Ottelu | La Partita (2019) - arvostelu



Ohjaus: Fransesco Carnesecchi
Pääosissa: Fransesco Pannofino, Alberto Di Stasio, Giorgio Colangeli,
Gabriele Fiore, Daniele Mariani, Lidia Vitale, Fabrizio Sabatucci, Veruska Rossi,
Simone Liberati, Giulia Schiavo, Giada Fradeani, Efisio Sanna
Genre: Urheilu, Draama
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Elokuvataiteen lisäksi, toinen massiivinen intohimoni elämässä on pienestä asti ollut jalkapallo, joten ajattelin, että olisi hienoa yhdistää nämä kaksi lajia toisiinsa jollain tavalla. Nyt se hetki on koittanut, sillä Netflix julkaisi taannoin uuden italialaisen alkuperäiselokuvan, joka kertoisi uuden jalkapallotarinan. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat suht alhaiset, sillä tämän sortin elokuvat eivät ole paljoakaan variaatiota tarjonneet ajan saatossa kliseisten ja ennalta-arvattavien ratkaisujen myötä. Onnistuisiko Ottelu kuitenkin paeta tätä tavanomaisuutta ja yllättää omaperäisyydellään?


Pieni lähiöseura Sporting saa eteensä poikkeuksellisen mahdollisuuden voittaa ensimmäisen pokaalinsa vuosiin, mutta panoksena ei ole enää ainoastaan menestys, vaan monien ihmisten elämät, jotka ovat ajautumassa vääjäämättömästi kohti tuhoaan. Kentän ulkopuolella kaikki rypevät epäonnessaan, kun taas kentällä aika pysähtyy ja innokkaan futaajan, kunnioitusta janoavan valmentajan ja seuran omistajan tulevaisuus riippuu yhdestä ainoasta jalkapallo-ottelusta.

Elokuva keskittyy italialaiseen jalkapallojoukkueeseen, joka ei ole voittanut mitään kolmeenkymmeneen vuoteen. Seuraamme tarinan aikana, kuinka heidän edessään tarjoutuu mahdollisuus voittaa jotain merkityksellistä, mutta kun epätoivo on vuosien mittaan kasvanut mittaamattomaksi, hetkestä tulee paljon haastavampi tapaus. Huonosta menestyksestään huolimatta kunnianhimoinen valmentaja yrittää parhaansa mukaan valmistella joukkueensa tulevaan koitokseen, joka voisi muuttaa kaikkien tulevaisuuden valoisammaksi.


Italia on intohimoinen jalkapallomaa, joka huokuu rakkaudesta lajiin. Maassa on suhteutettuna paljon enemmän jalkapalloakatemioita kuin esimerkiksi tavallisia kouluja, mikä kertookin paljon tämän lajin merkityksestä maassa. Jokainen lapsi on varmasti ajatellut nousevansa maailman huipulle tavalla tai toisella, mutta useinmiten raa'an painostava kilpailu ei puolla sitä mahdollisuutta. Vain kourallinen ihmisiä pääsee oikeasti tekemään sitä, mitä he ovat toivoneet ja useinmiten sekään ei tarjoa aina sitä lopputulosta, mitä ovat itselleen toivoneet vuosien mittaan.

Kuin mikä tahansa muukin yhdistys, jalkapallojoukkuekin koostuu elintärkeistä palasista, joiden on pelattava yhteen moitteettomasti menestyksen tavoittelemiseksi. Vaikka kentällä tapahtuva onkin lopulta se, mikä merkitsee jalkapallossa, pinnan alla on lukuisia palapelin palasia, jotka vaikuttavat menestykseen. Jos joukkuetoiminnassa on eripuraa hallinnollisesta näkökulmasta katsottuna, se yleensä välittyy suoraan pelaajien suorituksiin kentällä.


Elokuvassa seuraamme joukkuetoimintaa muutamasta näkökulmasta katsottuna. Gabriele Fioren esittämä Antonio haluaa menestyä jalkapalloilijana ja kantaakin kapteenin nauhaa lähiöjoukkueessaan. Hänen pelisuorituksensa ei sitä aina näyttäisi, mutta poika toivoo pääsevänsä joskus pelaamaan Serie A -liigassa, Italian korkeimmalla sarjatasolla. Joukkuetta valmentava Fransesco Pannofinon esittämä Claudio on hyvin kunnianhimoinen mies, joka yrittää heikosta menestyksestään huolimatta nostaa joukkueen kuopasta ja pistää sen menestyksien tielle.

Valitettavasti mies joutuu kamppailemaan kaksin käsin työpaikastaan ja tuloistaan, jotka alkavat pikkuhiljaa hupenemaan. Kun hänellä on oma perhe elätettävänään ja vauva tuloillaan, jotain merkityksellistä on tapahduttava jalkapallossa ennen kuin hän joutuu vaihtamaan alaansa. Joukkueenjohtaja Alberto Di Stasion esittämä Italo taas rypee rahaongelmissa, joihin hän on uhkapeliensä vuoksi joutunut. Kun tilanne on niin kireä ja epätoivoa täynnä, ihmiset tekevät kaikkensa päästäkseen syvästä kuopasta takaisin ylös.


Ottelu on hyvin pinnallinen ja kevyt elokuva, joka yrittää olla paljon vaativampi kokonaisuus kuin mitä sen tarvitsisi olla. Se keskittyy aivan liian monen hahmon ympärille ja kattaa valitettavan suuren alueen pitääkseen tarinansa keskittyneenä tai edes tasapainoisena. Elokuva tuntuu hyvin ailahtelevalta, sillä se ei oikein koskaan tunnu löytävän sitä toivottua tasapainoa ja juohevuutta tarinansa edesviemiseksi. Vaikka elokuva tuntuukin osittain omaperäisemmältä kuin muut vastaavat tuotokset, se turvautuu liian usein hyvin kliseisten ratkaisujen äärelle, tehden kokonaisuudesta kaoottiisen sotkun.

Hahmoihin ei pääse emotionaalisella tasolla käsiksi ollenkaan, vaikka heidän näkökulmastaan katsottuna panokset nostetaankin kattoon. Suuria päätöksiä tehdään elokuvassa ja ne risteävät toistensa kanssa aiheuttaen vastakkainasetteluja, mutta kun elokuvaan ei pääse emotionaalisesti investoitumaan, nämä istutukset eivät koskaan kanna hedelmää. Roolisuoritukset ova parhaimmillaan siedettävällä tasolla, joten uskottavuutta ei kireästä tilanteesta huolimatta saada irti.


Ottelu on Netflix-alkuperäiselokuva, joka ei valitettavasti onnistu kertomaan mitään tavallisesta poikkeavaa, vaikka lähestymistapa konseptiin olisikin kuinka omaperäinen tahansa. Vaikka hahmoista huokuu paljon tunnetta, ei elokuvasta saa oikein mitään tunnetta irti. Se vain haukkaa paljon isomman palan kuin mitä se voi pureskella kerralla, mikä ajaakin sen lopulta omaan tuhoonsa. Nämä ovat niitä elokuvia, jotka vaikuttavat paperilla hyvin kiinnostavilta, mutta jotka eivät lopulta onnistu suoriutumaan näytöllä.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 2.9.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit