Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu | The Lord of the Rings: The Return of the King (2003) - arvostelu

 

Ohjaus: Peter Jackson
Pääosissa: Elijah Wood, Ian McKellen, Sean Astin, Viggo Mortensen, Andy Serkis,
John Rhys-Davies, Orlando Bloom, Bernard Hill, Dominic Monaghan, Billy Boyd, Hugo Weaving,
Cate Blanchett, Miranda Otto, David Wenham, Karl Urban, Brad Dourif, Christopher Lee
Genre: Fantasia, Seikkailu, Toiminta
Kesto: 3 tuntia 21 minuuttia (Extended Edition - 4 tuntia 23 minuuttia)

''A day may come when the courage of men fails, when we forsake our friends and break all bonds of fellowship, but it is not this day.''
 
On aika viedä Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogia päätökseen kolmannen ja viimeisen osan voimin. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu on vuonna 2003 ensi-iltansa saanut elokuva, joka perustuu J. R. R. Tolkienin samannimiseen fantasiaromaaniin - ja jonka ohjauksesta vastasi ensimmäiset kaksi osaa ohjannut Peter Jackson. Kahden mestarillisen ensimmäisen osan jälkeen odotukset elokuvatrilogian päättävää osaa kohtaan olivat hurjan korkeat, mutta hyvin toiveikkaat.

Kuten aiempien osien arvosteluissa mainitsinkin, olen tarkoituksella pantannut Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian arvosteluja ja se johtuikin siitä, että todellisuudessa pelkäsin sen arvostelemista katsottuani sen ensimmäistä kertaa läpi. Nyt olen kuitenkin katsonut elokuvatrilogian kaksi kertaa uudestaan läpi ensimmäisen tyhjentävän kokemuksen jälkeen ja on pakko sanoa, että se herättää joka katsastuskerralla saman tunteen jälkeenpäin - sanomattomaksi jäämisen ja tyhjyyden sisimmässä. Ihan kuin olisin kokenut jotain elämää suurempaa, enkä tiedä onnistuisiko mikään enää täyttämään sitä tyhjiötä.


Frodo Reppuli ja Samvais Gamgi ovat melkein onnistuneet vaarallisessa tehävässään. Heitä johdattaneella petollisella Klonkulla on kuitenkin hirvittävä suunnitelma mielessään, jonka avustuksella tämä saisi ''aarteensa'' takaisin haltuunsa. Samaan aikaan Rohanin voitokkaasta taistelusta toipuvat Aragorn, Legolas ja Gimli auttavat kuningas Théodenia hakemaan lisää miehitystä viimeistä taistelua varten, joka pysäyttäisi Mustan Ruhtinaan Sauronin lopullisesti. Taistelu Keski-Maan herruudesta on alkanut.
 
Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu jatkaa elokuvatrilogian tarinakaarta pohjustamalla Klonkun traagista menneisyyttä. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä avauskohtaus toimii yhtenä elokuvahistorian traagisimmista ja osuvimmista elokuvan avauksista koskaan. Pääsemme oikein kunnolla käsiksi siihen, mitä tämä vaarallinen Sormus voi hauraalle mielelle tehdä. Sen psyykkinen vaikutus kantajaan on sen verran vahva, että se on onnistunut muuttamaan harmittoman hobitin epämuodostuneeksi luonnonoikuksi. Kohtaus on hyvin mieleenpainuva ja yllättää katsojan heti kättelyssä syväluotaavalla ja armottomalla luonteellaan.


Elijah Woodin esittämän Frodon ja Sean Astinin esittämän Samvasin matka alkaa näin loppusuoralla vaikeutumaan huomattavasti. Vaikka Frodo onkin onnistunut vakuuttavasti vastustelemaan Sormuksen mahtia ja houkutusta, alkaa sen ylläpitäminen ottamaan todella koville pienen hobitin kaulassa. Andy Serkisin esittämä Klonkku ei ole luopunut suunnitelmastaan, vaan yritää jatkuvasti psyykata hobitteja toisiaan vastaan. Nyt kun molemmat ovat ryytyneitä ja heikoimmillaan sekä henkisesti, että fyysisesti, on luonnonoikulla vihdoin mahdollisuus iskeä. Matkan aiheuttama väsymys alkaa kiristämään hermoja ja hobittien luottamus rakoilee Klonkun kontrolloidessa naruja kalpeissa ja kuivuneissa käsissään.

Samaan aikaan Musta Ruhtinsa Sauron on valmistautunut valtaamaan Keski-Maan itselleen kerätessään ylivoimaiset joukkonsa yhteen. Hän suunnittelee iskua Minas Tirihiin, jossa viimeinen taistelu Keski-Maan herruudesta käytäisiin. Viggo Mortensenin esittämä Aragorn alkaa kuitenkin löytämään itsestään johtajaluonnetta etsiessään apua suureen sotaan ja hän on valmis ottamaan kohtalonsa vastaan. Orlando Bloomin esittämän haltian, Legolasin, ja John Rhys-Daviesin esittämän kääpiön, Gimlin, henkisen tuen avustuksella Aragorn uskaltautuu hakemaan apua Kuolleiden käytäviltä.


Jos elokuvatrilogian aiemmat osat olivat rohkeita ja mahtipontisia, niin Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu vie sanojen merkitykset aivan uudelle tasolle. Elokuvien maailmassa usein painotetaankin, että yksinkertaisuus on avain voittoon. Ohjaaja Peter Jackson ei ole kuitenkaan tainnut olla sellaisella tunnilla hereillä, sillä mies toden teolla vie tarinansa eeppisyydessään järkyttävän hurjiin korkeuksiin. Ei ainoastaan, että panokset nousevat mittaamattoman suuriksi, mutta tämä massiivinen tarinakokonaisuus pyritään viemään mahdollisimman näyttävästi päätökseensä.

On varmaan ihan sanomattakin selvää, että ohjaaja Peter Jackson joutuu pakon edessä trilogian päättävässä osassa kohtaamaan oman luomuksensa suureellisuuden ja saattamaan sen päätökseensä mahdollisimman osuvasti. Tavanomaisesti, kun ohjaaja aloittaa oman projektinsa näin mahtipontisella ja uhkarohkealla otteella alusta asti, on erittäin todennäköistä, ettei lopetus välttämättä toimi toivotulla tavalla. Ohjaaja ei kuitenkaan anna oman luomuksensa pelottaa, vaan mies onnistuu erinomaisesti viemään aloittamansa projektin loppuun asti - ja vielä millä tavalla hän sen tekeekään.


Tämä ohjaajan oma haaste on myös verrattavissa Frodon suureen seikkailuun, joka on täynnä vaaroja ja vaikeita päätöksiä. Peter Jackson kuitenkin onnistuu upeasti työssään ja näyttää vakuuttavasti sen, että vaikka kuinka vaikea ja takkuinen matka olisikaan, siinä voi aina onnistua tunnollisella ja määrätietoisella asenteella. Suuret asiat eivät merkkaa mitään, jos pieniin seikkoihin ei paneuduta ollenkaan tai sen enempää. Koko elokuvatrilogian ajan ohjaaja on pyrkinytkin painottamaan pieniin yksityiskohtiin luodakseen tämän massiivisen ja yllättävän vapaasti hengittävän kokonaisuuden.

Elokuvan teemat ovat aiempien osien tapaan hyvin vaikuttavia ja syvällisiä. Toivo ja epätoivo korostuu selkeästi tarinan keskeltä. Frodon ja Samvaisin matka alkaa käymään niin hankalaksi ja raskaaksi, että toivo tehtävän loppuunviemisestä tuntuu hiipuvan minimiin. Samaan aikaan hobittien määrätietoisuus ja periksiantamattomuus taistelee tätä tunnetta vastaan tuoden juuri sen verran valoa tunnelin päähän, että he taistelevat paremmasta tulevaisuudesta viimeiseen henkäykseensä asti. Elokuvassa tarjotaan myös silmiäavaavia puheita, jotka motivoivat hahmoja taisteluun pahaa vastaan. Niiden merkityksellisyydestä ja vaikuttavuudesta voi jokainen motivoiva puheenantaja ottaa opikseen.


En voi painottaa tämän massiivisen maailman näyttävyyttä yhtään sen enempää, sillä onhan se jo itsessäänkin aivan mieletön saavutus ajatuksenkin tasolla. Visuaalisesti elokuva väätää nupit kaakkoon ja tarjoaa parastaan tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna. Koko elokuvatrilogia on siitä poikkeuksellinen kokonaisuus, että se on tunnollisesti pysynyt yhtenäisenä sekä tunnelmansa, että tarinansa puolesta syventyen yhä enemmän ja enemmän Keski-Maan tapahtumiin. Hahmot saavat arvoisensa päätöksen ja jokaikinen merkittävä yksityiskohta viedään loppuun asti päätökseensä.

Jotkut katsojat ovatkin kritisoineet elokuvaa siitä, että tarina jatkuu pidemmälle kuin sen pitäisi, mutta omasta mielestäni tämä huolellisempi eplogimainen tarinan viimeistely on juuri sitä, mitä tämän sortin massiivinen kokonaisuus tarvitsee ja ansaitsee. Näemme sen mihin hahmojen tarinakaaret heidät lopulta vievät elämässä ja mitä he ovat matkallaan oppineet. Jokainen hahmo on muuttunut ensimmäisestä elokuvasta hurjasti ja se korostuu näiden viimeisten minuuttien aikana upeasti. Joskus se määränpää ei ole kaiken loppu, vaan itse matka ja vaelteleminen elämässä on se mikä kasvattaa ja merkitsee loppupeleissä.


Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu on elokuva, joka vetää ymmärrettävästikin katsojansa sanattomaksi. Kun puhutaan elokuvasarjan täydellisestä päätöksestä, silloin useinmiten viitattaan kyseiseen elokuvaan, eikä turhaan. Ei ainoastaan, että se onnistuu viemään tarinansa vaikuttavasti päätökseensä, mutta se rikkoo kaikki oletukset siitä, miten tarina kuuluisi viedä loppuun. Siksi se tuntuukin niin merkitykselliseltä ja poikkeuksellisen erityiseltä perimmiltään. Elokuvan loppuessa katsoja tuntee luonnollisesti tyhjyyttä sisällään, eikä sitä tiedä mitä seuraavaksi elämällä pitäisi tehdä.
 
Näin olen itse tuntenut jokaisella katsastuskerralla ja ihan syystäkin. Eeppinen matka on päätöksessään ja yksi elokuvahistorian suurimmista saavutuksista historian kirjoissa ikuisesti. Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu -elokuva tyhjensi myös palkintogaalat pysteistään ja todellakin ansaitusti. Painotan todellakin sitä, että jos ette ole nähneet elokuvatrilogiaa ja tunnette skeptisyyttä sitä kohtaan - antakaa sille mahdollisuus. Hyvin todennäköisesti se vakuuttaa teidätkin varteenotettavuudestaan ja mestarillisuudestaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.4.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit