Halloween - naamioiden yö | Halloween (1978) - arvostelu



Ohjaus: John Carpenter
Pääosissa: Jamie Lee Curtis, Donald Pleasence, Nancy Kyes,
P. J. Soles, Charles Cyphers, John Michael Graham
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Kun puhutaan elokuvista, jotka ovat onnistuneet pitämään monien kymmenten vuosien ajan ikonisen asemansa pyhäinpäivän vuosittaisessa ohjelmistossa, John Carpenterin Halloween ei ole todellakaan poikkeus. Se mikä on jännä huomata, että vaikka lokakuu onkin pyhitetty yleisimmin kauhuelokuville, Halloween täytyy aina katsoa halloweeninä. Ei ole olemassa kovin montaa elokuvaa, jotka ikään kuin omivat jonkin tietyn juhlapyhän täysin itselleen, mutta tänään käsiteltävä kauhuklassikko on näin kuitenkin onnistunut tekemään. Miksi se on niin arvostettu ja pidetty kauhuelokuvien suurkuluttajien keskuudessa?


Viisitoista vuotta isosiskonsa murhaamisen jälkeen Michael Myers onnistuu karkaamaan mielisairaalasta ja palaa takaisin pieneen kotikaupunkiinsa Haddonfieldiin miellyttämään palavaa murhan himoaan halloweenin juhlallisuuksien keskellä. Mitä Laurie Strode ja muut kaupungin asukkaat joutuvat tekemään selvitäkseen pysäyttämättömän murhaajan käsittelystä hengissä?

Alkutekstikohtaus on puhdasta nostalgiaa, joka nostattaa tunnelmaa ja virittää sen valmiiksi katselukokemustamme varten kattoon. Tunnusmusiikin pauhatessa taustalla ei voi katsojana välttää pään nyökyttämistä rytmin mukaan, vaan se vain tuntuu valtaavan kehon vääjäämättömästi. Se on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista tunnuskappaleista, joita on koskaan kauhuelokuvaan tehty. Ei ole kovin montaa elokuvaa, jotka onnistuvat saamaan katsojan näin vakuuttavasti ladattua innostuksesta ja odotuksesta.


Avauskohtaus on hyvin omaperäisesti niputettu kokonaisuus, joka ei ainoastaan kokeile uniikkeja ideoita ja näkökulmia kauhun genren sisällä, vaan myös vallankumouksellisesti keskii aivan omia ennennäkemättömiä tapoja luoda jännitystä. Pohjustukselle pyhitetty kohtaus kuvataan Michael Myersin näkökulmasta, jonka aikana näemme kuinka pieni poika toteuttaa ensimmäisen murhansa. Mikä tuosta pohjustuksesta tekee kiehtovan on se, että Michaelin murhanhimoisuuden syitä tai motiiiveja ei koskaan avata katsojalle, vaan jätetään rohkeasti aivan mysteeriksi.

Ensimmäisen viidentoistaminuuttisen aikana elokuva alustetaan vakuuttavan nopeasti ja hahmoihin tutustutaan tarpeellisuuden mukaan avaten samalla heidän roolejaan tässä asetelmassa. Slasher -elokuvalle on yleensä tyypillistä, että hahmot jäävät erittäin yksiuloitteisiksi ja pinnallisiksi, mutta tässä elokuvassa sanoisin kuitenkin, että saamme paljon enemmän tietoomme hahmoistamm, kuin missään muussa tavanomaisessa slasher -painoitteisessa kauhuelokuvassa.


Tohtori Loomis on tutkinut Michael Myersiä ja hänen tyhjän mielensä vaarallisuutta vuosien ja vuosien ajan mielisairaalan seinien sisällä. Kun hän saa tietää Michaelin karanneen mielisairaalasta, hän kirmaa pieneen Haddonfieldin kaupunkiin pysäyttääkseen kuolettavan voiman, jolla on kaksi kättä, kaksi jalkaa, kalpea ja ilmeetön maski, keittiöveitsi, sekä massiivinen murhanhimo. Loomis nauretaan omaan kuoppaansa, kun tämä yrittää varoittaa viranomaisia ja ihmisiä lymyilevästä vaarasta.

Vaikka tämä veitsimies onkin uskottavan realistinen, on hienoa, että hänessä on lopulta kuitenkin ripaus yliluonnollisuuttakin. Häntä puukotetaan ja ammutaan lukuisia kertoja elokuvan aikana, mutta tämä silti löytää itsensä elävien listalta jatkaessaan elämäntyötään. Se, jos mikä, on pelottavaa itsessäänkin. Sekin on myös aika karmivaa ajatella, että Michael paranee vakavista haavoistaan kokonaan pienten nokosten jälkeen ja varsinaista syytä ja selitystä sille ei koskaan kerrota.


Michael ei heti hyppää yleisimmän kauhukaavan mukaisesti jahtaamaan Jamie Lee Curtisin esittämän päähahmon Laurie Stroden kimppuun, vaan pikemminkin tämä pikkuhiljaa lähestyy tätä pelotellen elottomalla liikehdinnällään ja painostavalla tuijottamisellaan. Se, jos mikä toimii elokuvassa erinomaisesti, nimittäin jännitys. Sitä luodaan hitaasti ja maltillisesti hyvin kekseliäin ja ennennäkemättömin metodein. Tuotos vakuuttavasti yhdistelee kauhua ja mysteeriä yhteen luoden samalla yhden kaikkien aikojen käytetyimmistä kauhun rakenteellisista kaavoista.

On hyvin vakuuttavaa nähdä, että elokuva, johon on käyetty lähes olemattoman summan verran rahaa, saa kaiken näyttämään niin ammattimaiselta ja huolellisesti suunnitellulta uniikkiudelta. Efektit ovat kokonaisuudessaan käytännöllisiä ja aivan perinteisesti toteutettuja tekniikoita, joita on kuitenkin yritetty tehostaa ennennäkemättömillä metodeilla ja tyyleillä. Ne pitävät huolen siitä, että elokuva pysyy uskottavana ja efektiivisenä, vaikka mitään ylivertaisia lisäyksiä ei sisällään pidäkään. Äänimaailmakin on ajoittain hiukan halvalta kuullostava, mutta onneksi siihen tottuu hyvin nopeasti. Pienen budjetin vuoksi kuva vaikuttaa rosoiselta ja vanhanaikaiselta, mikä tuo varmasti aivan omanlaisen nostalgian tunteen kenelle tahansa pitkäaikaiselle elokuvien rakastajalle.


John Carpenterin Halloween on ehdottomasti yksi kauhun genren ikonisimpia teoksia, joka ansaitsee paikkansa kaikkien aikojen parhaimpien kauhuelokuvien listoilta. Se ei ainoastaan inspiroinut lukuisia suosittuja kauhuelokuvasarjoja alkuunsa, mutta myös muutti kauhun genren pysyvästi moniuloitteisemmaksi ja efektiivisemmäksi. Tämä elokuva on pakollinen jokavuotinen katsastus halloweenin aikaan, enkä luultavasti luovu siitä traditiosta koskaan. Edelleenkin elokuvasarjansa paras tuotos ja jos ette ole vielä sivistäneet itseänne tällä klassikolla, nyt olisi korkea aika tehdä niin.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 31.10.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit