Ohjaus: Will Wernick
Pääosissa: Keegan Allen, Holland Roden, Denzel Whitaker,
Ronen Rubinstein, Pasha D. Lychnikoff, George Janko, Siya,
Daniyar, Dimiter D. Marinov, Emilia Ares, Yevgeniy Kartashov
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Tällä kertaa luvassa olisi elokuva, jonka olemassaolosta en tiennyt ennakkoon. Vuonna 2017 julkaistun Escape Room -elokuvan ohjannut Will Wernick palaa ohjaajan ruoriin uuden kauhuelokuvan kera, joka käsittelee samankaltaista aihetta kuin miehen edeltäväkin tuotos. En tiennyt konseptista ennakkoon paljoakaan ja toivoin elokuvan yllättävän minut itse teossa. Odotukseni sitä kohtaan olivat hyvin matalat ja luultavasti ihan syystäkin. Oli kuitenkin aika antaa Follow Me -elokuvalle mahdollisuus säväyttää minut jollain tavalla. Onnistuiko se siinä?
Cole on menestynyt videobloggaaja, joka onnistuu tekemään pitkäaikaisesta harrastuksestaan työn matkustelemalla ympäri maapalloa etsien uusia villityksiä ja kokemuksia. Eräänä päivänä hänen ystävänsä päättävät yllättää hänet hyvin eksklusiivisella elämysmatkalla Moskovaan, jossa häntä odottaa aivan uudenlainen kokemus. Omaperäisen kuvausmateriaalin perässä hamuilevat ystävykset pääsevät kokemaan aivan uudenlaisen pakohuonepelin, joka muuttuukin yllättäen vaaralliseksi selviytymistaisteluksi.
Follow Me ottaa aika mielenkiintoisen lähestymistavan tarinansa alustamiseen ja käsiteltävien hahmojen pohjustamiseen. Elokuva nimittäin alkaa pienehköllä perehdytyksellä, jonka aikana tutustumme menestyneeseen videobloggaajaan Coleen ja hänen menneisyyteensä. Mies on pienestä asti ollut tekemisissä kameroiden kanssa, joten hänen uravalintansa ymmärtää moitteettomasti. Cole ei ainoastaan muistuta luonteensa puolesta kuuluisaa YouTube-sensaatiota Logan Paulia tämän nuoruudessaan, mutta hahmoa näyttelevä Keegan Allen myös näyttääkin hiukan kyseiseltä sosiaalisen median tähdeltä, mikä on kyllä itsessäänkin ihan hauska viittaus videobloggaajien maailmaan.
Nykypäivän videoblogeja mukaileva aloitus on hyvin psykedeelinen ja jossain määrin myös yliajava. Vaikka se pohjustaakin Colen hahmoa tarpeeksi selkeästi, saa se päähahmomme tuntumaan jo alusta asti hiukan päällekäyvältä ja teennäiseltä tapaukselta. Elokuva yrittää hienovaraisesti painottaa, kuinka erilaisia ihmiset voivat - ja yleensä ovatkin kameroiden edessä. Cole on tuikitavallinen nuori mies, jonka elämä pyörii ikään kuin uskonnollisesti videobloginsa ympärillä. Hän pitää videoillaan yllä räiikeän ylivilkasta luonnettaan saadakseen materiaalistaan mahdollisimman mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa seurattavaa.
On pakko kyllä todeta alkuun, että elokuva yrittää kovasti saada yksiulotteisista ja teennäisistä hahmoistaan mahdollisimman paljon irti, mutta kun varsinaista sidettä se ei onnistu heihin luomaan katsojan näkökulmasta katsottuna, vaipuu katselukokemuskin hyvin pinnalliseksi ja uuvuttavaksi koettavaksi. Seuraamme elokuvan aikana, kuinka nämä ystävykset nauttivat ylellisestä ja etuoikeutetusta elämästään samalla pyrkien löytämään uutta mielenkiintoista kuvattavaa kasvavan yleisön ajankuluksi.
Tarinalla kestää aikansa päästä vauhtiin ja kun niin vihdoin tuntuu tapahtuvan, on sen tarjonta valitettavan heikkoa seurattavaa. Elokuvassa ei nimittäin tunnu tapahtuvan juuri mitään poikkeuksellisen merkityksellistä ensimmäisen puoliskon aikana. Tarina käyttää kaiken aikansa kyllä saadakseen katsojan pitämään käsiteltävistä hahmoista, mutta kun nekin jäävät vain alkukantaisiksi pelinappuloiksi kokonaiskuvassa, odotamme vain suosiolla tarinan varsinaista käännettä.
Toki, elokuvan ensimmäisellä puoliskolla viitataan hyvin näyttävästi tuleviin tapahtumiin pohjustamalla muutamia sivullisia juonikuvioita, mutta ne ovat niin häikäilemättömän laiskasti toteutettuja ideoita, jotka vaan tehostavat elokuvan ennalta-arvattavuutta entisestään. Tiedostamme hyvissä ajoin räätälöidyn pakohuonepelin olevan vaaroja täynnä, eikä ainoastaan itse tehtävien, vaan pelin ulkopuolella kasvavan vaaran puolesta. Kun hyperrealistinen peli alkaa karkaamaan käsistä, alkaa paluulento kotiin näyttämään vähemmän todennäköiseltä vaihtoehdolta.
Kaikessa pinnallisuudessaankin elokuva ei onnistu edes vakuuttamaan materiaalinsa puolesta, vaikka se yrittääkin kovasti lainailla ideoita sieltä sun täältä kauhun genren sisällä. Itse kauhuaspektit onnistuvat hirvittämään vain ajauksen tasolla ja se johtuukin siitä, että olemme nähneet nämä ideat ja toteutukset jo muissa tätä vakuuttavimmissa kauhuelokuvissa. Elokuva ilmiselvästi mukailee Saw- ja Hostel-elokuvia toteutukseltaan, eikä edes yritä peitellä sitä ollenkaan. Näemme elokuvan aikana lukuisia kuolemanloukkuja ja juonellisia ideoita, jotka on revitty suoraan edellämainituista elokuvista.
Aiemmin mainitsinkin hahmojen pinnallisuuden, mutta mikä saattaa kohauttaa katsojan kulmakarvoja eniten, on sen järkyttävä käsikirjoitus. Sen häpeilemätöntä alkukantaisuutta ei voi sivuuttaa, kun seuraamme elokuvan etenemistä. Juonikuviot ovat hyvin laiskasti rakennettuja, eikä dialogikaan näyttäisi yltävän edes viisivuotiaan lapsen uskottavuuteen. Elokuvassa on myös lukuisia hyvin erikoisia tuotannollisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat niin keskeisesti elokuvaelämykseen negatiivisella tavalla.
Yksi seikka, mikä pisti erikoisesti silmään, oli dialogin kontekstin vajaavaisuus etenkin sitä seuraa ei-venäläisen katsojan näkökulmasta. Itse pystyn venäläisenä katsojana ymmärtämään kaiken elokuvassa tapahtuvan ja kuultavan, mutta muille katsojille, jotka eivät kieltä tunne - saattaa elokuva aiheuttaa suuria ongelmia ja laajaa ihmetystä pienien yksityiskohtien ymmärtämisen ja löytämisen osalta. Elokuvassa nimittäin puhutaan paljon venäjää ja jostain ihmeen syystä se materiaali on jätetty kokonaan teksityksien ulkopuolelle.
En missään nimessä sano, että kyseisen dialogin selventäminen parantaisi elokuvaa millään tavalla, sillä onhan se muutenkin perimmiltään niin kauhistuttavaa seurattavaa, mutta se saattaisi ehkä helpottaa tarinan seuraamista huomattavasti. Ikään kuin tekijät olettaisivat katsojien olettavan, mitä venäläinen dialogi pitäisi sisällään, mutta näin tietävän näkökulmasta katsottuna se näyttää vain heikon käsikirjoituksen peittelyltä. Päätin tutkia asiaa vielä lisää omalla ajallani ja sainkin siinä selville, ettei venäjänkielistä dialogia ole käännetty millekään muullekaan kielelle, joten kyse ei ole edes puhtaasta laiskuudesta, vaan dialogin kökköisyyden toteamisesta.
Follow Me on naurettavan alkukantainen elokuva, joka ei edes yritä olla oma elokuvansa. Se lainailee häikäilemättömästi materiaalia Saw- ja Hostel-elokuvista ja tunkee myös tilkan David Fincherin ohjaamaa The Gamea sekaan. Mikä erottaa Follow Me -elokuvan muista yllämainituista elokuvista, on se, että jälkimmäisiin pystyy investoitumaan vähintäänkin alkeellisesti, jolloin sen vaikutuskin on paljon efektiivisempi. Follow Me -elokuvassa ei tätä kaivattua potkua kuitenkaan löydy puhumattakaan edes konseptin omaperäisyydestä, minkä vuoksi se vaipuu täysin mitäänsanomattomaksi sekasotkuksi. Elokuva on hyvin heikko kokonaisuudessaan.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.10.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti