Frankenstein (1931) - arvostelu

Ohjaus: James Whale

Pääosissa: Colin Clive, Mae Clarke, John Boles, Boris Karloff,

Edward Van Sloan, Frederick Kerr, Dwight Frye

Genre: Draama, Kauhu, Scifi

Kesto: 1 tunti 10 minuuttia

''It's alive!''

Nyt oli vihdoin aika uppoutua monsterielokuvien arvostettuun historiaan ja ottaa Universalin hirviöt käsittelyyn. En ollut näitä klassikoita nähnyt vielä aiemmin, mutta odotin innolla katsastukseni alkamista. Odotukset olivat luonnollisesti tämän elokuvan, kuten minkä tahansa arvostetun elokuvan tapauksessa, jokseenkin korkeahkot. Sisäistin kuitenkin jo ennakkoon, että kyseinen tuotos tulee olemaan oman aikansa heijastus ja täten jollain tapaa alkeellisella tasolla tämän päivän normeihin verraten. 1931 vuoden Frankenstein-elokuva on yksi Universalin ensimmäisistä klassikkotuotoksista, joka perustuu löyhästi Mary Shelleyn kirjoittamaan romaaniin. Nyt olisi aika tarkistaa, että miksi The New York Timesin kriitikot nostivat Frankensteinin vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta ja miksi sitä arvostetaan niin paljon. Ruvetaan avaamaan asiaa enemmän...

Henry Frankenstein on nuori lahjakas tiedemies, jonka unelmana on luoda elämää keinotekoisesti omin käsin. Tämä on tutkinut asiaa perinpohjin ja mahdollistanut itselleen unelmansa toteenkäymisen testaessaan metodejaan erilaisiin pieniin eläimiin. Kokeiden onnistuessa Henry on nyt valmis herättämään kuolleen miehen eloon, jonka hän on hölmön apurinsa Fritzin kanssa kasannut lukuisista ryöstetyistä ruumiista.

Henryn kihlattu Elizabeth ja ystävä Victor Moritz alkavat olemaan huolissaan tiedemiehen terveydestä, sillä tämä tuntuu viettävän liian monta tuntia laboratoriossaan keskittyen omaan pakkomielteeseensä herättäessään monesta ruumiista kasatun miehen kuolleista. Hän lopulta onnistuu kokeilussaan ja itse olento vaikuttaa olevan hyvin kiltti aluksi, mutta huomatessaan sen potentiaalisen vaarallisuuden, Henry suostuu inhimillisesti päästämään olennon päiviltään. Onnistuuko tämä kuitenkaan suunnitelmassaan ihan odotetun mukaisesti vai toteutuuko tiedemiehen pahin pelko sen sijaan?

Elokuva pohjustetaan nopeasti pienellä johdannolla, jonka aikana varoitetaan katsojia elokuvan mahdollisesta pelottavuudesta, sekä painostavasta tunnelmasta. Tosin sanoen elokuvassa on varoitus herkkähermoisille katsojille. En ole aiemmin vastaavaan törmännyt, joten oli aika kiehtovaa nähdä kuinka nopeasti olemme antaneet vapauden kukkia mitä lähemmäs nykyaikaa mennäänkin. Nykyään hurjimmissa kauhuelokuvissa ei edes varoiteta katsojia mistään, kun taas historiallisen ajan kauhu tuntui olevan hyvin hurjaa sen ajan katsojille.

Mitä olen vanhemmista elokuvista oppinut, niin niissä mennään heti asiaan mukisematta sen ihmeempiä alussa ja se on jollain tapaa jopa järkevä päätös, sillä katsoja saadaan heti keskittymään elokuvaan ilman, että se junnailisi hetken aikaa alussa avaen ensimmäiset puoli tuntia hahmojen taustoja ja heidän välisiä suhteita. Tämä tapa on jossain määrin jopa virkstävää, kun on tottunut nykyajan elokuvan tyyliin. Mutta siinä on kyllä omat negatiiviset puolensa, sillä joudumme katsojina ottamaan hyvin isoja uskonloikkia. Tarina käsittelee ainoastaan keskeisimpiä tapahtumia syventymättä sen kummemmin niiden selityksiin ja varsinaisiin tarkoituksiin, hahmojen rakenteista puhumattakaan. Oletamme asioiden olevan sellaisenaan ennaltamäärättyjä ja sillä selkeitä.

Herra Frankensteinin hullu unelma ja pakkomielle ihmiselämään ja sen manipuloimiseen osaa itsessäänkin olla jokseenkin selkäpiitä kutkuttava ajatus vielä kun ajattelee sitä siltä kantilta, että tällaisia ihmisiä on oikeasti olemassa. Heillä saattaa olla mielenvikaiset pakkomielteensä ja jossain tapauksissa myös vaadittavat tiedot ja taidot niiden toimeenpanoon. Elokuvassa tämän tieteilijän koe saa valitettavan käänteen, kun yksi pieni moka muuttaa hetkessä historiaa muuttavan mahdollisuuden karmaisevan katastrofin porteille.

Vaikka elokuva aluksi vaikuttaakin hyvin pieneltä ja tavanomaiselta, jossain vaiheessa siinä alkaa tapahtumaan jossain määrin häiritseviä asioita, vaikka niitä ei käytännössä näytetäkään tai toteuteta. Omasta mielestäni pelkkä ajatuksin riittää tässä tapauksessa aiheuttaakseen kylmät väreet ja jättää loput katsojan häiriintyneen mielikuvituksen varaan. Vanhoissa elokuvissa tuntuu olevan jotain taianomasta. Vaikka Frankenstein pitääkin sisällään monia puutteita, joista rankaisisin tänä päivänä armottomammin, tuon ajan tuotantoon verraten elokuva toimii ihan moitteettoman oloisesti perushyvänä kokonaisuutena.

Hahmot vaikuttavat hyvin pinnallisen oloisesti rakentuvan tarinansa ympärille, mutta kuitenkin avaten eds jossain määrin heidän perusteitaan ja motiivejaan. Nostaisin varmaan parhaimpana seikkana itse Frankensteinin hirviön, joka tuntuu olevan inhimillinen ja hyvätahtoinen sisimmiltään, mutta hän onnistuu aiheuttamaan välillä vahingossa hirvittäviä asioita ja etenkin painostettuna. Elokuvan hahmojen tietyt maalaisjärjelliset ratkaisut ja seikat vaikuttavat hyvin alkeellisilta, mutta ne voi kuitenkin antaa anteeksi historiallisuutensa puolesta.

Mustavalkoisia elokuvia on yleensä hyvin kiehtovaa katsoa, sillä ne eivät oikeastikaan tarvitse värejä ollakseen myös visuaalisesti varteenotettavia ja täyteläitä. Oikeaoppiset kuvakulmat ja osaava visuaalinen silmä onnistuu kuin onnistuukin vangitsemaan hyvin miellyttäviä kuvia ja kohtauksia suurimmaksi osaksi elokuvaa. Vaikka teknisesti ollaankin hyvin laadukkaalla tasolla omaan aikaansa nähden, pari kohtausta ovat hieman hajanaisen oloisia puuttuvien kuvien ollessa niin näkyvillä ja erotettavissa.

Tarkoitan kohtauksia, joissa yhtäkkiä jokin liikkuva kohde hyppääkin pari metriä eteenpäin ikän kuin pari kuvaa olisi välistä tuhoutunut tai unohdettu lisätä lopulliseen leikkaukseen. Eivät ne tietenkään elokuvaan sen kummemmin vaikuttaneet, mutta pistivät kyllä silmään yksittäisinä seikkoina, jotka aiheuttivat väkisinkin ihmetystä. Leikkauskin tuntuu useasti tökkivän elokuvan aikana, mutta se luultavasti johtuu  elokuvan tekijöiden alkeellisista taidoista ja rajatuista mahdollisuuksista, kuin suoranaisesta osaamattomuudesta.

Vanhemmat elokuvat ovat siitä merkillisiä teoksia, että niiden tarinat alkavat useinmiten jopa varsinaisten tapahtumien keskeltä loppuen heti kliimaksin jälkeen. Niissä ei tunnuta paljoakaan välittävän tarinan tai päähahmojen perinpohjaisesta pohjustuksesta. Frankenstein on hyvin lyhyt elokuva ja sillä on siksikin rajatusti aikaa rakentaa sekä hahmot, että miljöö mielekkääksi katsojien uppoutumiselle ja investoitumiselle. Näyttelijät tekevät parastaan rooleissaan, vaikka välillä väkisinkin nojaudutaan osittain naurettavan esillepanon puolelle.

Elokuvalle on suhteellisen vaikea antaa arvosanaa, sillä tämä on käytännössä ensimmäinen tämän sortin vanhanaikainen klassikko, jonka arvostelen. Psychon tapauksessa elokuvateollisuus oli jo kehittyneempää ja laadullisesti selkeästi tasokkaampaa, kun taas 1930-luvun teokset tuntuvat ensimmäisen elokuvan perusteella antavan hieman alkeellisen kuvan sen ajan teoksista verraten nykypäivän normeihin.

Frankensteinin aikoihin elokuvantekijät tuntuivat vielä kokeilevan mahdollisuuksiaan kaikista rajoituksistaan huolimatta ja siitä annan kyllä pisteet kotiin. Kokonaisuus pysyy joka tapauksessa vain hyvänä eikä sen ihmeellisempänä, vaikka toki ymmärrän miksi tämä elokuva lukeutuu suurimpiin klassikoihin. Tästähän se vanhan ajan elokuvien kuumekin saattaa alkaa mahdollisesti muodostumaan, kun Universalin hirviöitä seurailee...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.7.2019

Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com