John Wick: Chapter 3 - Parabellum (2019) - arvostelu



Ohjaus: Chad Stahelski
Pääosissa: Keanu Reeves, Halle Berry, Ian McShane, Asia Kate Dillon,
Mark Dacascos, Laurence Fishburne, Lance Reddick
Genre: Toiminta, Rikos, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

John Wick-elokuvasarja on tähän mennessä onnistunut yllättämään minut aivan mennen tullen, sekä tarinallisesta, että varsinaisesta toteutuksellisesta näkökulmasta katsoen. Se on kaikkien epäilyjen ja paineiden alaisena onnistunut musertamaan massiiviset skeptisyyteni aivan nenäni alla. On varmaan jo ihan sanomattakin selvää, että skeptisyyteni toimintaelokuviin on vähentynyt huomattavasti. Olen alkanut toden teolla katsomaan kyseisen genren edustajia yhä enemmän ja enemmän, mutta en olisi kyllä ikipäivänä uskonut, että meikäläisen suosikkisarjoihin olisi yksikään puhtaasti toiminnallinen elokuvasarja kuulunut missään vaiheessa. Tällaisia aikoja nyt kuitenkin eletään, sillä John Wick on löytänyt tiensä suoraan sydämeen ja kun saimme tietää viime vuoden puolella, että sarjan kolmas osa aloittaa tuotantonsa, odotukset nousivat automaattisesti pilviin ja malttamattomuus kasvoi vain entisestään. Mitenkäs tämä John Wickin uusin luku Parabellum sitten pärjäsi käytännössä? Lähdetään selvittämään sitä yhdessä...


Ensimmäisestä jatko-osasta muistamme, kuinka John Wick elokuvan lopussa viimeisteli kostoretkensä tappamalla häntä kiusanneen vaikutusvaltaisen Santino D'Antonion Continentalin mailla. Näillä pyhillä mailla suoritetuista tappavista työtehtävistä seuraa aina välitön erottaminen alamaailman tarjoamista paveluista, pistäen samalla sääntöjä rikkovan tahon pään käytännössä pölkylle palkkamurhaajien metsästettäväksi. John Wick joutuu tälle murhattavien listalle ammuttuaan D'Antonion kuoliaaksi tuoliinsa New Yorkin Continentalin hotellissa ja laajaa rahasummaa vastaan hänet nyt yritetään saada hengiltä johtoportaan eliminoimismääräyksellä. Hotellin pitäjä ja Johnin pitkäaikainen ystävä Winston antaa tälle tunnin aikaa valmistautua palkkatappajien tulevaan metsästykseen, sillä neljäntoista miljoonan dollarin palkkio saa kaikki maailman palkkatappajat liikkeelle himoitsemaan pystytettyä tarjousta. Kun asetelma on vaihtunut päittäin, tällä kertaa itse John Wickin paetessa alamaailman varjossa lymyileviä joukkoja vastaan, hän joutuu hyvin ahtaalle yrittäessään selviytyä palkkamurhaajien risteäviltä luotisateilta. Voiko kehenkään enää luottaa ja ennen kaikkea onnistuuko John selvittämään tiensä kuiville vesille?

Elokuva alkaa siitä, mihin edellinen osa loppui. John Wickin erottamiskäsky on pistetty eteenpäin prosessoitavaksi ja tällä oli tunti aikaa pistää asiansa kuntoon, kuin myös valita oikea suunta tukalassa tilanteessa eteenpäin etenemiselle. Kuten Winston asian kuvaili, panokset ovat aikalailla tasaväkiset elokuvan alkuvaiheessa. Neljätoista miljoonaa dollaria olisi tarjolla Wickin eliminoimisesta, mutta toisaalta vastassa on kuitenkin itse Baba Yaga - mörköjen metsästäjä, joten kyllä aika hyvässä kunnossa täytyy olla, että pärjäisi tälle armottomalle palkkatappajalle. Vaikka John onkin aivan omalla tasollaan sekä fyysisesti, että henkisesti, hän joutuu käyttämään käytännössä viimeisiä oljenkorsiaan hyväkseen päästäkseen edes osittain kuiville vesille tiukan paikan tullen. Aina nekään oljenkorret eivät varmista sitä, että hän olisi varmasti turvassa, sillä miestä jahdataan kellon ympäri, kuin lokit maassa lojuvan ruoan perässä. Altavastaajan asemassakin häneltä kuitenkin löytyy vahvuuksia, kuten sisäistä periksiantaamattomuutta. Se onkin hänen isoin valttikorttinsa selviytymiseen ja sitä hän myös tarvitseekin näin radikaalissa asetelmassa.


Kahden aiemman elokuvan aikana viitattiin monesti, että koko alamaailman yläpuolella on kansainvälinen johtoporras tai neuvosto, joka seuraa hetki hetkeltä sekä Continentalin sisäisiä, että sen ulkopuolella tapahtuvia tapahtumia ja pyrkivät pitämään yleistä järjestystä yllä parhaansa mukaan. Saammekin tässä elokuvassa vähän osviittaa siihen, kuinka he toimivat tiettyjen tilanteiden sattuessa, kun sääntöjä rikkova taho tai heitä uhkaava ongelmatapaus eskaloituu aivan uskomattomiin tekoihin. Heidän vaikutusvaltansa on jokseenkin surrealistista, mutta se ylivertaisuus on kuitenkin tuotu hyvin esille elokuvan aikana ja myös monin tavoin. Ei ainoastaan, että neuvosto on nopea reagoimaan ilmeneviin ongelmiin, jonka aikana se pyrkii saada tilanteen kontrolliin keinolla millä hyvänsä ennen kuin mitään massiivisempaa siitä ehtii syntyä, mutta heillä löytyy myös tarvittavaa tulivoimaa ja korvattavaa voimaa, jota käyttää hyväksi mielin määrin.

New Yorkin lisäksi John pääsee taas etsimään ratkaisuja ongelmiinsa hyvin eksoottisille maaperille, jotka tuovat elokuvaan tilkan sitä vaadittavaa uniikkiutta, jolla se osittain eroaakin sekä elokuvasarjan esikoisesta, että kokeilevammasta ensimmäisestä jatko-osasta. Sillä tavalla myös onnistutaan lähentämään tätä maailmanlaajuista alamaailmaverkostoa entisestään ja avaamaan uusia mahdollisuuksia haarautuville tarinan jatkeille. Sen lisäksi, että elokuvassa avataan alamaailman mytologiaa miellyttävästi auki, sen aikana myös jatkuvasti nostetaan vadille omien valintojen varsinaisia merkityksiä ja niiden pohjalta aiheutuvia seurauksia, jotka odottivatkin näiden vaikeiden valintojen takana tarinan hahmoja. Myös sääntöjen vankkuutta pohditaan elokuvassa hieman keskittyneemmin ja kuinka näistä ankarista säännöistä huolimatta on aina olemassa niitä tapauksia, jotka niitä rikkovat korruption tai tärkeiden ystäväsuhteiden ylläpitämisen vuoksi. Vaikka heillä on oma suuri yhteisönsä ja nämä ihmiset tuntuvat olevan uniikkeja kaikin puolin, nämä alamaailmaa edustavat tahot ovat yhtä lailla ihmisiä ja tekevät emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna vaikeita ratkaisuja sekä lojaalisuuden, että ystävyyden nimissä. Ainoa kysymys onkin sitten, että kehen voi luottaa ja kenelle emotionaaliset siteet ovat tärkeämpiä, kuin esimerkiksi neuvoston asettamat normit?


Keanu Reeves on kuin luotu tätä emotionaalisesti ladattua palkkatappajahahmoa varten ja hän selkeästi tuntuu myös nauttivan sen esittämisestä, sillä hänestä huokuu tämä nälkä ja halu tuoda mahdollisimman parhaimman version hahmostaan näytölle. John Wick onkin ehdottomasti Keanun uskottavin roolisuoritus tämän urallaan, vaikka toki on ollut aiemminkin vakuuttavia otteita vyön alla esimerkiksi Matrixissa Neona ja Hard Ballissa Conor O'Neillinä. Johnia motivoi edelleen hänen kuollut vaimonsa, jonka muisto pitää hänet vielä järjissään täydelliseltä sekoamiselta. Hänen aiempaan taustatarinaan viitataan suoranaisesti, mutta sitä ei ikinä oikeastaan avata sen enempää. Hänen lapsuuden kouluttautumispaikkaan ''venäläiseen balettiakatemiaan'' myös viitataan painavasti elokuvan aikana ja saamme jonkinlaisen alkeellisen käsityksen Johnin lapsuudestakin. Siitä huolimatta tämä seikka jää auttamatta aika pimentoon, sillä varsinainen keskittyminen oli odotetustikin itse selviytymisoperaatiossa, jolla oli jo ennakkoon muutenkin lukuisia lankoja ylläpidettävänään.

Tuotannollisesti tekijät ovat menneet selkeästi eteenpäin ja ohjanneet elokuvasarjan suunnan astetta laadukkaampaan suuntaan, sillä sekä visuaaliset efektit, että käytännölliset stuntit ovat alkaneet oikeasti saamaan paljon enemmän ryhtiä ja tason nostoja, vaikka tosin sillä tosin ei ole ikinä ollutkaan sen osaston kanssa mitään ongelmia muutenkaan. Nyt vain tuntuisi siltä, että selkeästi astuttiin seuraavalle askelmalle, sillä toiminta itsessään on aivan maagista seurattavaa ja vaikka aluksi vaikuttaisikin, ettei se nyt voi mennä yhtään paremmaksi äärimmäisyyksiin asti sillä osa-alueella, elokuva kuitenkin onnistuu yllättämään katsojansa mitä ihmeellisimmillä tavoilla, tuoden aivan törkeän innovatiivisesti kekseliäitä ratkaisuja näytölle ja monesta eri näkökulmasta katsottuna. Koreografiaa voi vaan katsella ja ihastella, sillä se on rakennettu lähes täydellisesti alusta loppuun asti ja hyvin pitkät toimintakohtaukset vain nostavat sen uskottavuutta ja varteenotettavuutta, loksauttaen samalla jokaikisen katsovan sielun leuat paikoiltaan itse ryminän alkaessa.


Stunttityöksentelylle annetaan useinmiten aivan liian vähän kunnioitusta, vaikka se ansaitsisikin sitä paljon enemmän. Tässä elokuvassa stunttimiehet tekevät sekä aivan käsittämättömiä temppuja, että ottavat mitä kovimpia tällejä lentäessään pitkin seiniä yrittäessään tuoda meille jotain uskottavan oloista näytölle ja voin kyllä sanoa, että uskottavalta tämä työskenteleminen kyllä selkeästi vaikuttikin kaiken temmellyksen keskellä. Myös käytännön efektit vaikuttivat hyvin varteenotettavilta ja autenttisilta ja etenkin astetta väkivaltaisemmissa toimintakohtauksissa, joissa päät poksahtelevat iskuista ja verta lentää huolella. Elokuva aloittaa tykityksensä heti ensimmäisestä hetkestä asti, eikä oikeastaan lopeta ennen varsinaista päätösvihellystä, minkä vuoksi itse aikakin tuntui kiirehtivän hyvin nopeasti elokuvan aikana. Onneksi se ei myöskään unohda tasapainottaa aina silloin tällöin tunnelmaansa ja tarinan dynamiikkaansa hitaasti palavilla kohtauksillaan, joiden aikana elokuva onnistuu avartamaan kyseistä maailmaa entistä enemmän, antaen meille lisää tietoja ja yksityiskohtia sen toimintatavoista ja mahdollisista porsaanaukoista.

On kyllä pakko vielä mainita, että Halle Berry oli oikein oiva lisä tähän jo valmiiksi itsestäänkin rytisevään sekoitukseen. Olin hieman skeptinen sen suhteen, että uppooko tämä neito oikealla tavalla tähän maailmaan ja voiko häneltä odottaa sen erikoisempaa hahmoa käsiteltäväksi, mutta sitten yhtäkkiä yllättäen muistinkin, että kyseessä on kuitenkin Oscar-palkittu näyttelijätär. Hän teki kyllä kaiken mahdollisen, minkä käsikirjoitus antoi hänen hahmolleen periksi. Hallen esittämä Sofia on siis entinen palkkatappaja, joka on onnistunut asettautumaan ulkomaiselle Continental-hotellille ylläpitäjäksi kovan aherruksensa tuloksena ja Johnin ilmaannuttua paikalle, kaikki tämän saavutukset ovatkin sitten vaarassa. Se kyllä täytyy myös nostaa esille, että Halle koulutti omia koiriaan taistelukuntoon tätä elokuvaa varten Game of Thrones-sarjan susia kouluttaneen Andrew Simpsonin kanssa yhteistyössä. Se työmäärä näkyi myös näytöllä, sillä näimme, kuinka nämä koirat toivat toimintakohtauksien kokonaisuuksiin aivan uutta vipinää ja moniuloitteisuutta, joiden koordinoiminen on luultavasti myös ollut täyttä tuskaa ja aikaavievää. Se tekeekin tästä seikasta entisestäkin vakuuttavampaa, kun tiedostaa sen massiivisen työmäärän, minkä tekijät ovat tähän elokuvaan investoineet koirien, stunttien ja muiden innovatiivisten ratkaisujen avustuksella.


John Wick: Chapter 3 - Parabellum nosti tasoaan huomattavasti edeltäjäänsä verrattuna ja onnistui niputtamaan oikein näppärän kekseliäästi tämän laajan, lennosta muuttuvan konseptin miellyttävän eeppiseen pakettiin. Visuaalisesti jokaikinen John Wick-elokuva on mestarillisesti vangittu kokonaisuus, joka jatkuu edelleen tässäkin osassa, mutta tosin tällä kertaa tässä tapauksessa kikkaillaankin enemmän lukuisten yksityiskohtien kanssa, samalla kuitenkin elokuvasarjan tutun yleisilmeen ylläpitäen. Tämä elokuva onnistui kaikessa moniuloitteisessa kokonaisuudessaan vakuuttamaan minut siitä, ettei John Wick-sarja ole vielä pitkään aikaan hidastamassa, vaan enemmänkin tasoa pyritään jatkuvasti nostattamaan erilaisin metodein - olkoot taiteellisia tai rakenteellisia.

Onko jatkoa luvassa? Jos en ihan väärin muistelisi, John Wickin tekijät mainitsivat haastattelussa ohimennen tekevänsä näitä elokuvia ja jatkavansa  hyvin suosittua elokuvasarjaa siihen asti kunnes ihmiset lakkaavat kiinnostuvansa niistä. Tämän esityksen jälkeen uskoisin, että tulemme näkemään vielä lisää armotonta toimintaa mielettömällä koreografialla höystettynä. Kunhan Chad Stahelski jatkaa ohjaajan ruorissa, niin John Wick tulee olemaan varmasti hyvissä käsissä tulevaisuudessakin. Elokuvan loppu on kuitenkin sen verran aukinaisesti ja johdattelevaksi jätetty langan pätkä, että siitä kyllä pystyisi ja toivoisikin jatkoa tulevan.
Tämän alamaailman avartumista on aivan mieletöntä seurata sivusta, kun elokuvasarja avaa jokaisessa osassaan sitä yhä enemmän ja enemmän herättäessään katsojassaan jatkuvasti uusia kysymyksiä itse mytologiasta ja jatkuvasti eteenpäin etenevän tarinan hahmoista. Kolmas elokuva on kuitenkin joka tapauksessa vakuuttava osuma ja se onnistui ylittämään kaikki odotukset, jotka olivat muutenkin hyvin massiiviset ollakseni täysin rehellinen kanssanne. Tämän osan myötä tämä trilogia nousi entisestään paremmille sijoituksille suosikkielokuvasarjojen listoilla. Nykyään yhä harvempaa elokuvaa tekee mieli mennä katsomaan uudestaan teattereihin, mutta tämä elokuva kyllä kiehtoo sen verran, etten yhtään ihmettele jos pyörähdän vielä uusiksi nauttimassa modernin toiminnan mestarillisesta toteutuksesta. Saa nähdä, mitä Chad seuraavaksi keksii tämän hahmon suhteen, mutta sen voin kyllä jo tässä vaiheessa varmuudella sanoa, että odotan sitä innolla...


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.5.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvantiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit