Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: Marion Cotillard, Matt Damon, Laurence Fishburne,
Jude Law, Gwyneth Paltrow, Kate Winslet, Bryan Cranston,
Han Chin, Anna Jacoby-Heron, John Hawkes
Genre: Draama, Jännitys
Kesto: 1 tunti 46 minuuttia
Tartunta on elokuva, joka on ollut katsastuslistallani jo monta vuotta, mutta se on tuntunut aina jäävän jonkin toisen listalla olevan varjoon. Tämän vuoksi katsastus siirtyi siirtymistään eteenpäin, mutta nyt on vihdoin sen aika. Elokuvan on ohjannut Ocean's-trilogiasta ja Logan Lucky -elokuvasta tuttu Steven Soderbergh, joka lyöttäytyi jo entuudestaan tutun käsinkirjoitajan Scott Z. Burnsin kanssa tekemään lääketieteellisen jännitysdraama-elokuvan nimeltään Tartunta.
Elokuva on saanut inspiraationsa vuoden 2003 SARS- ja vuoden 2009 sikainfluenssapandemioista. Sen lisäksi terveysjärjestö WHO (World Health Organization) on tukenut elokuvan tekoa myös lääketieteellisten asiantuntijoiden avulla. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat maltilliset, vaikka toivoinkin sen salaa olevan laadukas ja uskottava kokonaisuus etenkin, kun ottaa huomioon projektiin liitetyt varteenotettavat asiantuntijat ja tiedonlähteet. Oliko elokuva lopulta kaiken sen vaivan arvoinen?
Kun Beth Emhoff palaa kotiinsa työmatkalta Hong Kongista, hän luulee aluksi kärsivänsä rajusta aikaerorasituksesta, mutta hyvin pian selviääkin, ettei kriittinen kunto johdukaan pitkästä matkasta. Aviomies Mitch saa kuulla yllättäen huonot uutiset vaimonsa traagisesta kuolemasta, eikä lääkäreillä tunnu olevan mitään aavistusta, mikä on kuolinsyynä. Hyvin pian tapahtuneesta samoja oireita sairastavia tahoja alkaa ilmestymään lisää joka puolelta. Kuolemantapausten lisääntyessä räjähdysmäisesti, ihmiset kamppailevat suojellakseen sekä itseään, että rakkaimpiaan hiljalleen murenevan yhteiskunnan keskellä. Onko luonto ottamassa omansa takaisin vai onnistuvatko tutkijat maailmalla löytämään vastauksen kriittiseen tilaan?
Pandemiaksi etenevät sairaudet ovat hyvin ennalta-arvaamattomia ja yllätyksellisiä tapauksia syystäkin. Ei ainoastaan, että ne alkavat joko hyvin pienestä virhearvioinnista tai ikävän epäonnen siivittämänä, mutta niiden tuhoisa luonne saattaa ja monissa tapauksissa onkin hyvin kriittinen ihmisten terveyden kannalta maailmanlaajuisella säteellä. Virusperäisiin sairauksiin vaikuttavat lukuisat asiat, eivätkä oireet ole välttämättä kaikilla samanlaisia ihmisten yksilöllisen uniikkiuden vuoksi. Se on kuitenkin varmaa, että pandemiaksi todettu tapaus voi johtaa monenlaiseen lopputulokseen, mutta kuolema on suurimmissa tapauksissa varmasti osa sitä.
Gwyneth Paltrow'n esittämä Beth Emhoff palaa työmatkaltaan takaisin kotiinsa ja tuntee olonsa rasittuneeksi. Seuraavana aamuna tämä, kuin tyhjästä, kaatuu lattialle sätkimään kontrolloimattomasti ja Matt Damonin esittämä aviomies Mitch säntää paikalle auttamaan. Päästessään sairaalaan ja monen pitkältä tuntuvan minuutin kamppailun jälkeen mies saa kuulla vaimonsa menehtyneen, mutta kuolinsyy jää kuitenkin täysin mysteeriksi.
Hyvin pian tapahtuneen jälkeen elokuva jatkaa nopeatempoiseen montaasikohtaukseen, joka saa varmasti jokaikisen mysofoobikon aistit ylikierroksille. Vaikka katsojalle ei sitä suoraan kerrotakaan suoraan, huomaamme muutaman sairaan ihmisen poikkelehtivan keskellä ruuhkaisia katuja ja liikennettä tartuttaen kaiken matkallaan. Vaikka emme tiedäkään varmasti, että välittyykö virus fyysisestä kontaktista vai ilman kautta, voimme olla täysin varmoja siitä, että se on tarttunut lukuisiin ihmisiin matkan varrella.
Hengenvaarallinen ja täysin tyhjästä ilmestynyt virus lähtee leviämään hyvin armottomalla tavalla maailman tiheimmin asutulta maaperältä laajemmalle alueelle kaikkiin maanosiin. Ensin sairaustapauksia oli kaksi, sitten neljä, sitten kuusitoista, sitten satoja ja hyvin pian myös tuhansia. Mikä tekee viruksesta vaarallisen on sen kuolettavan nopea vaikutus elimistöön, joka aloittaa pysäyttämättömän lamaannuttavan tapahtumaketjun ihmisen sisällä.
Elokuvassa tilanne etenee hyvin nopeatempoisesti ja seuraamme kuinka raiteiltaan suistunut juna yritetään pysäyttää alkutekijöihinsä ennen kun on liian myöhäistä. On kiehtovaa huomata, kuinka terveystoimet ovat elokuvan luomassa maailmassa alkaneet tutkimaan tapausta hyvin aikaisessa vaiheessa ja toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla mahdollisimman nopeasti, vaikka uhka onkin täysin tuntematon ja arvaamaton. Vaikka viruksen alkuperä ja kehitys onkin alkuvaiheessa täysi mysteeri, valtiot ja heidän virkamiehet ja -naiset tekevät kovasti töitä saadakseen kaaokselta tuntuva tilanne aisoihin ja kontrolliin.
Täytyy kyllä sanoa, että elokuva onnistuu vakuuttavasti tuomaan stressaantuneen ympäristönsä eloon katsojansa koettavaksi. Ei ainoastaan, että maailmanlaajuiseksi uhaksi noussut virus tekee tuhoisaa jälkeä, mutta ohjaajan visuaalinen näkemys pitää huolen siitä, että turvaton ja kuvottava tunnelma välittyy näytölle moitteettomasti. Nopeat montaasikohtaukset näyttävät pitkin elokuvaa taudin leviämistä ja kuinka suuriin väkijoukkoihin se voisi pahimmillaan vaikuttaa. Värimaailmakin on mietitty myös tarkoin, sillä alakuloinen ja kontrastilla vahvennettu värien käyttö välittää painavien sävyjen avulla epäsiistin ja tukalan olon tunnelman näytölle efektiivisellä tavalla.
Vaikka elokuva ei aikaile asetelmansa ja hahmojensa kanssa ollenkaan, on hienoa nähdä kuinka vakuuttavasti se onnistuu saamaan siitäkin huolimatta katsojastaan tiukan otteen. Olemme alusta asti sekä kiinnostuneita, että myös perillä itse konseptin ideasta, sen suuntauksesta, sekä sen luomasta maailmankuvasta. Prosessi etenee nopeassa tahdissa, mutta ei onneks häiritse katselukokemusta ollenkaan ollessaan alusta asti niin mukaansatempaava luonteeltaan.
Omaperäisin asia elokuvassa on ohjaaja Steven Soderberghin lähestymistapa käsiteltävään aiheeseen. Monta hahmoa operoi viruksen ympärillä, mutta yksikään heistä ei kuitenkaan ole pääosassa, sillä elokuva keskittyy pääsääntöisesti virukseen, sen kehitykseen, sekä sen aiheuttamaan tuhoon. Vaikka tämä saattaakin kuulostaa ehkä hölmöltä jonkun mielestä, elokuvan pääosassa toimii käsiteltävä virus, jonka ympärillä toimivat ihmiset täydentävät sen kehityskaarta ja laajentavat kokonaisvaltaista maailmankuvaa monenlaisilla eriävillä näkökulmillaan.
Tästä syystä hahmot jäävät hyvin pinnallisiksi ja yksiuloitteisiksi. Emme täten luonnollisestikaan pääse tarpeeksi syvälle elokuvan emotionaaliseen puoleen, joka jää lopulta hiukan laimeahkoksi kokonaisuudeksi. Se johtuu tosin juurikin siitä, että ohjaaja yrittää lähestyä käsiteltävää asiaa laajemmalla skaalalla, näyttäen mahdollisimman monta eri näkökulmaa samaan asiaan. Sillä tavalla katsoja saa paljon kokonaisvaltaisemman kuvan sekä tilanteesta, että sen prosessista. Jokaisella hahmolla on kuitenkin tärkeä rooli pelattavanaan, jolla he varmistavat, että katsoja pysyy paremmin kiinni itse tarinassa.
Ainoa asia, joka hiukan jää epäsukottavan puolelle, on potentiaalisen joukkotuhon täyttämän kliimaksin ratkaisutapa. Siirtyminen kuolettavan kontrolloimattomasta pandemiasta tervehtymiseen on aivan liian jyrkkä ja epäuskottava omasta mielestäni. Toki aika kulkee kovaa tahtia koko elokuvan ajan, mutta viimeisten hetkien tahditus kiirehtii aivan liian paljon, jotta jännityksen purku ja varsinainen takaisinmaksu olisi kaiken sen odotuksen arvoista. Vaikka toki nämä radikaalit ja suoraviivaiset terveystoimet ovat osa pandemioiden ratkaisutapaa, varsinainen tulos tuntuu löytyvän paljon nopeammin, kuin mitä odotetusti siinä uskottavasti menisi.
Lähes post-apokalyptisen kaaoksen keskellä on hyvin vaikeaa nähdä, että yhtäkkiä pitkään ratkaisemattomasta viruksesta löydetäänkin heikko kohta ja käänteentekevä elementti, joka onnistuisi hetkessä kääntämään asetelman päälaelleen. Toisaalta emme koskaan myöskään saa tietää, että onnistuuko lääke todella auttamaan kaikkia ihmisiä vai lähteekö se riehumaan toiselle kunniakierrokselle mutatoituneessa ja entistä kuolettavammassa muodossaan.
Vaikka tämän tiivistunnelmaisen seitsemän vartin aikana tutkijat eivät tunnu saavan koskaan tietoonsa viruksen varsinaista alkuperää, on kiehtovaa nähdä elokuvan lopussa viimeisten minuuttien aikana, kuinka se todellisuudessa sai alkunsa ja pääsi valloilleen. Elokuva on myös ahdettu täyteen kovan luokan näyttelijöitä ja laatu onkin myös sen mukaista. Ei ainoastaan, että heidät esittämät hahmot tuntuvat uskottavilta ja varteenotettavilta, he onnistuvat myös luomaan niiden avulla hyvin uskottavan maailman, johon pystyy katsojana investoitumaan ja uppoutumaan moitteettomasti.
Tartunta on hyvin omaperäinen ja toimiva kokonaisuus, joka onnistuu vaikuttavasti näyttämään pandemian tuomat vaarat ja menetykset, sekä välittää upeasti turvattoman ja painostavan tunnelmansa kaiken kaaoksen keskellä. Ei ainoastaan, että sen monitasoinen luonne on hyvin ulottuva ja syväluotaava etenkin suuremmasta mittakaavasta katsottuna, mutta sen varteenotettavuus ja uskottavuus ovat suurimmaksi osaksi erinomaisella tasolla. Pidin myös paljon musiikin monipuolisuudesta, joka ei ainoastaan tuonut mukanaan painostavaa epätietoisuuden tuntua, mutta tarjoili myös pieniä toivon rippeitä pitkin kestoaan.
On myös kiehtovaa nähdä, että elokuva käsittelee pandemian lisäksi myös jonkin verran sen luomia paranoia- ja pelkoepidemioita ihmisissä, jotka ovat ajoittain jopa tarttuvampia kuin itse virus. Tärkeimpinä muistisääntöinä on kuitenkin muistettava pestä käsiään ja olla koskematta omiin kasvoihin jatkuvasti - etenkään julkisilla paikoilla. Kuten sanoin jo aikasemmin, ihmiset toimivat ja reagoivat eri tavoilla sairauksiin, mutta noilla peruskäytännöillä pääse jo ainakin alkuun.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti