Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Kurt Russell, Zoë Bell, Rosario Dawson, Vanessa Ferlito,
Sydney Tamiia Poitier, Traicie Thoms, Jordan Ladd,
Mary Elizabeth Winstead, Quentin Tarantino
Genre: Jännitys
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Hieman tasapaksun Jackie Brownin jälkeen toivoin seuraavalta teokselta hieman enemmän potkua ja omaperäisyyttä. Seuraavaksi vuorossa nimittäin sattui olemaan itselleni hieman tuntemattomampi Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin yhteisen Grindhouse-sarjaan liittyvä teos - Death Proof, jonka varalle minulla ei ollut kyllä mitään ennakko-odotuksia tai paineita. Vailla sen ihmeellisempää tietoa tarinasta tai sen asetelmasta lähdin avoimin mielin katsomaan elokuvaa. Oliko tämä eriskummallinen Tarantino-elokuva katsastamisen arvoinen tuotos vai koettiinko tässä yllättäen jo toinen peräkkäinen pettymys?
Austinissa, Teksasissa, naisystävättäret Julia, Arlene ja Shanna tapaavat baarissa juodakseen, poltaakseen ja kuherrellakseen poikaystäviensä kanssa ennen kuin heidän matkansa vie tyttöjen keskinäiseen viikonlopun viettoon Lake Lyndon B. Johnsonin huviloiden täyttämille rannoille. Baarissa he kuitenkin tapaavat entisen Hollywood stunttimiehen Miken, joka kaikessa mysteerisyydessään tuntuu kiinnostuvan naisista.
Mike lähteekin selkäpiitä kutkuttavan stunttiautonsa kanssa seuraamaan naisia, kun heidän tiensä ehtivät erkanemaan baari-illan jäljiltä ja raivokkaalta vaikuttava takaa-ajo loppuu lopulta peltien kolisemiseen. Neljätoista kuukautta myöhemmin Mike löytää itsensä Lebanonista, Tennesseestä seuraamassa toista naisryhmää, johon kuuluvat Abernathy, Zoë ja Kim, mutta nämä naikkoset ovat astetta kovakouraisempia ja pitkävihaisempia tapauksia.
Nyt täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että potkua ja omaperäisyyttä kyllä riitti kerrakseen tämän elokuvan muodossa, mutta meinasiko se kuitenkaan automaattisesti sitä, että kyseinen teos olisi hitti? Ei valitettavasti. Siitä annan kyllä lisäpisteitä, että ohjaaja Quentin Tarantino lähti aggressiivisesti kokeilemaan erilaisia artistisia ideoita ja metodeja tehdäkseen elokuvastaan hieman erikoislaatuisemman ja omaperäisemmän. Se filmikelan tavoin pätkii ja rakeilee, mutta mukailee vanhanaikaisen elokuvan tyyliä etenkin ensimmäisellä puoliskolla.
Toisella puoliskolla aikahyppy ja tilanteen muutos aiheuttaa sen, että tyyli muuttuu radikaalisti aiemmasta, mikä on jossain määrin ihan virkistävää vaihtelua yhden elokuvan sisällä, kun sillä yritetään selkeästi erotella tilanteet ja asiayhteydet toisistaan. Tarantino on tietoisesti lähtenyt elokuvan tekoon hyvin kevytmielisellä otteella likkeelle ja se tavallaan meinasi sitä, että elokuvan konteksti ei välttämättä olisi niin tarinapainoitteista ja eikä ihan siitä laadukkaimmasta päästä, mitä voisi herran tuotoksilta normaalisti odottaa.
Vaikka naisryhmä tuntuukin tarinan keskipisteeltä alussa, näin ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole, sillä keskitymme tavallaan enemmän Kurt Russellin esittämään stunttimies Mikeen ja hänen vaarallisen salakavaliin mieltymyksiin. Hän pitää elokuvaa yllättävän vakuuttavasti pystyssä mysteerisen poissaolevalla olemuksellaan taustalta käsin ja lopulta varastaakin koko näytöksen karismaattisella olemuksellaan näytöllä ollessaan ja Russellin mahtavan roolilleen heittäytymisen johdosta. Hän tuo keveämpään tunnelmaan ja yksinkertaiseen asetelmaan hiukan mysteerisyyttä ja tietämättömyyden pelkoa, jolla saadaan tämä normaalilta vaikuttava hahmo kiehtomaan katsojaa alusta asti muiden kliseisten hahmojen seassa.
Vaikka Mike onkin jossain määrin kiinnostava hahmo, hänen motiivinsa jäävät valitettavan epäselviksi ja vaikka saammekin hieman taustaa tietoomme vanhan koulun stunttimiehistä ja hänestä itsestään, se ei mielestäni oikein aja asiaansa kovin vakuuttavasti maaliinsa näin katsojan näkökulmasta katsoen. Kiinnostavimman hahmon alkeellistenkin motiivien puuttuminen varmistaa sen, että elokuva menettää käytännössä tarkoitusperänsä kokonaan, kun missään tapahtumissa ei tunnu olevan mitään varsinaista tarkoitusta tai emotionaalista painolastia taakkanaan.
Vaikka elokuva valaisee naisten asemaa Death Proofin maailmassa seksuaalisin keinoin, jopa esineellistäen heidät ihan yleiselläkin tasolla muutaman hyvin hilpeän kohtauksen voimin, elokuva tuo samalla mieshahmojaankin esille hyvin idioottimaisen stereotyyppisellä tavalla tehden heistä puhtaasti vain naisten perässä juoksevia nälkäisiä susia. Onneksi keskittyminen viedään jokseenkin ylilyövän alun jälkeen stereotyyppisestä asetelmasta Mikeen ja hänen kutkuttavan erikoislaatuisen harrastuksensa pariin.
Kurt Russell on kuin onkin elokuvan paras osa ja vaikka hänenkin roolisuorituksensa välillä lyö hyvin paljon yli, se sellaisenaan pesee jokaikisen muun roolisuorituksella lattioita. Kun muut hahmot tuntuvat yksiuloitteisilta kokonaisuuksilta, Miken hahmo saa syväluotaavimman kohtelun kaikista tarjolla olevista kohteista. Täytyy tässä roolisuorituksien kappaleessa ohimennen mainita, että tähän astisista elokuvista Quentin Tarantinon paras roolisuoritus löytyy omasta mielestäni yllättäen tästä elokuvasta, jossa hän näyttelee baarin juopunutta hölösuista omistajaa Warrenia. Kerrankin hänen hahmonsa ei tunnu olevan liian päälleliimattu kirsikkana kakun päälle, vaan hän vaikuttaa autenttisesti tilanteeseen sopivalta ja uskottavalta hahmolta, josta ei paista vain Tarantinon oma olemus.
Death Proof on kieli poskessa tehty viihdytyspaketti, joka viihdyttääkin jopa yllättävän paljon tiettyjen kohtausten aikana, mutta rakenteellisesta näkökulmasta katsoen elokuva jää hiukan mitäänsanomattomaksi aivottomaksi kokonaisuudeksi, joka ei varsinaisesti nosta esille mitään erikoista käsiteltävää tai analysoitavaa, jotta se jäisi edes mieleen katselun jälkeen. Vaikka kokonaisuus ei yritäkään olla vaikuttava millään muulla tasolla kuin ehkä artistisella, mielestäni tämä elokuva ei vain toimi kovinkaan hyvin, etenkään kun ajattelee mihin Tarantino parhaimmillaan pystyisi.
Pointtini on se, että mielummin katsoisin Tarantinon terävän älykästä ja omaperäistä tuotantoa, mitä kovin monelta muulta ohjaajalta ei saa, kuin ö-luokan höttöä, jota tulee joka tapauksessa tusinoittain joka reiästä ulos liukuhihnatuotannolla ö-luokan ohjaajilta. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö tätä elokuvaa pystyisi istumaan läpi, mutta en kyllä sanoisi sitä kovin kummoiseksi ''aivot narikkaan'' -elokuvaksikaan myöskään, sillä sillä ei tunnu olevan mitään uusintakatsastusarvoa tarjottavanaankaan puhumattakaan sen olemattomasta tarkoitusperästä.
Valitettavasti tämä Quentin Tarantinon keveämpi kokeilu ei vain yksinkertaisesti osu maaliinsa, vaikka kiinnostavia artistisia metodeja viljeleekin hyvin tiuhaan tahtiin etenkin alkupuoliskon aikana. Elokuva viihdyttää parin kohtauksen verran ja jää kuin jääkin tähän astisista elokuvista Tarantinon heikoimmaksi tuotokseksi. Toivottavasti seuraava teos nostaisi pudotetun riman takaisin korkeuksiinsa, sillä seuraavaksi ensikertalaisen Tarantino-maratoonissa olisikin vuorossa astetta kiehtovampi konsepti, kun vastaan asettuu hyvin omaperäinen ja suosittu Inglourious Basterds...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kannattaisi ehkä perehtyä mm. Russ Meyeriin niin ymmärtäisit mille tässä tehdään kunniaa.
VastaaPoista