Tenet (2020) - arvostelu



Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki,
Kenneth Branagh, Aaron Taylor-Johnson, Dimple Kabadia, Clémence Poésy,
Himesh Patel, Fiona Dourif, Andrew Howard, Martin Donovan, Michael Caine
Genre: Toiminta, Scifi
Kesto: 2 tuntia 30 minuuttia

''All I have for you is a word. Tenet. It’ll open the right doors, some of the wrong ones too.''

Christopher Nolan. Tämän nimen on jokainen elokuvafanaatikko varmasti kuullut elämänsä aikana moneenkin otteeseen, eikä turhaan. Tämä ohjaaja on yksi niistä tapauksista, joka pystyisi myymään elokuvateatterisalit loppuun paljastamatta mitään tulevasta tuotoksestaan. Nolanin uuden elokuvan Tenetin ympärillä on salamyhkäsyys pysynyt yllättävänkin tiukkana, mikä on pelkästään hyvä asia näinkin suuren julkaisun alla.


Elokuvan alkuperäinen ensi-ilta oli suunniteltu olevan kuluvan vuoden heinäkuussa, mutta koronaviruspandemian vuoksi ensi-iltaa jouduttiin siirtämään moneen otteeseen eteenpäin. Huhujen mukaan Warner Bros. harkitsi elokuvan julkaisemista ''on-demand''-tyyliin kotiin vuokrattavaksi alkusyksystä, jotta kaikki pääsisivät kokemaan uuden elokuvan omalta kotisohvaltaan, mutta Christopher Nolan itse asettui vankasti ideaa vastaan vaatiessaan teatterilevitystä - ja hyvä niin.

Koronaepidemian aiheuttaman sekasorron vuoksi oli vaikeaa uskoa, että elokuva päätyisi valkokankaille vielä hetkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla studio päättikin julkaista tuotoksen kaikissa niissä maissa, joissa epidemia on hellittänyt otettaan. Tämä meinaa siis, että näemme nyt yhden vuoden odotetuimmista elokuvista poikkeuksellisesti ennen Yhdysvaltoja, mikä ei ole luultavasti koskaan ennen tapahtunut mittavan elokuvahistorian aikana.


Rehellisesti, kun kuulin kyseisen elokuvan julkistamisesta ensimmäistä kertaa, olin täpinöissäni, mutta en niin paljon kuin olisin luullut ennakkoon. Viimeisen vuoden aikana odotukset ovat kuitenkin proggressivisesti nousseet erittäin korkeiksi, enkä viimeisien päivien aikana malttanut enää odottaa maailmanlaajuisesti odotettua julkaisua. Christopher Nolan ei ole aiemmin pettänyt minua minkään elokuvan muodossa, joten toivoin suuresti, ettei tämä voitokas lento muuttuisi Tenetin näkemisen jälkeenkään.

Vakooja joutuu erikoisen operaation jälkeen mukaan estämään tulevaa kolmatta maailmansotaa ja vääjäämätöntä maailmanloppua. Hänen maailmansa mullistuu radikaalisti, kun uudenlainen tieteellinen löytö nousee maailman tietoisuuteen. Sen avulla voi vaikuttaa materian epätavalliseen käyttäytymiseen ja ajan manipuloimiseen, mikä saattaa avata lukuisia ovia edessä, eivätkä ne kaikki välttämättä ole hyviä. Kun tilanne lähtee kärjistymään ja panokset nousevat mittaviksi, protagonisti ajautuu hyvin edistyksellisen toimintakaavan armoille, joka saattaa joko pelastaa tai tuhota tuntemamme maailman hetkessä.


Näin alkuun on kyllä pakko sanoa, että Tenet on hyvin kiehtova ja mielenkiintoinen tapaus kaiken kaikkiaan. Se on hyvin nopeatempoinen ja intensiivinen kokonaisuus, joka ei anna katsojan hengittää rauhassa oikeastaan missään vaiheessa. Elokuva avataan heti kättelyssä aivan mielettömän toimintakohtauksen voimin, joka valmistaa katsojaa efektiivisesti tulevaa elokuvaelämystä varten. Ohjaajalla Christopher Nolanilla on poikkeuksellinen lahja saada katsoja upotettua tapahtumien keskelle, eikä Tenetinkään tapauksessa investoituminen ollut ollenkaaan ongelmallista.

Vaikka käsiteltävä aihe onkin erittäin laaja ja monitasoinen, elokuvan tarinan keskittyminen kohdistuu pääosin neljään käänteentekevään hahmoon: John David Washingtonin esittämään nimettömään protagonistiin, Robert Pattinsonin esittämään Neiliin, Elizabeth Debickin esittämään Katiin, sekä Kenneth Branaghin esittämään Andrei Satoriin. Yllätyin hyvinkin paljon siitä, että elokuvan tarina pysyy suhteellisen pienimuotoisena tapahtumien maailmanlaajuisesta vaikutuksesta huolimatta. Vaikka koko maailma onkin vaarassa, elokuva ei tunnu missään vaiheessa turhan suureelliselta tai yliampuvalta.


Tenet vaatii katsojaltaan keskittymistä ja vaistomaista yksityikohtien tarkkailemista, sillä konseptin pinnan alla lymyää lukuisia kiehtovia teemoja ja ideoita, joita lähdetään elokuvassa rakentamaan huolellisesti taustalla. Palkinnoksi Christopher Nolan säväyttää epätavallisella konseptillaan, joka tarjoaa paljon enemmän kuin mitä päällepäin ehkä vaikuttaisi olevan. Tyyliltään tuotos on jopa yllättävän erilainen kokemus aiempiin Nolanin elokuviin verrattuna.

Ohjaaja kokeilee rohkeasti uusia lähestymistapoja materiaaliinsa ja sulauttaa niitä itselleen ominaiseen tyyliinsä jopa yllättävän moiteettomasti. Mies käyttää tietenkin paljon itselleen tuttuja ja turvallisia ratkaisuja pitkin elokuvaa pitääkseen tunnusomaisen tyylinsä yllä, mutta samalla hän lisää kyytiin myös lukuisia innovatiivisia ratkaisuja, jotka tekevät kokonaisuudesta poikkeuksellisen omaperäisen ja tuoreen tapauksen kokonaisvaltaisen kokemuksen kannalta.


Monet kritisoivat Nolania siitä, että hän tekee elokuvistaan turhan monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä, mutta todellisuudessahan kaikki tarvittava tieto on saatavilla näytöllä esiintyvässä materiaalissa. Hän rakastaa katsojan mielellä ja aisteilla leikkimistä, eikä Tenetinkään tapauksessa se ollut poikkeus. Mies tekee tarinastaan hyvin moniulotteisen ja yhtenäisen kokonaisuuden, joka yhdistää kehän lailla tapahtumia toisiinsa hyvin omaperäisien ratkaisujen avulla. Tenet todellakin ottaa kaiken ilon irti mahdollisuuksistaan ja muovaa materiaalistaan jotain hyvinkin epätavallista.

Elokuvan hahmot ovat hyvin kirjoitettuja pelinappuloita, jotka pelaavat upeasti yhteen suuremmassa mittakaavassa, ja joihin on helppo investoitua alusta asti. John David Washingtonin esittämä protagonisti on hyvin suoraviivainen, lipevä ja neuvokas tapaus, joka omistautuu työlleen täysillä ja yrittää aina viedä operaationsa loppuun, vaikka tilanne näyttäisikin kuinka hankalalta tahansa. Robert Pattinsonin esittämä Neil tuo hiukan erilaista energiaa elokuvaan kevytmielisyydellään.


Mies on karismaattinen, tehokas ja ajoittain jopa huvittava tapaus. Hän tasapainottaa elokuvaa pienillä tunnelman kevennyksillään, joita ei kyllä useasti esiinny Nolanin elokuvissa. Kenneth Branaghin esittämä Andrei Sator on hyvin itsekeskeinen ja armoton tapaus, jonka omaperäinen maailmankuva ihmetyttää uniikkiudellaan. Jos mies ei itse saa jotain itselleen, niin hän aina yrittää varmistaa myös sen, ettei kukaan muukaan tule saamaan sitä.

Itselleni uutena tuttavuutena toimiva Elizabeth Debicki esittää Katia, Andrei Satorin vaimoa, joka on ajautunut hyvin tukalaan tilanteeseen väärien elämänvalintojen seurauksena. Hän toimii elokuvan emotionaalisena keskipisteenä ja yllättävän hyvin toimiikin tarinaa täydentävänä sivuhahmona. Dynamiikka hahmojen välillä on käsinkosketeltavan miellyttävää ja poikkeuksellista seurattavaa. He täydentävät toinen toistaan omaperäisillä tavoilla, rikkoen ohjaajan perinteisiä kaavoja ja normeja mennessään, mikä oli kyllä positiivinen yllätys näin katsojan näkökulmasta katsottuna.


Elokuvan tunnelma on hyvin painostava ja jännityksen täyttämä kokonaisuus, joka valtaa mukaansatempaavalla tavalla katsojan kuin katsojan mukaansa. Nopeatempoisuus piti huolen siitä, ettei intensiteetti putoaisi nollaan missään vaiheessa, ja että tietyn sortin jännite korostaisi jatkuvasti tapahtumien vakavuutta. Elokuva vakuutti minut musiikeillaan, joista ei tällä kertaa vastannut Nolanin luottomies Hans Zimmer, vaan Ludwig Göransson, joka onnistuu vaativassa työssään upeasti. Bassotäytteinen ja ajoittain aavemaiseksi muuttuva musiikki tuo valtavasti lisäarvoa elokuvaan ja aistikasta rytmitystä kohtakseen kuin kohtaukseen.

Teknisestihän elokuva on mestarillisella tasolla, eikä visuaalinen toteutus ole poikkeus. Tenetin budjetti on ennätyksellisen massiivinen, joten laatua voi katsojana odottaa ihan luottavaisin mielin. Elokuva on siitä merkittävä tapaus, että se ei käyttänyt yhden yhtä vihreää kangasta materiaalissaan, vaan kaikki oli toteutettu käytännön tehostein. Se kuulostaa aika uskomattomalta seikalta, kun elokuvan aikaansaannoksia tarkastelee näytöllä, sillä siinä on lukuisia massiivisia kohtauskokonaisuuksia, jotka revittelevät oikein kunnolla räjähdyksillä ja muilla taianomaisilla artistisilla ratkaisuilla.


Elokuva on kuvattu suurimmaksi osaksi Pohjoismaissa ja on virkistävää nähdä tuttuja nähtävyyksiä suuremman kaliiperin tuotannossa. Norjan, Viron ja Tanskan tapahtumapaikat muistuttavat monesti Suomelle tyypillistä arkkitehtuuria, mikä tuokin täysin uudenlaisia tuntemuksia kehiin, kun itsellemme arkisilta tuntuvat tapahtumapaikat muovautuvat jättimäisten spektaakkelikohtausten keskipisteiksi. Elokuva näyttää tapahtumapaikkansa hyvässä valossa ja on upeaa nähdä, kuinka kauniiksi se ympäristönsä muuttaa visuaalisesti miellyttävän kuvauksen myötä.

Toimintakohtaukset ovat hyvin innovatiivisia ja jossain määrin jopa poikkeuksellisen visionäärisiä toteutuksia kaiken kaikkiaan. Tenetistä kumpuaa nostalgiamaisesti vanhanaikainen vakoojaelokuva, jota silotellaan upeasti futuristisella hopeareunuksella. Ajoittain kohtaukset etenevät sekä eteenpäin, että taaksepäin samanaikaisesti, mikä on kyllä ajatuksenkin tasolla aika hurja ja rohkea veto lahjakkaalta ohjaajalta. Christopher Nolan saa sen kuitenkin näyttämään helpolta ja jälki onkin sen mukaista.


Tenet on hyvin kiehtova ja laadukas kokonaisuus, joka uskaltaa ottaa suuria riskejä monimutkaisen konseptin välittämiseksi näytön toiselle puolelle. Vaikka tarina vaatiikin katsojaltaan enemmän keskittymiskykyä ja tarkkaavaisuutta, tarjoaa se varmasti jokaiselle jotain hurrattavaa. Itselleni elokuva oli kyllä miellyttävä yllätys, sillä odotusarvot olivat jo valmiiksi järkyttävän massiiviset. Olemme jo hetken odottaneet todellista elokuvan taikaa valkokankaille ja nyt sitä todellakin olisi pitkästä aikaa tarjolla. Tenet on mahtipontinen ja uraauurtava teos, joka antaa toivoa elokuvien tulevaisuudelle.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 21.8.2020
Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit