Peninsula | 반도 (2020) - arvostelu



Ohjaus: Yeon Sang-ho
Pääosissa: Gang Dong-won, Lee Jung-hyung, Lee Re,
Kwon Hae-hyo, Kim Min-jae, Koo Kyo-hwan, Kim Do-yoon,
Lee Ye-won, Jang So-yeon, Moon Woo-jin, Kim Kyu-baek
Genre: Kauhu, Toiminta
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Loistavan ja yllättävän syvällisen Juna Busaniin -elokuvan jälkeen olikin aika siirtyä hyvin odotetun jatko-osan pariin. Edellisosan rikkoessa brutaalisti ennätyksiä lippukassoilla oli vain ajan kysymys, jolloin pääsisimme takaisin verenhimoisten tartuttajien täyttämään maailmaan. Ohjaaja Yeon Sang-ho nousi hetkellisesti raketin lailla elokuvamaailman keskiöön menestyksekkään elokuvansa myötä ja seuraavaa megahittiä odotettiinkin jo suu kosteana. Potentiaalinen ehdokas onkin nyt vihdoin saatavillamme, mutta yltääkö se kuitenkaan edeltäjänsä tasolle?

Neljä vuotta on ehtinyt kulua Etelä-Korean mailla riehuneen vaarallisen viruksen leviämisestä, jolloin koko maa kaatui päivässä polvilleen. Parannuskeinoa ei ole vieläkään vuosien varrella onnistuttu löytämään, minkä vuoksi oli välttämättömyys löytää muita vaihtoehtoja raadikaalin tilanteen kontrolloimiseksi. Entinen sotilas Jung Seok onnistuu ihmeen lailla karkaamaan rajusti paisuvaa katastrofia ulkomaille, mutta tilanteen eskaloiduttua hän löytää itsensä jälleen myrskyn silmässä suorittamassa rahallisesti kannattavaa operaatiota.


Elokuva alustetaan uppoutumalla rajusti vuosien varrella muuttuneeseen Etelä-Korean tilanteeseen ja maailman reaktioihin viruksen äkilliseen puhkeamiseen. Saamme myös heti alussa hienovaraista maistiaista siitä, mitä se on saanut aikaiseksi esimerkiksi poliittisesta näkökulmasta katsottuna. Naapurimaat ovat pistäneet rajansa kiinni pitääkseen viruksen kahlittuna Etelä-Koreassa ja toistaiseksi jollain ihmeellisellä tavalla se on pysynytkin visusti rajojen sisäpuolella.

Ryhmä ihmisiä lähtee etsimään kadonnutta rahalastia tartutettujen vapaalle karanteenialueelle, mutta tilanteen eskaloiduttua he joutuvat erilleen toisistaan ja aivan uudenlainen selviytymistaistelu alkaa. Toisin kuin Juna Busaniin -elokuvassa, Peninsulassa pohjustetaan käsiteltävät hahmot aivan toisenlaisella lähestymistavalla. Näemme ensin päähahmomme Gang Dong-wonin esittämän Jung Seokin suurimmat menetykset ja trauman lähteet, jotka armoton virus on aiheuttanut hänelle ja hänen perheelleen, ennen kuin alamme keskittymään heidän uuteen selviytymistarinaansa.


Mies joutuu elämään traumaattisten kokemustensa vankina luullessaan tehneensä liian vähän järkyttävän tilanteen estämiseksi. Pikkuhiljaa elokuvan aikana hän kuitenkin alkaa löytämään rauhaa omalle sielulleen auttaessaan perhettä, jota hän ei pelastanut pinteestä tilanteen eskaloituessa vaarallisesti riskialttiille vesille. Jung etsii paikkaansa uudistuneesta maailmasta ja ajautuukin yllättäen samaisen perheen luokse. Mies huomaa pian, että tiimityöskentely on kannattavampaa, vaikka läheisimmät riskeeraisivatkin itse tietoisesti elämänsä yhteisen määränpään saavuttamiseksi.

Hahmot itsessään ovat yllättävän moniuloitteisia ja laadukkaita tapauksia kaiken kaikkiaan. Elokuvan aikana esiintyy lukuisia liikkuvia rattaita, jotka kaikki pelaavat roolinsa hienosti kokonaisvaltaisessa kuvassa ja täydentävät kokonaisuutta entisestään risteävillä motiiveillaan. Yleensä tämän sortin toimintapainoitteisissa elokuvissa ei kovinkaan kaksisia hahmoja nähdä, mutta Peninsulassa - etenkin päähahmojen kohdalla - tarinakaarissa on selkeät alkupäät, keskikohdat ja loput, jotka muodostavat lopulta hyvin miellyttäviä tarinakokonaisuuksia.


Elokuvahan keskittyy suurimmaksi osaksi zombien täyttämälle karanteenialueelle, johon Jungin on palattava suorittamaan uhkarohkeaa tehtävää. Katsojalle näytetään alueen sisällä selviytyneiden uudistunutta elämää, jossa tavalliset ihmiset elävät omintakeisin tavoin selvitäkseen arjen kauhuista. Jotkut elävät köyhien tapaan ränsistyneissä tiloissa piilossa ulkomaailmalta, kun taas toiset ottavat radikaalisesta tilanteesta kaiken irti. ''Villit'' elävät prameasti siivotonta elämäänsä ryöstellen eksyneitä sieluja halvan viihteen parissa ja järjestävätkin heille esimerkiksi häkkitappeluita zombeja vastaan. Pääsemme siis hyvin nopeasti jyvälle siitä, kuinka huonosti asiat ovatkaan karanteenialueella.

Sitä luulisi, että ulkona liikkuminen olisi karanteenialueella mahdotonta, mutta yllättävän rauhassa hahmot saavat kyllä tallustella kaduilla, jotka näyttävät tätä nykyä suorastaan maailmanlopun kokeneilta. Toisaalta, kuten opimme edellisessä elokuvassakin, zombit eivät pimeässä pysty näkemään ja reagoivat tuolloin vain ääniin, sekä pieniinkin valonpilkahduksiin, joita esiintyy joko tarkoituksellisesti tai vahinkojen myötä. Suurin osa elokuvasta sijoittuu yöaikaan, minkä vuoksi on ihan ymmärrettävää, ettei hahmoja häiritä kovin useasti heidän varautuneisuutensa vuoksi. Katujen tyhjyys vaikutti vain hiukan erikoiselta alkuun.


Onneksemme elokuva on hyvin pienimuotoinen ja keskittynyt kokonaisuus, joka pyrkii parhaansa mukaan keskittämään tarinansa mahdollisimman pienelle alueelle käsiteltävien hahmojen läheisyyteen ajautumatta turhan suureelliseksi maailmanlaajuiseksi sekamelskaksi. Tämän vuoksi onkin niin helppoa saada tiukahko ote materiaalista näin katsojan näkökulmasta katsottuna. Tarina ei milloinkaan tunnu yltävän edeltäjänsä tasolle, mutta siitäkin huolimatta se onnistuu nappaamaan katsojan kuin katsojan mukaansa vajaaksi pariksi tunniksi ja viihdyttämään heitä jopa yllättävän hahmovetoisella tarinallaan.

Visuaalisesti elokuva on hyvin mahtipontista, mutta eeppistä seurattavaa. Vaikka efektit itsessään näyttävätkin suurimmaksi osaksi kuin suoraan videopelin maailmasta, niihin tottuu katsojana yllättävän nopeasti. Elokuvassa on vahvaa sinemaattista tuntumaa, joka tempaa mukaansa alusta asti monipuolisuudellaan ja räjähtävyydellään. Kuvaus on välillä niin järkyttävän psykedeelistä seurattavaa, että elokuvaa seuratessa meinaa silmätkin mennä väkisinkin ristiin kaikesta tärinästä ja nopeatempoisesta leikkaamisesta. Toimintakohtaukset ovat hyvin näyttäviä kokonaisuuksia, jotka ajoittain tuntuvat nojaavan väkisinkin yksitoikkoisille teille, mutta mitä pidemmälle elokuvassa edetään, sitä monipuolisemmiksi ja innovatiivisimmiksi ne muuttuvat.


Peninsula on uhkarohkea ja mahtipontinen sekoitus John Wickiä, Hurjapäitä, sekä The Walking Deadia. Elokuvassa on kaikkea. Räjähtävää toimintaa, asiansa ajavaa draamaa ja jopa vahingoniloista komediaa, jotka kaikki yhdistyvät yhdeksi mielettömäksi audiovisuaaliseksi kokonaisuudeksi. Vaikka jatko-osa ei onnistukaan edeltäjänsä tapaan käyttämään kaikkea potentiaaliaan hahmoistaan, onnistuu se moitteettomasti saamaan katsojan investoitumaan heihin ja heidän koettelemuksiinsa. Odotin Peninsulan olevan paljon heikompi kokonaisuus, mutta se onnistui yllättämään minut positiivisesti varteenotettavuudellaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 1.8.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit