Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto | Star Wars: Episode III - Revenge of the Sith (2005) - arvostelu



Ohjaus: George Lucas
Pääosissa: Hayden Christensen, Ewan McGregor,
 Natalie Portman, Christopher Lee, Ian McDiarmid,
Frank Oz, Samuel L. Jackson
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia

Kahden keskinkertaisen esi-osan jälkeen oli aika edetä trilogian päättävään osaan Sithin kostoon, jonka haasteena olisi kulminoida esitrilogian suuri epämääräinen tarinakaari ja yhdistää se alkuperäiseen trilogiaan. Kieltämättä ohjaaja-käsikirjoittajalla George Lucasilla on alustavastikin ollut hyvin vaativa tehtävä saada tämä elokuva toimimaan moitteettomasti sekä Anakinin tarinakaaren kliimaksina, että läpikulkusiltana tuleville elokuville. Nyt, jos koskaan, olisi korkea aika saada koneisto toimimaan kunnolla, jotta esitrilogia ei jäisi vain kehnoksi alustusyritykseksi. Onnistuiko Sithin kosto vaativassa tehtävässään vai jatkuiko heikohko ote tässäkin tapauksessa?


Kloonien sota on jatkunut kolmen vuoden ajan ja pahoin tulehtuneet välit paisuvat paisumistaan. Pelastettuaan kansleri Palpatinen kreivi Dookun kynsistä, Obi-Wan lähtee pysäyttämään uutta separatistista uhkaa kenraali Grievouksen muodossa pysäyttääkseen kloonien sodan lopullisesti. Samanaikaisesti Anakin ajautuu toimimaan kaksoisagenttina jedineuvoston ja Palpatinen välillä lopulta tullakseen pimeän voiman vietellyksi ja oman sisäisen taistelunsa runtelemaksi.

Olemme kahden elokuvan mittaan kokeneet Anakin Skywalkerin karua lapsuutta, vääjäämättömiä vastoinkäymisiä ja lopullista nousua potentiaalisimmaksi jediksi, mutta matkan varrella tämän äkkipikaisuus ja emotionaalisesti eksynyt luonne ajaa tätä varjoisemmille teille. Vaikka Obi-Wan ja Anakin tulevatkin nykyään toimeen löytäessään yhteisen sävelen tehokkaana jedikaksikkona, jälkimmäisellä on edelleenkin taipumusta impulsiivisuuteen ja itsepäisyyteen.


Anakin on aina halunnut miellyttää omaa jedimestariaan ja esikuvaansa Obi-Wania, totella yleistä jedikoodia parhaansa mukaan, sekä pelastaa rakkaimpansa karuilta kohtaloilta, mutta jedineuvoston jatkuva torjuminen ja sivuuttaminen ajaa tätä kuitenkin vääjäämättömästi lähemmäs kohti tämän pimeää kohtaloa. Anakin hyppelehtii tunteidensa kanssa puolelta toiselle pohdiskellen parasta mahdollista ratkaisua sekä itsensä, että rakkaan Padmensa puolesta. Heidän välinen rakkaussuhde on tällä kertaa myös paljon uskottavampi ja paremmin niputettu kokonaisuus, joka tuo elokuvaan vaadittavaa syvyyttä sekä emotionaalista latausta, jota käytetäänkin sitten taas nuoren jedin suurimpana motivaattorina pitkin elokuvaa.

Anakin Skywalkeria esittävä Hayden Christensen on erittäin vakuuttava tässä elokuvassa etenkin kun suoritusta vertaa edeltävien osien laatuun. Hänen hahmoonsa pääsee tällä kertaa paljon paremmin käsiksi, kuin missään aikaisemmassa elokuvassa emotionaalisesta näkökulmasta katsoen. Anakinia on kohdeltu kaltoin vuosien mittaan ja tämän mitta on täyttymässä lopulta massiivisten konfliktien seurauksena. On siis vain ajan kysymys, kun tämä päästää sisällä täyttyneen kostonhimonsa ja raivonsa valloilleen Ian McDiarmidin esittämän kansleri Palpatinen astuessa kuvaan.


Anakinin ikään kuin isähahmona toimiva Palpatine toimii räikyvien kulissien takana pelinappuloiden siirtelijänä ja tämän nuoren jedin suunnannäyttäjänä. Muutaman pienen muutoksen avulla hän onnistuu aiheuttamaan hyvin epävakaan tilan jedineuvoston sisällä etenkin Anakinin asemaan ja rooliin liittyen, mikä ajaa nuorukaisen ristiriitaiseen tilanteeseen oman tulevaisuutensa puolesta. Anakinin suhde Palpatineen pistää nuoren jedin jatkuvan harkitsemisprosessin alaiseksi etsimään paikkaansa valon ja pimeyden välillä petollisten viettelemystensä noustessa pinnalle.

Kansleri käyttää nuorukaista hyväksi ja manipuloi tätä oman ohjauksensa alaisuuteen saattaakseen omat poliittiset suunnitelmansa aluilleen. Kun jedineuvosto jatkaa potentiaalisimman nuoren jedinsä  torjumista ja rajoittamista, tämä kääntyy Palpatinen puoleen vastausten toivossa, joka taas käyttää tämän emotionaalisia heikkouksia ja vastoinkäymisiä tätä itseään vastaan antaessaan hänelle elokuvan aikana jatkuvasti vastauksia ja mahdollisia ratkaisuja eteen tupsahtaneisiin ongelmiinsa. Samalla kansleri tekee kaiken tarvittavan korruptoituneen politiikan ympäröimässä universumissa saadakseen oman tahtonsa läpi.


Elokuvan visuaaliset annit ovat ailahtelevasti sekä yllättävän vakuuttavia, että valitettavan kehnoja kokonaisuuksia. Taistelukohtaukset ovat pitkin elokuvaa järjettömän miellyttäviä seurattavia. Valosapelimiekkailut ovat pitkiä, eeppisiä ja mieleenpainuvia kohtauksia, jotka tuovat upeaa viihdettä näytölle. Tässä elokuvassa tuntuu myös olevan koko elokuvasarjan parhaiten koreogrofoituja kaksintaisteluja, jotka uhkuvat adrenaliinia, jännitystä ja laatua - puhumattakaan itse visuaalisesta näyttävyydestä.

Vastapuolena toimii kuitenkin itse ympäristö ja hyvin monet käytettävät lokaatiot, jotka eivät suurimmaksi osaksi näytä kovin uskottavilta taustalla - vaikuttavat enemmänkin kuin videopeliltä konsanaan. Tämän vuoksi katsojan näkökulmasta katsoen fantastisen maailman uskottavuuden illuusio järkkyy, kun yritämme uskotella itsellemme hahmojen olevan oikeasti läsnä näissä visuaalisesti mahtipontisissa ja näyttävissä paikoissa. Ei sillä, että konteksti olisi muutenkaan realistista perimmiltään, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan tässä kuitenkin takaa...


Sithin kosto on ylivoimaisesti esitrilogian emotionaalisesti latautunein kokonaisuus, jonka tarina on ensiluokkainen edeltäjiinsä verrattuna kaikkine vakavine teemoineen ja konflikteineen. Sen aikana tuodaan vakuuttavasti epätoivon, tuskan, ja ristiriitaisuuden tunteita näytölle, jotka nostavat automaattisesti elokuvan panoksia ja tunnelmaa aivan omiin korkeuksiinsa. Pieniä yksityiskohtia on käytetty hyväksi upealla tavalla tarinan aikana. Räikeistä värivalinnoista hyvin huolliteltuihin valaistusratkaisuihin ja visuaalisiin symbolisuuksiin elokuva kuvailee tapahtumia ja niiden aiheuttamia tunteita mitä mielettömimmillä visuaalisilla kokonaisuuksilla, jotka toimivat hyvin efektiivisellä tavalla tarinan eskaloituessa kohti vääjäämätöntä kliimaksiaan.

Alusta asti elokuva tuntuu paljon enemmän Tähtien sota -elokuvalta, kuin kumpikaan aiemmista esi-osista, jotka tuntuivat perimmiltään vain hyvin pitkäveteisiltä ja eksyneiltä alustuksilta. Kyllä, arvostamme ensimmäisiä osia etenkin Anakinin syvällisen ja tunteita raastavan tarinakaaren näkökulmasta katsoen, mutta elokuvina ne kuitenkin laahaavat keskinkertaisuuksissaan. Koko trilogian parhaiten kasattuna kokonaisuutena toimii tämän elokuvan viimeinen kolmannes, joka yltää momentuaalisesti mielettömiin korkeuksiin, minkä vuoksi varsinainen kliimaksi on perimmältään niin vaikuttava, emotionaalinen ja mieleenpainuva kaikessa eeppisyydessään.


Tähtien sota: Episodi III – Sithin kosto on alkuperäisen trilogian alustuksena täydellisesti paikalleen istuva sidonnainen, joka kulminoi Anakinin suuren ja emotionaalisen tarinakaaren vääjäämättömään lopputulokseensa valmistaen katsojan samalla Luke Skywalkerin tunnettuihin seikkailuihin. Trilogian päättävä osa on elokuva, jota Tähtien sota -kannattajat olivat toivoneen alusta asti esiosilta.

Sivusta katsottuna tuntuukin, että tämä trilogian päättävän osan tarina oli juuri se osa alkuperäisen trilogian alustuksesta, minkä George Lucas halusi esitellä mieluiten, mutta jonka alustaminen meni suurimmaksi osaksi ailahtelevaksi harhailuksi. Siitä huolimatta tämä elokuva onnistui kääntämään kurssin nousujohteiseksi ja miellyttäväksi lopetukseksi, jonka aukinaiset viimeiset sekunnit nostattavat odotuksia automaattisesti pilviin nostalgian huuruissa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.11.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit