Ohjaus: Paul Feig
Pääosissa: Emilia Clarke, Henry Golding, Emma Thompson,
Michelle Yeoh, Margaret Clunie
Genre: Komedia, Draama, Romantiikka
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Halloweenin vilkuttelemassa jo olan takana, alkaa valmistautuminen toisenlaiseen juhlaan, joka koostuu villasukkien lämmöstä, miellyttävästä yhdessäolosta ja vilpittömästä rakkaudesta. Jouluun valmistautuminen alkaa tällä kertaa hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta alkakoot. Menimme Elokuvan taikaa -arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa katsomaan uutta jouluelokuvaa lehdistönäytökseen, jossa kumpikin oli avoimin mielin liikenteessä vailla sen suurempia odotuksia tai vaatimuksia.
Halusin itse vain tuntea elokuvassa joulun taikaa ja toivoin, että elokuva onnistuisi tarjoamaan sitä minulle edes jossain määrin. On kiehtovaa myös ajatella, että elokuvan tarina on saanut inspiraationsa ja pohjustuksensa Wham! -yhtyeen esittämästä ja George Michaelin kirjoittamasta samannimisestä hittikappaleesta, joka on nykyään yksi, ellei jopa kaikista tunnetuin jouluaiheinen musiikkiraita maailmassa. ''Last Christmas'' -kappale on yksi ehdottomista suosikeistani muutenkin, joten oli kiiinnostavaa nähdä mitä Paul Feig onnistui kehittelemään tällä konseptilla.
Seuraamme elokuvassa Emilia Clarken esittämää Katea, joka työskentelee kokoaikaisena myyjänä paikallisessa jouluputiikissa, mutta haaveilee laulajan urasta. Hänellä on kuitenkin petollinen tapa tehdä jatkuvasti harkitsemattomia päätöksiä ja valintoja, jotka sitten ajavatkin hänet mitä ihmeellisimpiin tilanteisiin ja konflikteihin. Eräänä päivänä hän törmää hyvin omaperäiseen mieheen, jotka yhdessä lyöttäytyvät kaikkia odotuksia vastaan yhteen. Tämä sattuma saa Katen ymmärtämään olevansa paljon parempi ihminen kuin mitä hän on hetkeen osannut itsestään kuvitellakaan.
Last Christmas on hassu ja viaton romanttinen komedia tai siltä se ainakin suurimmaksi osaksi vaikuttaa. Se viihdyttää ja naurattaa katsojaa huvittavilla, mutta hyvin suunntelluilla kohtauksillaan. Aika ajoin tuotos nojautuu pakostakin jouluelokuvien arvattavimpiin kliseisiin ratkaisuihin ja yksityiskohtiin, mutta samanaikaisesti pitää tajuttoman hyvän ässä-kortin hihassaan paljastettavaksi myöhemmässä vaiheessa. Siihen palataankin kohta uudestaan.
Perimmiltään elokuva on hyvän mielen elokuva, mutta yllättävästi se osaa myös rykäistä toden teolla efektiivisen kokonaisvaltaisella draamallaan. Katen perheen dynamiikka on ristiriitainen ja täynnä konflikteja. Tämä ajaakin osittain tarinan laajaa dramapuolta eteenpäin ja pyrkii avaamaan katsojalle syitä tulehtuneisiin väleihin. Elokuva on myös paljon syvällisempi ja surullisempi kuin mitä sen aikana ehkä se tuntuisi olevan. Kaikessa veikeydesäänkin ja lämminmielisyydessäänkin se sukeltaa hyvin syville vesille ja syventää Katen hahmoa, sekä hänen ympärillään kokemaa asetelmaansa entisestään.
Emilia Clarke on yllättävän uskottava ja autenttinen Katen roolissaan. Hän onnistuu vakuuttavasti tuomaan tämän hiukan hömelön hahmonsa näytölle entusiastisella lähestymistavallaan. Pystymme katsojana investoitumaan Katen hahmoon ja hänen jatkuvaan kamppailuunsa paremman huomisen puolesta. Katsojana haluamme hänen oikeasti kääntävän toivottomalta näyttävän elämäntilanteensa ympäri ja vaikka ajoittain hän tekeekin erikoisia ratkaisuja matkan varrella tämän haaveen toteutumisen puolesta, olemme siitä huolimatta tiukasti investoituneita emotionaalisti tapahtumiin.
Henry Goldingin esittämä Tom toimii tässä asetelmassa täydellisenä vastapuolena Katelle. He ovat niin erilaisia ihmisiä ja persoonia, minkä vuoksi on hyvin vaikeaa nähdä mitään erikoista tapahtuvan heidän välillään tulevaisuudessa. Siitä huolimatta Tomin huolettomuus ja mukaansatempaava persoonallisuus vetää Katea puoleensa ja tämän uteliaisuus lopulta herääkin toden teolla. Oliko tapaaminen oikeasti pelkkää sattumaa vai liittyikö siihen jotain muutakin käänteentekevää? Tämä on kiehtova kysymys, joka ajaa katsojan miettimään mahdollisia vastauksia ja teorioita päässään samalla, kun seuraamme näiden kahden epätodennäköisen rakkaustarinan kehittymistä.
Elokuvassa on myös paljon sivujuonteita ja lisäyksiä, jotka istuvat kokonaisuuteen luontevasti ja vakuuttavasti, mutta on myös yksi lisäys, joka mielestäni vaikuttaa hiukan päälleliimatulta ja turhalta. Elokuva sijoittuu brexitin -alaiseen aikaan, minkä vuoksi maahanmuuttajien asema ja tulevaisuus yhteiskunnassa on suuren kysymysmerkin alla. Miten tämä yksityiskohta liittyy sitten Kateen, kuulen teidän kysyvän? Elokuvan aikana paljastuu, että hänen juurensa ja pohjautuvat Jugoslaviasta asti, mitä puolta hänen äitinsä Emma Thompsonin esittämä Petra yrittää tarinassa kuvastaa.
Ideana ja paperilla tämä lisäys toimisi kyllä varmasti moitteettomasti, mutta sen vähäisen rakentamisen ja huonon istuttamisprosessin vuoksi se ei tuonut elokuvaan sen enempää tunnelatausta tai edes syvyyttäkään, että tämän yksityiskohdan tarvitsisi olla noin esillä ja niin keskitetyssä asemassa keskellä elokuvaa. Se vain tuntuu puskevan väkisinkin suurimpaan valokeilaan, vaikka tarvetta siihen ei olekaan missään vaiheessa. Tämä yksityiskohta tuntuu vain vetävän katsojan ikävästi pois elokuvan luomasta hypnoottisesta jouluntäytteisestä illuusiosta, jossa nautimme itse olevan.
Elokuvassa on yksi kaavamaisesta muotista poikkeava rohkea veto, josta nautin yllättävänkin paljon. Senkin voi tietenkin päätellä lukemalla tapahtumia rivien välistä, mutta mielestäni jonkin sortin mysteerisyys tästä parista kuitenkin huokuu siitäkin huolimatta, mitä ei pysty oikein sanoin kuvailemaan. Tarinassa on nimittäin erittäin toimiva käännekohta, joka parhaimmassa tapauksessa tuo kylmät väreet iholle kuin minkäkin jännityselokuvan lailla.
Itse en uskonut ohjaajan Paul Feigin koskaan lähtevän noin rohkeille teille, mutta niin hän vain onnistui yllättämään ratkaisullaan positiivisesti. Mielestäni tämä käänne osui astetta kovemmin, kun elokuva oli jo valmiiksi niin erinomaisesti emotionaalisesti ladattuna. Se on hurja muutos, joka kääntää koko käsityksen elokuvasta ja sen tapahtumat aivan päälaelleen, mutta toimii kokonaisuudessaan mielettömän hyvin elokuvan kontekstissa.
Last Christmas on hyvin lämminhenkinen, emotionaalinen ja ajoittain jopa traaginen elokuva, joka ei ainoastaan tuo autenttisen joulumielen katsojalleen. Tämä elokuva ei välttämättä ole ihan jokaisen silmäparin puuroa, mutta itse ainakin pidin siitä. On ihan ymmärrettävää, jos tästä joku ei välttämättä välitä tai inhoaa, mutta on myös yhtä uskottavaa, että joku tätä rakastaisikin ja listaisi kaikkien aikojen parhaimpien jouluelokuvien joukkoon. Omasta mielestäni elokuva on hyvä ja mielelläni katson sen joskus uudestaan.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti