V niin kuin verikosto | V for Vendetta (2005) - arvostelu



Ohjaus: James McTeigue
Pääosissa: Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea,
John Hurt, Stephen Fry, Tim Pigott-Smith,
Rupert Graves, Ben Miles, Roger Allam
Genre: Draama, Mysteeri, Toiminta
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia

“Remember, remember the fifth of November of gunpowder treason and plot. I know of no reason why the gun powder treason should ever be forgot.”

Se olisi taas se aika vuodesta, jolloin uudelleenkatsastamme tämän vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneen James McTeiguen ohjaaman mestarillisen sarjakuvafilmatisoinnin V niin kuin verikoston. Elokuva perustuu Alan Mooren ja David Lloydin luomaan samannimiseen sarjakuvaromaaniin, jossa seurataan salaperäisen V-nimisen vapaustaistelijan toimia tämän pyrkiessä muuttamaan yhteiskuntajärjestystä lähitulevaisuuden dystopisessa Lontoossa, Britanniassa. Hän pyrkii vapauttamaan pelokkaat kansalaiset tyrannimaisesta vallasta samalla, kun hän toteuttaa henkilökohtaista verikostoaan oikeutettuja tuomioitaan väistäneille tahoille.


Kyseinen elokuva aiheutti julkaisuaikoinaan massiivista pahennusta sekä kriitikoiden, että tavallisten kaduntaallaajien keskuudessa, sen aran luontonsa vuoksi. Se nimittäin sympatisoi terroristiksi leimattua omankädenoikeuden jakajaa V:tä, joka tekee suunniteltuja terrorisoivia iskuja poliittisin taka-ajatuksin. Katsojana hänen kantansa ymmärtää, vaikka aatteen esittäminen ja toimeenpano onkin äärimmäisen radikaali ja moraaliton pohjimmiltaan.

V on terroristi, ei kahta sanaa. Hän saavuttaa määränpäänsä tappamalla, huijaamalla ja räjäyttelemällä paikkoja, mutta hän ei siitä huolimatta koskaan terrorisoi kansalaisia, joita hän yrittää toimillaan herättää ja vapauttaa piikittämällä valtiojohtoa anarkiallaan. Vaikka V onkin hirvittävä hahmo tässä elokuvassa, kun sitä heijastaa oikean elämän tapahtumiin, kannattaa kuitenkin muistaa, että puhumattakaan itse kuvitteellisesta maailmasta, hänellä on vastassaan astetta hirvittävämpi valta ja voima, joka alistaa ihmisiä pelon keinoin.


Tämä tyrannimainen valtiojohto pyrkii pitämään kansansa tiukkojen sääntöjen ja pelon uhalla kontrollissa, mikä on verrattavissa moniin mainitsemattakin selkeisiin fasistisiin esimerkkeihin. V:n räjähtävä vallankumous on siis symboli kansalaisten ansaitsemalle oikeudenmukaisuudelle ja vapaudelle, jota he ovat pitkän ajan toivoneet ja odottaneet tämän johtoportaan varjoissa. Viides marraskuuta edustaa elokuvassa juuri samaista oikeudenmukaisuuden ja vapauden suureellisuutta. Se sisältää enemmänkin kuin pelkkiä sanoja - näkökulmia ja aatteita, joiden puolesta voi ja täytyy taistella altavastaajanakin.

V toimii lähettiläänä ja vapahtajana monella tapaa. Vasta hänen liikkeensä alkaessa, kansalaiset alkavat näkemään valoa tunnelinsa päässä. Hän on armoton ja häikäilemätön toimissaan aatteensa lailla, eikä pysähdy ennen kuin on määränpäänsä saavuttanut. Kuten elokuvassa painotetaankin, Mies voi taistella aatteen puolesta, mutta aate ei miehen. Mies voi kuolla ja unohtua, mutta aate elää siitäkin huolimatta ja vaikuttaa tulevaan. Kansalaisten ei pitäisi olla peloissaan valtiojohtonsa puolesta, vaan johtoportaan täytyy olla peloissaan kansalaisistaan, sillä aate vapauttaa heidät kontrollivista kahleistaan.


Kannattaa kuitenkin katsojana ja miksei kriitikkonakin muistaa, ettei elokuva koskaan vaadi katsojaansa hyväksymään V:n toimia, vaan pikemminkin antaa mahdollisuuden pohtia asiaa itsekseen syvällisemmin ja tehdä omat lopulliset johtopäätökset sen pohjalta. Johtopäätöksiin ja varsinaiseen vastaanottoon vaikuttavat myös hyvin pitkälti omat poliittiset näkemykset ympäröivästä maailmastamme, jotka saattavat joko puoltaa tai torjua tämän vallankumouksellisen näkemyksen anarkiasta ja oikeudenmukaisuudesta.

V niin kuin verikosto muutti minua ja ajatteluprosessiani perinpohjaisesti ensimmäisellä katsastuskerrallani ja edelleenkin se onnistuu yllättämään minut syvällisellä poliittisella pohdinnallaan. Se kirjaimellisesti löi minut ällikällä kaoottisella ideologiallaan, kiistanalaisella näkymättömällä rajallaan oikean ja väärän välillä, sekä uskomattoman syvällisellä filosofisella pohdinnallaan, jota se kohdisti itse politiikkaan ja sen pohjalta tehtäviin toimiin. Vaikka aseita voi käyttää sanojen sijasta, niillä ei koskaan ole yhtä paljon valtaa, vaikutusta tai painoarvoa, kuin sanoilla. Sanat kertovat totuuden niille, jotka haluavat sen kuulla.


On myös siis kiehtovaa nähdä kuinka media käyttäytyy elokuvan aikana ja minkälainen asema heillä on yhteiskunnassa. Se pyrkii parhaansa mukaan manipuloimaan todellisuutta itselleen sopivammaksi tässä korruptoituneessa yhteiskuntajärjestyksessä ja pyrkii sillä tavalla pitää tilanteen kuin tilanteen järkkymättömässä kontrollissa. Nämä valheet eivät kuitenkaan mene kansalaisille läpi, sillä he hymähtelevät sarkastisesti erikoisilta kuulostaville tapahtumille päivittäisten uutisten pyöriessä taustalla

John Hurtin esittämä kansleri Adam Sutler lupasi kansalaisilleen turvaa ja järjestystä, mutta pyysi vastineeksi hiljaisen hyväksynnän. Pelon avulla hän nousi valtaansa ja teki Englannista äärioikeiston pelikentän ja vaikka monet kansalaiset ovatkin eri mieltä valtiojohdon ja heidän ajaman politiikkansa kanssa, he eivät uskalla itse kuitenkaan tehdä aloitteita saadakseen muutoksen aikaiseksi. Tähän koloon V sitten sopiikin kuin jalka sukkaan konsanaan. Kuten aiemmin onkin mainittu, hän toimii aatteena ja symbolina kansalaisille, joka saa heidät toimimaan yhteisen hyvän puolesta vailla pelkoa, raivaten samalla mahdollisuuden uudelle oikeudenmukaisemmalle aikakaudelle ja kultaisen tien muutokselle.


Elokuva on odotetustikin hyvin omaperäinen ja uniikki tuotos kaiken kaikkiaan, joka saa katsojastaan paljon tunteita irti - sekä miellyttäviä, että epämiellyttäviä. Erittäin vakuuttavasti tahditettua ja keskitettyä tarinaa seurataan sekä V:n ja Eveyn yhteisestä, että virkavallan omasta näkökulmasta, jotka molemmat pikkuhiljaa avaavat tätä syvällistä kokonaisuutta yhdeksi suureksi luontevaksi jatkumoksi. Panokset kasvavat elokuvan edetessä ja sen emotionaalinen potku on tuntuva kaikin puolin. Elokuvassa on myös rutkasti symboliikkaa ja poeettista tarinankerrontaa, joka hypnotisoi katsojan suloiseen viettelyynsä ja täyttää tämän pohtivilla ajatuksilla.

V:n ja Eveyn hahmokaaret ovat järisyttävän syviä ja laajoja. Molemmat kasvavat elokuvan aikana massiivisesti, vaikka Evey tekeekin sitä suhteutetusti vielä enemmän, mutta toisaalta V kuitenkin mahdollistaa sen omilla toimillaan. He avustavat toisiaan kehittymään ja kasvamaan ihmisinä tarinan aikana. Molempien taustatarinat ovat hyvin surullisia ja jossain määrin jopa traagisia, jotka sitten kuitenkin tuovat hahmoille valtavasti syvyyttä, etenkin emotionaalisella tasolla. Tämän vuoksi pystymmekin investoitumaan niin moitteettomasti ja perusteellisesti elokuvan tarjontaan.


Vaikka V ja Evey vetävätkin tarinaa eteenpäin, Stephen Rean esittämä rikostutkija Finch tuo asetelmaan hyvin kiinnostavan lisän ja näkökulman. Nimittäin elokuvan alussa tämä lainvalvoja näkee V:n pahaa juonivana terroristina ja hänen tekonsa suoraviivaisina hyökkäyksinä, mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään ja mitä enemmän tietoa hän saakin selville maan poliittisesta tilanteesta ja näihin erityislaatuisiin tapahtumiin johtavista yksityiskohdista, sitä enemmän hän alkaa epäröimään sekä omaa valtiojohtoaan, että V:n pahuutta ja huhuttua moraalitonta epäoikeudenmukaisuutta.

Elokuvassa on kaikkea. Poeettista syvällisyyttä, mieletöntä toimintaa, sekä poliittisia kannanottoja ja näkökulmia, jotka soivat näytöllä yhdessä täydellisenä harmoniana. Domino -palikoiden lailla, V:n vallankumoukselliset suunnitelmat ja poliittiset piikittelyt johtavat yhä suurempiin ja näyttävämpiin tekoihin, jotka pakottavat tilanteen paisumaan liitoksistaan ja vastapuolen vastaamaan jatkuviin kannanottoihin. Jokainen kaatuva palikka jatkaa seuraavan kaatamista ja lopulta ne kaikki muodostavat yhtenäisen symbolin - aatteen, jota ei voi satuttaa, eikä manipuloida.


Visuaalisesti tuotos on kaikin puolin kaunista katsottavaa. Se laukoo näytölle jatkuvasti mitä muistettavimpia kuvia ja kohtauksia, jotka säväyttävät huollitelluilla sommitteluillaan ja symbolistisilla viesteillään. Sarjakuvamaista visuaalista tyyliä käytetään vakuuttavasti toiminnassa ja elokuvan lopussa se tuleekin viimeistään esille myös hyvin näyttävällä tavalla. Musiikki osaa olla hyvin vaikuttavaa ja se tuokin elokuvalle erittäin paljon etenkin kehkeytyvien tunteiden ilmetessä. Katsojan tuntemukset räikyvät eeppisin nuotein tarinan eskaloituessa yhä lähemmäs ja lähemmäs kliimaksiaan.

Kaikki elokuvan roolisuoritukset ovat erittäin vakuuttavia perimmiltään, mutta täytyy kyllä nostaa ehdottomasti eniten hattua kahden päähahmon esittäjälle Natalie Portmanille ja Hugo Weavingille. Natalie Portman tekee tässä elokuvassa erittäin vakuuttavan suorituksen Eveynä, jonka aikana hän joutuu muuntamaan lähestymistapaansa hahmoonsa tämän kasvaessa alkuperäisestä muotistaan ulos, mikä on mielestäni itsessäänkin erittäin vakuuttavaa.


Hugo Weaving tuo virallisesti nimetöntä hekilöllisyyttä kantavan hahmonsa V:n erinomaisesti näytölle. Ei ainoastaan, että investoidumme hahmoon perinpohjaisesti, vaikka emme saakaan tietää hänestä lopulta kovinkaan paljoa taustatarinaa ja yleistä tietoa enempää, vaan hän tuo oman aatteellisen olemuksensa vakuuttavasti näytölle.  Omasta mielestäni hän jopa määrittää tämän ikonisen hahmon luonteen täydellisesti omalla lähestymistavallaan ja hän todellakin tuntuu olevan kirjaimellisesti symboli toivolle ja ajatukselle.

V niin kuin verikosto on ehdottomasti yksi parhaimmista sarjakuvafilmatisoinneista, joita on koskaan tuotu näytölle. Tämä on yksi nistä alkuperäismateriaaleista, joista Watchmenin tapaan ei pystyisi teoriassa tekemään kokonaisvaltaista elokuvaa, jättämättä monia teemakokonaisuuksia pois monimutkasen konseptin pelossa. Mielestäni tämä mestariteos kuitenkin lyö pallon stadionilta ulos ja näyttävään tapaan näyttää kaikille, että mistä vain voi tehdä varteenotettavan kokonaisuuden, kunhan tekijät vain pääsevät alkuperäismateriaalinsa kanssa samalle aaltopituudelle ja ymmärtävät sen perimmäsen tarkoituksen. Ehdoton jokavuotinen katsastus, joka jokaisella katsastuskerralla edelleenkin hämmästyttää ylivertaisuudellaan.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 5.11.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit