Ohjaus: Ari Aster
Pääosissa: Florence Pugh, Jack Reynor, Vilhelm Blomgren,
William Jackson Harper, Will Poulter, Ellora Torchia, Archie Madekwe
Genre: Draama, Kauhu, Mysteeri
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Muistan erittäin hyvin kuinka Ari Asterin ensimmäinen A24-studion tuottama kauhuelokuva Hereditary jakoi ihmiset täysin kahtia ja epäröin sen katsomista pitkään, sillä en oikein tiennyt mitä odottaa. Katsottuani sen jo muutamaan otteeseen uudestaan voin varmuudella sanoa, että Ari Aster on hyvin vakuuttavasti lyönyt itsensä läpi ohjaajana hyvin häiritsevien ja uniikkien tarinoidensa avustuksella. Tuo elokuva ei todellakaan ollut jokaiselle tarkoitettu, sillä se käsitteli hyvin painavia ja jokseenkin epämiellyttäviä asioita. Hänen uuden tuotoksensa Midsommarin tapauksessa, asetelma ei ole muuttunut yhtään sen hilpeämmäksi...
Kuten Hereditarynkin tapauksessa, Midsommarin ensimmäinen traileri aiheutti hyvin sekalaisia tunteita, enkä oikein tiennyt mitä tältä voisi odottaa. Uusi elokuva näytti ennakkoon samaan aikaan sekä täysin samanlaiselta epämiellyttävän painostavan tunnelmansa, että täysin erilaiselta aivan päinvastaisen värimaailman hyväksikäyttämisen vuoksi. Oli kinnostavaa nähdä kuinka tämä kauhupainoitteinen draamaelokuva saataisiin toimimaan skandinaavisen loputtoman yön ympäristössä ja mikä tärkeintä, onnistuisiko ohjaaja Ari Aster luoda silmitöntä kauhua epätavallisen lähestymistapansa siivittämänä. Onnistuiko herra vaikeassa tehtävässään, kun kävimme Elokuvan taikaa-arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa katsomassa Midsommarin ennakkonäytöksessä?
Dani ja Christian ovat nuori amerikkalaistaustainen pariskunta, jonka suhde tuntuu lahoavan jo pidemmän aikaan käsiin. Yllättäen Danille tapahtuvan häiritsevän perhetragedian jälkeen parin suhderiidat jäävät toistaiseksi kytemään myöhempää käsittelyä varten, tämän kaipaessaan kaikkea mahdollista tukea mitä on saatavilla näinä hirvittävinä aikoina Christianilta. Ennen tätä traagista vastoinkäymistä Christian on ystäväporukkansa kanssa sopinut ennakkoon yhteisestä matkastaan pieneen ruotsalaiseen kylään juhannusvieton merkeissä, jossa vain kerran elämässä koettava muutaman päivän festivaali pidettäisiin.
Dani liittyy miesporukan matkaseuraksi ja toivoisi reissun saavan hänen poikkelevia ajatuksiaan tuulettumaan ja rauhoittumaan menetyksestään. Kesäloman alkaessa huolettoman miellyttävästi jatkuvan päivän paisteen alla, tapahtumat saavat yllättäen hyvin yllättävän ja uhkaavan käänteen kyläläisten pyytäessä lomalaisia liittymään eriskummallisen festivaalin juhlallisuuksiin. Alkaen oudoista tavoista hyvin epätavanomaisiin uskomuksiin Dani, Christian ja muut matkalaiset huomaavat, että festivaalin eriskummalliset juhlallisuudet kasvavat kontrolloimattomasti yhä hermostuttavimmaksi ja häiriintyneemmiksi kokemuksiksi. Ovatko nämä juhlallisuudet vain eriskummallisia vai piileekö niiden pinnan alla jotain paljon pahaenteisempää ja kauhistuttavampaa?
Elokuva on alusta asti hidastempoinen, mutta miellyttävän vakuuttavasti tasapainotettu kokonaisuus, joka onnistuu vakuuttavasti vangitsemaan katsojansa erityisen kiehtovaan tarinaan. Tunnelma on hyytävän epämiellyttävä ja painostavan ikävä. Siihen uppoutuu hyvin helposti erittäin hypnotisoivan tarinankerronnan vuoksi ja sitä tuntuu haluavan koko ajan lisää tietoa kyseisestä asetelmasta ja tarinan merkillisistä tapahtumista. Tämä hypnotisoiva jännitysspektaakkeli onnistuu uppoamaan ihon alle ja oikeasti järkyttämään katsojansa pysäyttävillä aspekteillaan ja yksityiskohdillaan.
Ohjaaja Ari Asterin mestarillinen näkemys henkisestä pahoinvoinnista ja syvästä tuskasta välittyy vakuuttavasti näytön läpi ollessaan niin kertakaikkisen uskottavan osuvaa luonteeltaan. Danin järkyttävä tragedia painaa tämän mieltä pitkään ja siitä kertynyt suru sekä tuska purkautuu massiivisten itkukohtausten muodossa jatkuvalla syötöllä ulos luoden jatkuvasti hyvin pahoinvoivan olotilan myös katsojan näkökulmasta, sillä pystymme hypoteettisella tasolla samaistumaan hänen tilanteeseensa. Dani tuntuu rupeavan lahoavan käsiin henkisestä näkökulmasta katsoen hitaasti, mutta varmasti.
Tunnelma on hyvin salaperäinen ja epäilyttävä, sillä jo alusta asti katsojasta tuntuu jatkuvasti siltä, että jokin olisi pahasti vinossa tässä viattomalta vaikuttavassa pikkuisessa ruotsalaisessa kylässä. Valoisessa ympäristössä on yleisestikin ottaen erittäin vaikeaa luoda kauhua ja pelottavaa ilmapiiriä, mutta tässä elokuvassa löydetään erittäin vakuuttavia ja innovatiivisia tapoja, joilla saadaan katsoja tuntemaan vastenmielisyyttä ja jopa jonkin tasoista inhoa elokuvan suuntausta ja eskaloitumista kohtaan. Tilanne siis tuntuu pikkuhiljaa jatkuvasti vajoavan yhä häiritsevämmäksi ja häiritsevämmäksi. Aina silloin tällöin sitä täytyy hieraista silmiään epäuskosta ja ihmetyksestä, kun näemme hyvin paljon häiritseviä ja hirveitä asioita tapahtuvan näytöllä aina aika ajoin.
Hahmoista pystyy hyvin nopeasti elokuvan ensimmäisen puoliskon aikana sanomaan, että mihin suuntaan heidän tarinansa tulevat etenemään ja kuka joutuu kohtaamaan kohtalonsa odotettua aikaisemmin. Tämä osittainen ennalta-arvattavuus ei haitannut ainakaan itseäni kovinkaan paljon, sillä elokuva onnistui yllättämään mielettömän paljon muissa aspekteissa ja ratkaisuissa. Päähahmot on rakennettu erittäin laadukkaasti ottaen huomioon esimerkiksi heidän luonteensa emotionaalisia puolia, erittäin monimutkaisia keskenäisiä suhteita ja tottumuspohjaisia käyttäytymispaheita.
Muutamat sivuhahmot tuntuvat hyvin pitkälti yksiuloitteisilta kokonaisuuksilta, vaikka tuovatkin elokuvaan ajoittain hieman yllättävääkin huumoria ja rentouttavampaa tasapainoa kaikelle häiritsevälle ja painostavalle materiaalille. Hahmojen väliset suhteet ovat hyvin kiehtovia itsessäänkin, sillä ne tuntuvat jo alkuunkin olevan jonkin verran vastakkainasettelussa toistensa kanssa. Se taas mahdollistaa sen, että elokuvan konfliktit ovat jo vireillä menkööt tapahtumat yhteen tai toiseen suuntaan. Nämä vireillä olevat vastakkainasettelut tuovat tarinaan aivan oman mausteensa jo itsestään mysteerisen häiritsevän konseptin kaveriksi.
A24-elokuvissa olen huomannut yhden yhteisen asian, joka ei koskaan ole keskinkertaisella tasolla puhumattakaan edes huonosta. Näiden omaperäisten elokuvien näyttelijät ja heidän roolisuorituksensa ovat aina niin mielettömiä ja erittäin varteenotettavia kaiken kaikkiaan. En ole ikinä pettynyt tämän studion tuottamien elokuvien esillepanoon rooliensuorittajien puolesta ja en joutunut nytkään pettymään.
Vaikka kaikki olivat rooleissaan mainioita, nostaisin ehdottomasti pääroolia Dania esittävän Florence Pughin valokeilan alle. Hän onnistuu tuomaan hahmonsa läpikäymän surun ja tuskan hyvin autenttisen oloisesti näytölle, minkä vuoksi siihen onkin hyvin helppo sitoa kiinni emotionaalisella tasolla investoituessamme yhä enemmän ja enemmän tämän kokemuksiin ja yllättäviin elämänkäänteisiin.
Tämä elokuva on jopa törkeän maaginen ja aistikas kokemus, joka tuo uniikin visuaalisen ilmeen, innovatiiviset artistiset ratkaisut ja mielettömän painostavan tunnelman erittäin vakuuttavasti näytölle katsojien pureskeltavaksi. Tämän ruotsalaiskylän miellyttävän värikäs ympäristö tuo elokuvaan monen monta iloista väriä koettavaksi samalla luoden hyvin epämääräisen hämäävän olotilan katsojalle yritäessämme ymmärtää, miksi jokin tuntuu jatkuvasti olevan vinossa kaiken tämän viattoman juhlallisuuden ja koristeellisuuden alla.
Elokuva tuo hyvin kiinnostavia yksityiskohtia ruotsalaiskylän mytologiasta ja sen tottumuksista, jotka kaikessa erikoisuudessaan käyvät elokuvan aikana jopa järkeen, kun niitä seurailee pidemmän aikaa. Kyllä, jotkut seikat ovat kaikessa pyhyydessäänkin aivan sairaita ja käsittämättömiä ymmärtää, mutta kokonaiskuva tulee kuitenkin selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Tämä pieni kansa toimii kuin yhtenä perheenä - lujana yksikkönä. He tuntevat kaiken yhtenä kokonaisuutena tuntien toistensa ilon ja surun. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen hengellisestä näkökulmasta katsoen.
Se on hienoa, että elokuva pistää katsojan miettimään ja avaamaan itse kaikista löydetyistä yksityiskohdista ja vihjeistä yhtenäisen kokonaisukuvan, joka on kaiken tulkinnanvaraisuuden vuoksi hyvin yksilöllinen jokaisella katsojalla. Vaikka elokuvalla onkin selkeät sanomansa ja merkityksensä, jokainen näkee omanlaisen kuvansa kokonaisuudesta ja se on se mikä tekee tästä elokuvasta niin puhuttelevan ja mielipiteitä jakavan teoksen. Kaikilla on omat mileipiteensä asiaan, eikä jokainen onnistu välttämättä avaamaan elokuvaa kokonaan, vaikka katsoisi samaisen elokuvan kolme kertaa putkeen etsiessää vihjeitä.
Ari Aster on nyt onnistunut omasta mielestäni kahdessa hyvin kyseenalaisen konseptin esillepanossa kauhupainoitteisen draaman muodossa tuomaan esille omat taitonsa ja näkemyksensä ja nyt haluaisin ehkä nähdä hänen tekevän seuraavaksi jotain täysin erilaista ja ennennäkemätöntä. Toivoisin hänen ottavan aivan uuden suunnan elokuvilleen ja kokeilla yhdistää omat häiritsevät tarinansa toisen genren tyyliin. Se voisi nimittäin potentiaalisesti toimia yllättävän vakuuttavasti tietenkin vain onnistuessaan. Uskon kuitenkin vahvasti, että A24-studiolla on täysi luotto kyseiseen ohjaajaan, jolle on suotu täysin vapaat kädet näkemyksensä ilmaisemiseen ja jakamiseen.
Jos hän päättää tehdä kolmannen kauhupainoitteisen draaman, niin sitten täytyy kyllä olla jotain täysin uniikkia ja hyvin erilaista lähestymistapaa leikkuulaudalla leikattavana, jotta se ei menisi ihan vanhojen toimintatapojen kierrättämisen puolelle. Saa nähdä, mitä hän keksii seuraavaksi, mutta toistaiseksi herran ensimmäiset kaksi kokopitkää elokuvaa Hereditary ja Midsommar ovat ehdottomasti erittäin laadukkaita ja hyvin puhuttelevia elokuvia, joita en välttämättä ihan kaikille voisi suositella niiden häiritsevien luontojensa ja graafisuutensa vuoksi.
Jos olette valmiita uppoutumaan Ari Asterin mielen synkkään puoleen, niin sitten ehdottomasti molemmat kuuluvat pakkokatsastuksiin. Vaikka en ennen tykännytkään tämän sortin kokeellisista elokuvista, olen edellämainitun herran avustuksella päässyt kyllä rakastumaan yhä enemmän hänen erikoislaatuiseen maailmanrakentamiseen ja konseptinsa epämiellyttävän miellyttävään esillepanoon. Luca Guadagninon Suspiria oli ensimmäinen jossain määrin häiritsevä elokuva, johon rakastuin heti, vaikka en sitä vielä aluksi tiennytkään katsoessani. Se jälkeen Ari Aster onnistui puskemaan oman uniikin näkemyksensä suoraan sydämeeni ja tässä sitä ollaan. On hän kyllä mestarillinen työssään...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.7.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Voi tää arvostelu vakuutti katsomaan leffan 😊
VastaaPoistaEhdottomasti kokeilemaan!
Poista