Toy Story - Leluelämää | Toy Story (1995) - arvostelu



Ohjaus: John Lasseter
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Don Rickles,
Jim Varney, Wallace Shawn, John Ratzenberger,
Annie Potts, John Morris, Erik von Detten
Genre: Animaatio, Seikkailu, Komedia
Kesto: 1 tunti 21 minuuttia

''To infinity and beyond!''

Pixarin elokuvat ovat olleet erittäin isossa asemassa lastenelokuvien historiassa jo vähän yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Ennen Rottatouillea ja Inside Outia oli kuitenkin Toy Story, joka aloitti tämän mielettömän menestyneen ja maata järisyttävän animaatiostudion lennokkaan matkan sekä lapsien, että aikuisten sydämiin. Itselleni Pixar-elokuvat ovat olleet hyvin keskeinen osa lapsuuttani ihan yhtälailla kuin Disneynkin tuotanto.

Vanhemmalla iällä sitä kuitenkin huomaakin, että Pixarin tuotanto pitääkin sisällään aikuisillekin tarkoitettuja piilotettuja ja syvällisiä teemoja, mitä monissa Disneyn piirretyissä ei ollutkaan saatavilla. On hienoa nähdä kuinka pitkän ja menestyksekkään matkan studio on tehnyt vuosien varrella epäonnistumatta lähes kertaakaan jatkuvan kehittymisensä aikana. Nyt oli kuitenkin aika palata takaisin lelujen täyttämään maailmaan ja pohdiskella sitä, miksi tätä elokuvaa pidetään niin käänteentekevänä ja mullistavana mestariteoksena.


Mitä lelut tekevät, kun heidän omistajansa ovat poissa? Erittäin kiinnostava kysymys ja kiehtovan kekseliäs idea toteuttaa se myös lastenelokuvan muotoon. Erittäin kiehtova näkökulma asiaan, joka tuntuu teoriassa aivan mahdottomalta ajatukselta oikeassa elämässä, mutta ei kuitenkaan välttämättä lapsen näkökulmasta katsoen. Emmehän mekään aikuisina näe lelujen omia touhuja, kun emme itse ole paikan päällä niitä todistamassa, emmehän?

Tämän konseptin tekee hyvin erityislaatuiseksi se, että kaikessa epäuskottavuudessaankin elokuvan tekijät onnistuvat saamaan sen paljon uskottavammaksi samaistuttavia teemoja ja yksityiskohtia hyväksikäyttäen. Asetelmassa on aina myös sellainen jännitys päällä, että vaikka kuinka nopeita lelut ovatkin vaihtamaan elo-vaihteensa lelu-vaihteeseensa, siinä on aina kuitenkin jonkin sortin riski paljastumiselle, kun he joutuvat ajoittain tekemään hyvin vaarallisia uhrauksia auttaakseen toinen toisiaan tilanteessa kuin tilanteessa.


Woody toimii kirjaimellisesti omistajansa Andyn lelujen sheriffinä saadessaan asemansa pojan lempileluna vuosia sitten. Kun poika kuitenkin saa syntymäpäivälahjaksi uuden ylivertaiselta vaikuttavan lelun, Woodyn asema horjuu ja tämän egoistinen, sekä huomionkipeä persoonallisuus herää henkiin kateudestaan. Muiden Andyn lelujen ihastellessa uutta avaruuspainoitteista Buzz Lightyear-toimintalelua, Woody vanhanaikaisena leluna ottaa uuden tulokkaan ikään kuin hyökkäyksenä itseään vastaan, kun tämä ei saa tahtomaansa arvostusta uudelta tulokkaalta.

Tämän vuoksi hän ei suvaitse suosittua kilpailijaansa alkuunkaan, vaan yrittää tehdä kaikkensa pitääkseen Andyn suosikkilelun asemansa loppuun asti. Samalla hieman ylimielinen Buzz Lightyear pitää itseään oikeasti avaruustaistelijana, mikä tuo tähän kiehtovan kiehuvaan asetelmaan entistä enemmän konfliktipainoitteisia mahdollisuuksia ja ulottuvuuksia elokuvan myöhemmäksi käsiteltäväksi.


Elokuvan keskipisteillä Woodyllä ja Buzzilla on erittäin syväluotaavat ja vaikuttavat tarinakaaret elokuvan aikana, jotka toisiinsa verraten ovat kiehtovia sekä syvällisien teemojensa, että yllättävän laajan erilaisuutensa vuoksi. Woodyn henkinen kasvu itsekkäästä ryhmävetäjästä monipuoliseksi joukkuepelaajaksi on käsinkosketeltavan maagista seurattavaa, kuin myös Buzzin oma sisäinen taistelu, sekä oman sisimpänsä ja perimmäisen tarkoituksensa oivaltaminen, joka näyttää aivan oman näkökulman hyvin laajaan konseptiin, josta voisi helposti nostaa entistä enemmän jatkeita ja uusia käänteitä maailman rakentamiseen jatkoa ajatellen.

Teokseen pääsee erittäin helponoloisesti investoitumaan emotionaalisesta näkökulmasta katsoen. Se pitää sisällää monipuolista materiaalia komediasta, jopa kauhupainoitteisiin kohtauksiin, joiden avulla onnistutaan elokuvan aikana käymään lähes kaikki mahdolliset tunteet läpi. Se vasta onkin harvinaista nykypäivän animaatioelokuville etenkin, kun nämä tunteet onnistutaan tuomaan näytölle niin autenttisen huolellisella otteella.


Animaatio ei ole kestänyt aikaa kovin heppoisesti, vaikka aikaansa nähden tämä elokuva oli täysin aikaansa edellä ja elokuvateollisuutta, sekä etenkin lastenelokuvia muuttava tuotos. Siitä huolimatta Toy Story loistaa mielettömän loistavan tarinansa, syväluotaavien hahmojensa sekä syvällisten teemojensa avustuksella. Elokuvan nostamat teemat ja opetukset maksavat itsensä takaisin täydellisellä tavalla takaisin elokuvan lopussa jokaisen päähahmon saadessaan ansaitsemansa päätöksen omalle tarinakaarelleen.

Komedia on osuvaa ja monipuolista pitkin elokuvaa. Se ei ainoastaan naurata perheen pienempiä katsojia, vaan pystyy myös avaamaan aikuispainoitteisten teemojen täyttämän arkun perheen vanhempia katsojia varten. Saa helposti naurattamaan aikuisenkin piilovitseillään, letkautuksillaan ja muilla hienovaraisilla viittauksillaan. Nykystandardeilla katsottuna Toy Story on yllättävän lyhyt kahdeksankymmenen minuutin kestossaan, mutta se kuitenkin kattaa aivan mielettömän maagisen, laadukkaan tarinan, sekä lähes erinomaisen tasapainon kaikkien yksityiskohtiensa puolesta.


Toy Story on sellainen elokuva, jonka pystyy katsomaan kevyesti kolme kertaa päivässä putkeen väsymättä ja tylsistymättä kertaakaan. Se on niin mielettömän upeasti rakennettu ja suunniteltu kokonaisuus, että monet nykypäivänkään animaatioelokuvat eivät meinaa millään yltää sen loistoon, vaikka olisivatkin visuaalisesti kuinka paljon kehittyneempiä. Lähes täydellinen animaatioelokuva, joka on ehdottomasti yksi lastenelokuvien aatelia, puhumattakaan Pixarista. Matkamme jatkuukin seuraavaksi Toy Story 2:sen merkeissä, jonne suuntaamme seuraavaksi...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 1.9.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit