Forrest Gump (1994) - arvostelu



Ohjaus: Robert Zemeckis
Pääosissa: Tom Hanks, Robin Wright, Sally Field,
Gary Sinise, Mykelti Willamson, Michael Conner Humphreys,
Hanna Hall, Haley Joel Osment, Siobhan Fallon Hogan
Genre: Draama, Komedia
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia

Nyt on sopiva aika ottaa käsittelyyn yksi nuoruusvuosieni lempielokuvista, joka tarjosi minulle nuorempana poikana lukuisia hyviä ja lämminhenkisiä muistoja. Kyseessä on siis Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tutun ohjaajan Robert Zemeckisin ohjaama Forrest Gump, joka kasvoi suureksi ilmiöksi julkaisuaikoinaan. Elokuva perustuu suurimmaksi osaksi Winston Groomin kirjoittamaan samannimiseen romaaniin, vaikka elokuva poikkeaakin monissa kohdin alkuperäisteoksesta.

Forrest Gump voitti kuusi Oscar-palkintoa oltuaan ehdolla kaiken kaikkiaan kolmessatoista eri sarjassa. Se voitti myös kolme Golden Globe -palkintoa. Tunnustusta elokuva on selkeästi saanut sekä kriitikoilta, että tavallisilta kaduntallaajilta, mutta nyt oli kuitenkin aika katsoa, että mistä syistä tarkalleen ottaen. Odotukseni uusintakatsastustani kohtaan olivat erittäin odottavaiset, mutta lähdin katsomaan elokuvaa siitä huolimatta uusin, kokeneemmin silmin, jotta kokemuksestani tulisi mahdollisimman autenttinen ja riippumaton aiemmista tuntemuksistani.


Forrest Gump on hidasälyinen, mutta lämminsydäminen mies, joka bussipysäkillä istuessaan kertoo elämäntarinaansa muille tuntemattomille bussinodottajille. Hän on elämänsä aikana saanut todistaa monta historiallista tapahtumaa, tavannut lukuisia aikansa kuuluisuuksia, ja matkustanut ympäri maailmaa urotekoja tehdessään. Yksinkertaisuudestaan johtuen Forrest ei yleensä ymmärrä sitä, millaiseen tapahtumaan hän on ollut vaikuttamassa tai kuinka merkittäviä henkilöitä hän on tavannut, mutta suureksi hahmoksi historiassa hän itse kuitenkin nousee.

Elokuva ei aikaile tarinansa aloittamisessa, vaan sukeltaa suoraan asiaan. Forrest Gump istuu bussipysäkillä kertomassa vierelleen istuville tuntemattomille erikoislaatuisesta ja tapahtumarikkaasta elämästään. Tarinaa siis viedään eteenpäin päähahmomme näkökulmasta katsottuna muistelmien ja kertomuksien avustuksella, mikä taas avartaa omalaatuisen miehen maailmankuvaa ja elämän arvoja katsojalle selkeämmäksi. Katsojan on helppo investoitua henkilökohtaiseen tarinaan, joka onnistuu vakuuttavasti lähentää Forrestin hahmoa paljon samaistuttavammaksi tapaukseksi kuin aluksi oli odotettua.


Tom Hanksin esittämä Forrest Gump on hyvin erityislaatuinen tapaus kaiken kaikkiaan. Vaikka hän onkin astetta hitaampi kaveri, hänen lapsenomainen luonteensa, viaton olemuksensa ja elämänilonsa tarttuu katsojaan lämminhenkisyydellään. Mies innostuu pienistäkin yksityiskohdista, eikä anna kenenkään mielipiteiden itsestään haitata itseään. Jos jotain elokuva opettaa katsojalleen, niin sen, että kuka tahansa voi saavuttaa mitä tahansa, kun asennoituu oikealla tavalla. Jos jopa Forrest Gump pystyy siihen, niin siihen pystyy kuka tahansa.

Tarina on hahmovetoinen ja mukaansatempaava tapaus, joka nopeatempoisella tahdillaan saa katsojan kuin katsojan tiukkaan otteeseensa kiinni liikoja kurkottelematta. Ajankulku on hyvin nopeaa, mutta selkeää, minkä vuoksi elokuvaan uppoutuu täysillä mukaan. Tapahtumien ja muistojen sulava yhteneväisyys onnistutaan vakuuttavasti pitämään yllä hyvin omaperäisten ja nerokkaiden leikkausmetodien avustuksella. Vaikka toki elokuvassa onkin hitaammanpuoleisia kohtauksia tarjottavanaan, kokonaisuus tuntuu yhtenäiseltä ja viihdyttävältä. Toki kahden erinomaisen kolmanneksen jälkeen elokuvan viimeinen kolmannes menettää hiukan mukaansatempaavuuttaan, minkä vuoksi tahditus hidastuu ja elokuva menettää vähän kiiltoaan.


Teknisesti elokuva on erittäin vaikuttavaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että leikkaustyö on erinomaista, mutta visuaaliset efektitkin ovat hyvin autenttisia aikaansakin nähden. Elokuvassa esitetään esimerkiksi lukuisia poliittisia tapahtumia ja tempauksia, jotka ovat todellisuudessaankin tapahtuneet, mutta hyvin nerokkaasti elokuva yhdistää Forrestin näihin tapahtumiin mukaan. Vanhoja arkistomateriaaleja on manipuloitu sillä tavalla, että mies olisi todellisuudessaankin ollut kaikkien niiden vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja paikan päällä historian suurimpien tapahtumien tapauksessa.

Monet tietenkin kritisoivat elokuvaa ylilyövyydestään ja epäuskottavuudestaan, mutta se ei olekaan sen tärkein prioriteetti sanomansa esille nostamiseksi. Forrest vaikuttaa elokuvassa massiivisesti etenkin Yhdysvaltojen historiaan toimien ajoittain jopa maan suurimpana sankarina ja tärkeimpänä suunnannäyttäjänä. Tom Hanksin roolisuoritus elokuvassa on vertaansa vailla, enkä voisi näin jälkeenpäin kuvitella tilalle ketään näyttelijää, kuka pystyisi tehdä roolille oikeutta. Mies voitti ansaitusti Oscar- ja Golden Globes -palkinnot parhaasta miespääosasta.


Forrest Gump on mestarillinen elokuva, joka on edelleenkin monien uusintakatsastustenkin jälkeen maineensa veroinen elokuva. Vaikka elokuva ei olekaan ohjaajan Robert Zemeckisin paras elokuva, se on ehdottomasti kaiken ylistyksensä kuitenkin ansainnut ja nousee muiden suurklassikoiden tasolle. Tähdätkää korkealle ja tehkää elämästänne muistamisen arvoinen, vaikka se vaikuttaisi koko maailmaan tai pelkästään omaan itseenne. Ottakaa kokemuksistanne ja tekemisestänne kaikki ilo irti, vaikka elämä välillä vaikuttaisikin potkivan päähän.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.6.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit