Nightcrawler (2014) - arvostelu



Ohjaus: Dan Gilroy
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Rene Russo, Riz Ahmed, Bill Paxton
Genre: Rikos, Draama, Jännitys
Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Lähdin katsomaan kyseistä elokuvaa mahdollisimman vähin odotuksin, sillä en ollut kovinkaan tietoinen itse tarinasta tai sen tyylistä. En edes katsonut elokuvan tarjoamia trailereita tai markkinointimateriaalia maksimoidakseni niin sanotusti avoimimman ja autenttisimman kokemuksen jättäen samalla kaikki ennakko-odotukset muita elokuvia varten sivuun. Jake Gyllenhaal oli käytännössä se ainoa ja suurin vaikuttava tekijä, joka sai minut kiinnostumaan kyseisestä teoksesta alkujaankin. Muulla ei ollutkaan väliä, sillä halusin elokuvan yllättävän minut jollain positiivisella tavalla. Hyppäsinkin tavallaan niin sanotusti pää edellä altaan syvimpään päähän. Onnistuiko Nightcrawler lopulta yllättämään positiivisesti?


Louis Bloom on yksinäinen susi, joka työttömyytensä vuoksi yrittää elättää itsensä varastamalla ja myymällä kuparilankaa, aitaa ja oikeastaan kaikkea mahdollista, mihin hän pääsee käsiksi jäämättä kiinni itse teossa. Yhtenä iltana hän ajaa yllätyksekseen onnettomuuspaikan ohi ja pysähtyy seuraamaan kuinka itsenäinen kuvaaja Joe Loder nappaa ensimmäisenä kallisarvoisen materiaalinsa auto-onnettomuuden jäljistä ja tilanteen selvittämisoperaatiosta uutistoimistojen varten. Nähdessään tämän Louis luulee ehkä löytäneensä jonkun työn, jossa hän saattaisi olla hyvä. Hän ostaa halvan kameran ja poliisiradion aloittaakseen oman itsenäisen työnsä kuvatessaan öisin tapahtuvia murtoja, onnettomuuksia ja räjähtäviä välien selvittelyjä.

Päästessään uutisten makuun hän luo eksklusiivisen työsuhteen Los Angelesin uutistoimiston ohjaajan Nina Rominan kanssa ja vierelleen apulaisen Rickin parantaakseen mahdollisuuksiaan pitkäjänteisessä kilpailussa muita itsenäisiä kuvaajia vastaan. Mitä menestyneempi Lousista tulee, sitä enemmän olemme vakuuttuneita siitä, että hän tekisi mitä tahansa saadakseen parhaimmat mahdolliset materiaalit rikospaikoilta. Joutuuko Louis kuitenkin manipuloivan luonteensa ja kyseenalaisten tekojensa vuoksi ongelmiin vai onko hän liian ovela joutuakseen sellaiseen asemaan?


Tarinahan on käytännössä pelkästään elokuvan hahmojen olkapäiden varassa etenevä kokonaisuus, joka varmistaa hahmovetoisuudellaan sen, ettemme ole ennakkoon yhtään varmoja tarinan suuntauksesta ja sen tarjoamista käänteistä. Tämä antaa sille myös mahdollisuuden yllättää katsojansa toden teolla jättämällä turhat ennalta-arvattavat kliseisyydet pois kokonaiskuvasta. Elokuvan tarjoama hermoja raastava tunnelma onnistuu ehdottomasti yllättämään positiivisesti ohjaajan uniikilla lähestymistavallaan ja varteenotettavalla otteellaan tarinan näkökulmasta katsoen.

Louis Bloom vaikuttaa alkumetreistä asti olevan sosiaalisesti oudonpuoleinen ja jääräpäinen tapaus, josta ei pysty odottamaan mitään hyvää tämän ensimmäisten sosiaalisten tilanteiden jälkeen, joita elokuvassa näytetään ensiminuuttien aikana. Hän on työttömänä muilta varasteleva mies, joka haluaisi löytää itselleen sopivan työpaikan elättääkseen itsensä, mutta häntä ei tunnuta maineensa vuoksi ottavan kovin mielellään vastaan tämän painostavista suosuttelemistaidoistaan huolimatta.


Vaikka Louis onkin erittäin määrätietoinen, oma-aloitteinen ja kovasti uurastava kaveri kaikin tavoin, hänen ahneutensa, maanisuutensa ja pakkomielteensä onnistua koituvat ajoittain hänelle itselleen tappioksi. Ei ainoastaan, että Louis onnistuu törmäämään kuin seinään joissain tapauksissa, mutta hän onnistuu myös hyvin helpohkon näköisesti suututtamaan muut edessä lymyilevät vastustajansa matkallaan rankan alan huipulle. Itse matkakaan ei todellakaan ole missään nimessä helppo, vaan töyssyjä on havaittavissa tasaisin väliajoin.

Kasvu jokseenkin ujohkosta ja saamattomasta näpistelijästä itsevarmaksi ja ahneeksi isojen riskien ottajaksi on hyvin miellyttävää ja jännittävää seurattavaa, sillä katsojana olet yllättävän investoitunut Louisiin elokuvan aikana. Tämä ristiriitainen side ei tunnu kovin oikealta, sillä kannatamme käytännössä ihmistä, joka tekisi mitä tahansa manipuloidakseen tiensä tyhjyydestä otsikoihin vaikutuvaltaisia teitä kautta. On siis hyvin vaikea sanoa, että haluaako sitä olla Louisin puolella vai vastaan, sillä tämä tekee moraalin rajoituksista huolimatta mitä tahansa oman itsensä ja imagonsa nostattamisen vuoksi.


Kasvaessaan isommaksi ilmiöksi ja jossain määrin myös uutistoimistojen pelastajaksi, Louis alkaa ottamaan yhä isompia riskejä saadakseen parhaimmat mahdolliset materiaalit myyntiä varten. Kaikessa ahneudessaan hän alkaa itse sommittelemaan ja peukaloimaan onnettomuuspaikkoja maksimoidakseen visuaalisen ''miellyttävyyden''. Tällöin alkavatkin sitten myös ne moraaliset kysymykset nousemaan pintaan ja alamme kyseenalaistamaan miehen mutkikasta persoonaa entistä enemmän näin katsojan näkökulmasta katsoen.

Elokuvan kuvaus ja visuaalinen ilme on itsessäänkin aivan mielettömän upeaa katsottavaa. Se käyttää erinomaisesti hyväkseen hyvin yksinkertaisia, mutta oikeaoppisia kuvakulmia tuodakseen innovatiivisen tarinansa näytölle mahdollisimman miellyttävällä tavalla. Pidin myös erityisesti teoksen hämärästä ja alakuloisesta tunnelmasta, joka luotiin erittäin vakuuttavalla tavalla käyttäen hyvin tummia värejä erityisen kirkkaiden neon-valojen tasapainona hyväksi.


Jake Gyllenhaalin roolisuoritus Louisina on aivan mieletöntä seurattavaa ja on mielestäni sanomattakin selvää, että herran on erittäin taitava näyttelijä. Omasta mielestäni hän on tällä hetkellä Joaquin Phoenixin lisäksi yksi alan parhaimmista ja ulottuvimmista miesnäyttelijöistä, jotka ovat saatavilla Hollywoodin mailla. Muistaakseni ensimmäinen näkemäni elokuva, jossa Gyllenhaal näytteli, oli rikostrilleri Zodiac. Tuo elokuva nosti kyllä herran pikinmiten potentiaalisten näyttelijöiden listalleni, jonka jälkeen aloinkin kiinnostumaan hänen muista roolisuorituksista. Donnie Darkon jälkeen Gyllenhaal nousikin hyvinkin nopeasti suosikkinäyttelijöitteni joukkoon, jonka jälkeen hän ei sitten olekaan enää pettänyt kertaakaan. Hän oli mielestäni yhtälailla aivan maaginen sekä Denis Villeneuven ohjaamassa Enemyssä, että Tom Fordin Yön eläimet - Nocturnal Animalsissa.

Nightcrawler on hyvin vakuuttava tarina epätoivoisesta ja narsistisesta miehestä, joka tekee mitä tahansa omien halujensa ja menestyksensä takaamiseksi. Tämä elokuva ei seuraa ennalta-arvattavia kliseitä ja käänteitä pitääkseen tarinansa kiinnostavana, vaan pyrkii jatkuvasti löytämään oman kultaisen tiensä seilaamalla vastatuuleen kaikkia ennakko-odotuksia vastaan. Vaikka elokuva pysyy hyvin kiehtovana, jännittävänä ja viihdyttävänä pitkälti koko kestonsa ajan, olisin kuitenkin toivonut loppuun hieman pysäyttävämpää lopetusta tarinalle, jotta olisimme saaneet purettua sen kauan kerrytetyn jännityksen kliimaksin aikana. Tässä muodossa se jää hiukan liian yksinkertaiseksi häivytykseksi, mutta onneksi kuitenkin arvaamattomammaksi ja kaikkia odotetuimpia kliseitä vastaan. Se loppuu myös aika avoimesti jättäen tilaa katsojan omalle tulkinnalle ja mielikuvitukselle.


Se on myös pelottavaa ajatella, että tällaisia Louisin tyylisiä ihmisiä on oikeastikin olemassa ympärillämme. He ovat vaarallisia monella tapaa sekä yksittäisille ihmisille, että itse yhteiskunnalle, sillä he omaavat mahtavat manipulointitaidot, joilla voi kontrolloida oikeita ihmisiä saadakseen omat ongelmansa ja esteensä oikaistua. Heissä on yleisimmin kuitenkin myös yksi hyvä puoli, joka on vankkumaton omistautuneisuus siihen aiheeseen, missä he haluavat menestyä ja saavuttaa asioita. Se on hyvin arvostettava piirre ihmisessä, mutta se voi samalla valitettavasti myös muuttua hyvin myrkylliseksi pakkomielteeksi pahimmassa tapauksessa, jossa moraaliset rajat ja lait eivät päde tai estä kehittymisensä edistymistä.

Suosittelen elokuvaa kaksin käsin jokaiselle, mutta älkää odottako liikoja, sillä tämä elokuva ei välttämättä pure ihan jokaiseen elokuvafanaatikkoon uniikin tyylinsä vuoksi, vaikka onkin eittämättä yksi mahtavimmista jännitysdraamoista 2010-luvun aikana. Nightcrawler tuntuu olevan sen sortin elokuva, että se paranee joka katsastuskerralla, mikä on mielestäni mahtava asia, sillä tykkäsin siitä erityisen paljon jo ensimmäisellä katsastuskerrallani. Antakaa mukaansatempaavan tarinan ja Jake Gyllenhaalin esittämän Louis Bloomin viedä teidät vain mukanaan, niin eiköhän siitä ihan hyvä kokemus tule varmasti. Tässähän tuli ihan hinku päästä katsomaan muita Gyllenhaalin elokuvia pitkästä aikaa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.6.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit