasti ongelmatilanteisiin.
 

Ei ainoastaan, että hän on kuriton, omahyväinen ja egoistinen kakara, mutta haluamme katsojina hänen epäonnistuvan edes jossain. Sen pitäisi kertoa jo paljonkin hahmosta, jonka puolella meidän pitäisi normaalisti aina olla. Muut hahmot toimivat ympärillä vain yksiulotteisina työkaluina, eivätkä he pahvia syvällisempää tarinakaarta saa osakseen elokuvan aikana, mikä on kyllä sääli. Etsushi Toyokawan esittämä demoni Mandrake on ainoa sivuhahmo, jolla tuntuu olevan potentiaalia hyvään tarinakaareen, mutta muiden hahmojen tapaan häntä alikäytetään elokuvassa pahasti.
 
Studio Ghiblin tuotokset ovat aina erottuneet muiden studioiden tuotoksista syvällisten tarinoidensa, taianomaisen visuaalisuutensa, lapsenomaisen mielikuvituksensa ja jopa filosofisen monitulkinnallisuutensa puolesta. Arvatkaa huviksenne, että onko Aya ja noita -elokuvassa käytetty yhtääkään edellä mainittua piirrettä hyväksi? Eipä juuri ollenkaan - ainakaan siinä määrin, että ne helpottaisivat taakaksi muuttunutta katsastusta alkuunkaan. Elokuva ei edes tunnu lähtevän koskaan kunnolla liikkeelle, mikä oli kyllä rasittavaa seurattavaa näin katsojan näkökulmasta katsottuna.


On myös mielenkiintoista huomata, että konsepti pitää sisällään otsikon tapaan paljon magiaan ja taikajuomiin liittyviä yksityiskohtia. Katsojasta kuitenkin tuntuu elokuvan aikana jatkuvasti siltä, että se yrittää vältellä taian käyttämistä tarinassa viimeiseen asti - ilman varsinaista syytä. Yksi seikka lopulta sinetöi turhautumiseni ja se liittyy kyseisen elokuvan mielenkiintoisimpaan aiheeseen. Juuri kun elokuva alkoi keskittymään konseptin kiehtovimpaan seikkaan, eli Ayan menneisyyteen ja perheeseen, niin tarina pistetään pakettiin ja rullataan lopputekstit pyörimään.

Aya ja noita on surkuhupaisa kokeilu, joka selkeästi kaipasi Studio Ghiblin johdon jatkuvaa taustalla valvovaa silmää. Vaikka visuaalisesti elokuva onkin selkeästi alkukantainen teos perimmiltään, se osa-alue oli mielestäni massiivisista ongelmista vähäisin. Suurimmat ongelmat ilmaantuivat suurimmaksi osaksi alisuorittavassa käsikirjoitukessa ja laiskassa suunnitteluprosessissa. Vaikka elokuva kestääkin vajaat puolitoista tuntia kokonaisuudessaan, tuntui se silti vähintään puoli tuntia kestoaan pidemmältä.
 

Tämä johtui osittain tarinan ja viihteen vähäisyydestä, sekä ultimaattisesti turhautuneisuudestani. Rehellisesti minulle riitti jo ensimmäisen viidentoista minuutin jälkeen. Elokuvasta puuttui se fantasia, seikkailuhenkisyys ja lapsenmielisyys kokonaan, mitkä tekevät Studio Ghiblistä suosituimman ja samaisuttavimman animestudion. Aya ja noita on kevyesti studion huonoin elokuva kautta aikain. Toivottavasti johtoporras tekee tästä vaadittavat päätelmät ja tekee ne tarpeelliset muutokset jatkoa ajatellen. Näillä eväillä ei vielä nimittäin pötkitä minnekään 3D-animaatiomaailmassa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.7.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Hyvä arvostelu! :D Tuntuu, että anime-tyyli on niin paljon erilaisempaa kuin perus länsimainen, ja se ei vain mun mielestä taivu 3D:hen sitten ollenkaan, ainakaan tämän perusteella. Sisällöllisesti tää taas tuntui enemmänkin venytetyltä trailerilta tai jotain, ihmetyttää vieläkin kuinka tää oli tämmönen ku oli. Mitä oon lukenut, niin ilmeisesti Gorô on joutunut liikaa isänsä vertailukohteeksi ja se on luonut painetta tai jotain. Tyypin pitäis päästä varmaankin ihan eri studioon kokeilemaan taitojaan, josko pääsisi sitten loistamaan. Koska sen toinen elokuva (Kukkulan tyttö, sataman poika) todisti sen osaavan hommansa yllättävänkin hyvin. Tosin Hayao oli kyllä tehnyt kyseiseen filmiin kässärin, että josko se sitten auttoi asiaa, en tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Olen samaa mieltä kanssasi. Sanoisin kanssa, että ehkä paras vaihtoehto Gorôlle uran kannalta on siirtyä nimenomaan toiseen studioon ilmaisemaan omaa visiotaan ilman, että hänen yllään painostaisi Hayaon varjo. Mitä animaatiotyyliin taas tulee, on pakko todeta, etteivät rahkeet riitä vielä tähän uuteen suuntaan. Tarvitsevat enemmän aikaa kehittyä, jos enää edes aikovat kokeilla uudestaan 3D-mallinnusta töissään.

      Poista

Lähetä kommentti