Jigsaw (2017) - arvostelu

 

Ohjaus: Michael Spierig, Peter Spierig
Pääosissa: Laura Vandervoort, Paul Braunstein, Mandela Van Peebles,
Brittany Allen, Matt Passmore, Hannah Emily Anderson, Callum Keith Rennie,
Clé Bennett, Josiah Black, Tobin Bell
Genre: Kauhu, Mysteeri
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Seuraavaksi on aika hypätä Jigsaw'n uuteen ansaan ja katsoa, että onnistuuko Saw-elokuvasarjan kahdeksas osa herättämään konseptin takaisin eloon vai onko juna mennyt jo vuosia sitten ohi? Elokuvan ohjauksesta vastaavat itselleni tuntemattomat Spiergin veljekset: Michael ja Peter. Saw-elokuvasarja tuli raakuudensa lisäksi tutuksi siitä, että sen loputtomiin jatkuva tarinakokonaisuus muodostui jonkin sortin Halloween-perinteeksi. Joka vuosi tuntui tulevan uusi Saw-elokuva, kunnes sarjan seitsemäs osa Saw VII sai murska-arviot sekä kriitikoilta, että kannattajilta.
 
Sen jälkeen olimmekin monta vuotta ilman osan osaa, kunnes vuonna 2017 uusi Saw-elokuva julkaistiin. Itselleni elokuvasarja on aina ollut kökköisyydestään huolimatta hyvin kiehtova ja mielenkiintoinen kokonaisuus koettavaksi. Vaikka tarinallisesti siinä onkin ollut valtavasti juoniaukkoja, on se osannut myös yllättää monin tavoin viekkaalla monimutkaisuudellaan ja mukaansatempaavalla mysteerillään. Nyt olikin aika katsoa, että tekikö pieni tauko hyvää uudelle yritykselle vai alkoivatko ideat käymään jo liian vähiin?


Etsivät Halloran ja Hunt jahtaavat Edgar Munsen -nimistä rikollista aution kaupunkirakennuksen katolle, jossa mies saa käsiinsä hyvin epäilyttävän kauko-ohjaimen. Tilanteen eskaloituessa Edgar ehtii painamaan nappulaa, joka aloittaa uuden Jigsaw-pelin kaupungin toisella puolella. Etsivät yrittävät saada selville sen, mitä napin painallus on saanut aikaiseksi, mutta ruumiiden kasaantuessa aika alkaa käymään vähiin. Onnistuvatko etsivät selvittämään oman palapelinsä ajoissa ennen kuin viisi siviiliä joutuvat ansojensa ahmaistavaksi?

Heti kättelyssä täytyy kyllä sanoa, että elokuva alkaa omaperäisemmin kuin yksikään aiempi jatko-osa. Olemme tottuneet jo siihen, että ennen varsinaisen tarinan alkua saamme katsojina alkulämmittelyksi merkityksettömän ansan saattamaan meidät oikeaan mielentilaan, mutta Jigsaw-elokuva aloittaa tarinan heti kättelyssä. Ensimmäinen Saw-elokuva teki samalla tavalla aikoinaan ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä mysteeri erikoislaatuisesta asetelmasta syventyi syventymistään, mitä pidemmälle elokuvassa etenimme.


Seuraamme elokuvassa kahta tuttua näkökulmaa. Toinen on etsivien tutkinta ja toinen ansaan joutuneiden epätoivoinen pyristely. Mielestäni tämä on ihan hyvä kaava seurata elokuvasarjassa, sillä se antaa paljon kokonaisvaltaisemman kuvan tapahtumista ja pyrkii parhaasa mukaan sekoittamaan katsojaa toisiaan kumoavilla yksityiskohdillaan. Se täytyy kyllä todeta, että jos elokuvassa olisi enemmän liikkuvia osia, se tuntuisi turhan täyteenahdetulta ja järkyttävän pinnalliselta jo ideansakin puolesta.
 
Ottaen huomioon, että elokuvan hahmot ovat muutenkin hyvin yksinkertaisia ja suurimmaksi osaksi yksiulotteisia, yllätyin siitä, kuinka mukaansatempaava elokuva osaa olla parhaimmillaan. Jigsaw onkin lupaava kokonaisuus, joka yrittää parhaansa mukaan palata takaisin konseptin alkutekijöihin, mutta sortuu myöhemmässä vaiheessa liikaa ylilyöviin tarinallisiin harhautteluihin, sekä kannattajien palvelemiseen ja miellyttämiseen. Vaikka suurimmaksi osaksi ansojen suhteen kokeillaan uusia ja mielenkiintoisia metodeja, jotkut niistä vaikuttavat vain edistyneemmiltä kopioilta aiemmista elokuvista.


Vaativa tunnelma erottuu Jigsaw-elokuvasta puolekseen ja tietynlainen ylilyövä koomisuus jätetään historiaan, mikä on hienoa nähdä näin katsojan näkökulmasta katsottuna. Olemme vuosien ajan jo seuranneet, kuinka konsepti on paisunut paisumistaan yhä naurettavimpiin sfääreihin, joten ''paluu maan pinnalle'' on pitkästä aikaa ihan paikallaan. Kun aiemmissa jatko-osissa tunnuttiin mässäilevän raa'alla materiaalilla, tässä elokuvassa ansoilla tuntuisi olevan enemmän painoarvoa.
 
Toki, sillä hahmot ovat lopulta hyvin pinnallisia, kovin paljon painoarvoa emme ansoista saa, mutta Saw-elokuvasarjan mittapuulla saamme paljon varteenotettavamman ja ''uskottavamman'' kuvan tästä ylilyövästä maailmasta. Tuotannollisesti elokuva vakuuttaa laadukkuudellaan. Vaikka yksittäiset efektit saattavatkin ponnahtaa silmille ikävästi, osaavat ne olla uskottavan näköisiä perimmiltään. Visuaalisesti elokuva on miellyttävää seurattavaa.


Saw-elokuvasarjalle tuttu sinivihreä värimaailma on jätetty historian kirjoihin ja Jigsaw-elokuva pyrkii ajamaan paljon dramaattisempaa linjaa. Tumma ja inhorealistinen värimaailma myy raa'an ja armottoman maailman asiansa ajavasti näytön toiselle puolelle. Ajoittain se jopa onnistuu välittämään uskottavan murhamysteerielokuvan tunnelman katsojan koettavaksi - verisellä lisäyksellään. Elokuva tuntuu tuotannollisesti siis hyvin turvalliselta ja varman päälle pelaavalta kokonaisuudelta alusta asti.

Mitä tarinaan tulee, niin sanoisin sen, että ensimmäinen kolmannes toimii moitteettoman oloisesti, kunnes palaset alkavat loksahtamaan paikoilleen. Elokuvassa käytetään nimittäin hyvin mielenkiintoisia ideoita, joilla pyritään aiheuttamaan hämmennystä katsojassa, mutta mitä enemmän alamme saamaan vihjeitä loppuratkaisun kannalta, sitä ennalta-arvattavammaksi ja epätoivoisemmaksi tarina muuttuu. Se ei ainoastaan kompastu loppua kohden omiin jalkoihinsa, mutta todellakin leviää käsiin tilanteen eskaloituessa pidemmälle.


Jigsaw-elokuva on Saw-elokuvasarjan mittapuulla asiansa ajava kokonaisuus, joka vaikuttaa alun perusteella jopa yllättävän lupaavalta. Mitä pidemmälle kuitenkin etenemme tarinassa, sitä enemmän se alkaa menettämään otettaan. Tunnelmallisesti elokuva ei pidä katsojaa kovinkaan hyvin jännityksessä, eikä kovinkaan pitkään, vaikka inhorealistisuus ja dramaattisuus välittyykin visuaalisesti näytön toiselle puolelle. Paremmalla hiomisella elokuvasta olisi voinut tulla hyvä, mutta en usko, että ihan ensimmäisen elokuvan tasolle olisi koskaan riittänyt.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.3.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit