Koomikkojen kuningas | The King of Comedy (1982) - arvostelu



Ohjaus: Martin Scorsese
Pääosissa: Robert De Niro, Jerry Lewis, Diahnne Abbott,
Sandra Bernhard, Ed Herlihy
Genre: Komedia, Rikos, Draama
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Nyt oli mielestäni sopiva aika ottaa käsittelyyn ohjaaja Martin Scorsesen mittavan filmografian varjoihin jääneen Koomikkojen kuningas -elokuvan vuodelta 1982, joka toimisi ohjaaja Todd Phillipsin uutukaisen Joker -elokuvan yhtenä suurimpana inspiraation lähteenä. En ollut aiemmin tiennyt elokuvasta tai sen kontekstista mitään ennen kuin se nostettiin ihan äskeittäin takaisin parrasvaloihin. Luin elokuvan asetelmasta ja olin jo myyty ajatukselle. Päätin jättää trailerin katsomatta ja hypätä suoraan elokuvan tarjoamaan maailmaan sisään vailla sen kummallisempia odotuksia ja oletuksia. Kannattiko se?


Robert De Niron esittämä Rupert Pupkin on intohimoinen koomikko, joka menestyksettömällä urallaan toivoo suunnattomasti olevansa joskus huomion keskipisteenä komedian huipulla. Saavuttaakseen sen, hän joutuu ottamaan idolinsa päättäväiseen ja epäterveellisen pakkomieliseen kouraansa saadakseen himoitsemansa valokeilan. Mitä tapahtuu, kun hän ei saakaan helpolla tarvittavia työkaluja uransa ylöspäin ampaisemiseen?

Rupert haluaa kokopäiväiseksi koomikoksi, mutta ei oikein tunnu olevan kovin varma siitä, mistä aloittaisi uransa.  Hän ujuttautuu kuin ihmeen kaupalla idolinsa Jerry Langfordin, suositun keskusteluohjelman juontajan kanssa samaan autoon, jossa tällä aloittelevalla koomikolla on mahdollisuus kysyä neuvoa ja apua tältä alaan liittyen. Jerry alusta asti painottaa, että kuuluisuus, ainakaan kestävä sellainen, ei tule kenellekään ikinä kuin tyhjästä, vaan se täytyy ansaita pitkän ja luontevan prosessin tuloksena.


Rupert ei kuitenkaan ihan ymmärrä tätä käsitettä, vaikka nyökytteleekin vastaukseksi. Hän on nimittäin päättänyt, että hänestä tulee vihdoin koomikkojen kuningas ja hän tekee mitä tahansa sen saavuttamiseksi. Tämä ujohko ja sosiaalisesti päällekäyvä päättäväinen mies ei tunnu oikein sopivan maailmankuulun julkkiksen muottiin luonteensa ja aran persoonallisuutensa vuoksi, mutta tämä yrittää kaikkensa saavuttaakseen unelmansa.

Yhteiskuntakin tuntuu jatkuvasti hylkäävän hänet omana itsenään, sillä tämä ajautuu epäterveen pakkomielteensä vuoksi jatkuvasti tiukkoihin sosiaalisiin tilanteisiin yrittäessään väkisin päästä näkyville alallaan ja kaveeratakseen juuri tapaamansa komedian kuuluisuuden Jerryn kanssa. Epätoivoisen suuruudenhaluisella Rupertilla ei ole selkeästi kaikki muumit laaksossa, sillä hän luulee perimmiltään maailman pyörivän ainoastaan hänen ympärillään, kun tämä yrittää väkinäisin ottein muuntautua toivomaansa muottiin ja odottaen muiden tekevän samoin hänen vuokseen.


Robert De Niro esittää tätä epätoivoista koomikkoa erittäin vakuuttavalla ja hypnoottisella tavalla, sillä hänen erityislaatuinen hahmonsa välittyy näytön toiselle puolelle hyvin autenttisesti ja uskottavasti. Pikkuhiljaa elokuvan edetessä uppoamme tämän toivottoman tapauksen vaaralliseen, mielipuoliseen ja itsekeskeiseen maailmaan, joka muuttuu hyvin nopeasti vaatimattoman surullisesta kutkuttavan painostavaksi peliksi.

Aluksi sitä haluaisi olla Rupertin puolella, mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä ristiriitaisemmaksi tämä mies muuttuu ja koko asetelma tämän mukana. Hän tuo pikkuhiljaa yhä enemmän ja enemmän sairaalloisia tapoja ja pakkomielteitä, minkä vuoksi sitä toivoisi yhä vähemmän ja vähemmän herran unelman toteutumisen puolesta.


Elokuvan alussa on paljon hyvin erikoisesti tasapainotettuja kohtauksia, jotka tuntuvat aivan erillisiltä toisistaan, mutta ovat ja toimivat kuitenkin käsi kädessä keskenään luontevana jatkumona. Myöhemmin tähän tahditukseen tottuu ja elokuva tuntuu erittäin selkeältä ja luonnollisesti rakennetulta kokonaisuudelta, joka pitää katsojan kiinnostuneena ja jopa yllättävän hyvin kärryillä eriskummallisista tapahtumista.

Tuotos on leikattu hyvin kekseliäästi ja omaperäisesti. Monia rakenteellisia seikkoja ja yksityiskohtia on sulatettu yhteen hyvin epäordinaarisella, mutta hienovaraisella tavalla tehden kokonaisuudesta yllättävän varteenotettavan ja odotuksiin nähden paljon erilaisemman kokemuksen, kuin mitä kuvittelin sen aluksi olevan. Elokuva osaa olla kaikesta painostavuudestaan huolimatta myös hauska ja lämminhenkinen, vaikka käsitteleekin kiehtovan vakavaa aihetta.


Tarinalla on selkeä alku, keskipiste ja loppu. Se kulkee käsi kädessä moitteettomasti ja Rupertin hahmon muovautuvaisuuden ja kehittymisen tuntee elokuvan tapahtumia seuratessa. Tämän hahmovetoisen tarinan lopetus on erittäin toimiva ja ajatuksiaherättävä, kun katsoo sitä hypoteettisesta näkökulmasta heijastaen sen suoraan oikeaan elämään. Onko mahdollista, että moraalisesti vajaavainen tie saattaa ajoittain viedä pyrkijän määränpäähänsä vai onko se vain asetelmasta ja tuurista kiinni lopulta.

On myös ahdistavaa ajatella, että tällaisia ihmisiä on oikeastikin olemassa, sillä emme voi koskaan tietää mitä tämän sortin päättäväiset ja määrätietoiset ihmiset aikovat tehdä määränpäänsä vuoksi. Sekin on myös ihmeellistä ajoittain seurata kuinka jotkut ihmiset vain tupsahtelevat maailmanlaajuiseen tietoisuuteen kuin tyhjästä. Toisaalta kaikki menestyvät matkat ja tarinat alkavat pohjalta mitättömyyksistä ja kehittyvät ajan kanssa joksikin massiivisiksi ja sanoinkuvaamattoman mielettömiksi tuhkimotarinoiksi. Jos pistää tahtonsa ja sydämensä asiaan, niin voi saavuttaa mitä tahansa missä tahansa asiassa.


Toisaalta kannattaa myös muistaa, ettei kuuluisuus tule yksinään ikään kuin satumaisena ilmestyksenä, vaan se tuo mukanaan myös astetta varjoisammankin puolen, joka pitää sisällään lukuisia ja mahdollisesti jopa vaarallisia tilanteita, sekä käänteitä elämässä, joiden kanssa toivoisi olevan vähemmän tekemisissä. Nykypäivän maailmassa ei enää ikinä voi tietää mitä primitiivisen ja vajaavaisen mielen päälle sattuu...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.9.2019
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit