Ohjaus: Gareth Edwards
Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, CJ Adams, Ken Watanabe,
Bryan Cranston, Elizabeth Olsen, Sally Hawkins
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
On aika pistää uuden elokuvauniversumin arvosteluprosessi pystyyn ja tällä kertaa kohteena on Legendary Entertainmentin tuottama ja Warner Brosin yhteistyössä Tōhōn kanssa levittämä MonsterVerse, joka keskittyy maailman yliluonnollisiin historiallisiin hirviöihin, kuten esimerkiksi Gojiraan sekä King Kongiin. Muistikuvani kyseisestä elokuvasta olivat jokseenkin hämärät, sillä hetkeen en ollut sitä katsonut ja kovinkaan paljon muistettavaa en siitä löytänyt erittäin tumman punertavan värimaailman lisäksi, mutta olin kuitenkin hyvin innoissani uudelleenkatsastuksesta. Selvitetään nyt yhdessä, miksi Godzilla on suurimmaksi osaksi jäänyt unholaan minun osaltani...
Vuosien mittaan Japanissa ydinvoimalassa työskentelevä insinööri Joe Brody huomaa eriskummallisen voimakkaan radioaktiivisen säteilyn mittarilukemat kantautuvan täysin tuntemattomasta lähteestä, joka alkaa voimistumaan entisestään aiheuttaen katastrofaaliset vahingot maanjäristyksen lailla piesten Janjiran ydinvoimalan maan tasalle. Monarch-yhtiön tieteilijät ja tutkijat rupeavat etsimään surrealistista voiman lähdettä, joka paljastuukin olevan jotain paljon yliluonnollisempaa ja ihmiskäsitystä räjäyttävämpää, kuin mitä kukaan olisi ennakkoon voinut uskoakaan todeksi.
Ylimielisyydessään he alkavat testailemaan ja tutkimaan tätä jättimäistä luonnonoikkua, MUTOa, vaikka pelinappulat ovat jo ennakkoon heitä vastaan tutkittavan kohteen ylivertaisten voimien vuoksi. Hiljaiselossa piilenyt jättiläismonsteri Gojira, paremmin tunnettu nimellä Godzilla, joutuu nousemaan taisteluun pakon edessä ihmisten tieteellisen röyhkeyden synnyttämiä ilkeitä monstereita vastaan, jotka uhkaavat horjuuttaa sekä itse luonnon tasapainoa, että ihmiskunnan selviytymisen minimaalisia mahdollisuuksia. Ovatko ihmiset jo kaivaneet itsellensä liian syvän kuopan vai onnistuuko tämä esihistoriallinen titaani palauttamaan luonnon järjestykseensä aiheuttamatta sen suurempaa vahinkoa?
Elokuva alkaa hyvin vakuuttavalla tavalla, nykypäivänä radikaalisti vähentyneiden konstien, alkutekstien säestyksellä. Ne antavat katsojalle hieman vihiä siitä, miten maailma ja yhteiskunta näkee Godzillan, sekä miten he suhtautuvat tähän myyttiseen yliluonnolliseen jättiläisliskoon, jonka olemassaolosta ja autenttisuudesta ollaan montaa mieltä maailmanlaajuisen peittelyn vuoksi. On hyvin kiehtovaa nähdä kuinka tekijät käyttävät oikeassa elämässä tapahtuneita hirvittäviä historiallisia tapahtumia pelinappuloina yrittäessään yhdistämään tämän jättiliskon tapahtumiin kaikista vaikuttavimmaksija keskeisimmäksi tahoksi. Se7enin alkutekstien tapaan, tämä elokuva onnistuu alustamaan tunnelmansa hyvin painostavalla musiikillaan ja mysteeriseltä vaikuttavilla alkutekstin aikana taustalla pyörivillä poliittisilla teemoillaan, saadakseen katsojansa odottamaan vähintäänkin innolla varsinaisen elokuvan alkamista.
Tarinan alku vaikuttaa toimivan näytöllä oikein moitteettomasti, sen alustaessa Janjiran ydinvoimalan tuhoa edeltäviä tapahtumia ja hahmoja, joiden olettaisi jatkossa olevan elokuvan keskeisimmässä asemassa. Tarina etenee hyvin hitaalla, mutta järkeenkäyvällä otteella eteenpäin, jonka vuoksi kaikki vaikuttaa aluksi toimivan oikein mainiosti, vaikka yksittäiset seikat vaikuttavatkin epäuskottavilta ja vaativat katsojaltaan uskonloikkia pieniä väkinäisesti paistavia epäloogisia yksityiskohtia. Kokonaisuudessaan ensimmäisen viisitoistaminuuttisen jälkeen elokuvan tahditus alkaa muuttumaan sulavan hitaasta, jopa järkyttävän epäordinaariseksi ralliksi, jonka aikana ajassa ja paikoissa hypitään niinkin tiuhaan ja sietämättömään tahtiin, että se ikään kuin syö katsojaansa sisältä päin tämän yrittäessään tarttua tarinasta edes jollain alkeellisella tavalla kiinni massiivisen tahtimuutoksen jälkeen.
Se on hyvin outoa kokea, että elokuva riistää hyvin aikaisessa vaiheessa katsojaltaan ehkä sen syvällisimmän hahmon, joka oli sillä hetkellä etunenässä tarinan alustuksen yhteydessä. Mikä teki siitä hyvin pettävän seikan on se, että olisimme voineet investoitua ja samaistua tähän hahmoon paljon emotionaalisemmalla tasolla myöhemmässä vaiheessa elokuvaa, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä tämä elokuva tarjoilee ylpeänä yllättävän käänteensä heittäen samalla oletetun päähahmon hyvän rakenteellisen alustuksen ikään kuin ikkunasta ulos.
Näin ollen keskittymisemme kääntyi automaattisesti toiseen hahmoon, jota ei oltu edes varsinaisesti alustettu sen kummemmin, pakottaen elokuvan käytännössä aloittamaan tämän uuden johtohahmonsa tarinakaaren täysin nollilta. Sen takia, että elokuva heittää parhaiten suoriutuneen osasensa pois yhtälöstä jo ensimmäisen kolmanneksen aikana, jättää se jatkoa ajatellen ainoastaan hyvin yksiuloitteisia hahmoja käyttöön täyttämään johtohahmojen saappaita, jotta tarina voisi edetä edes jollain tavalla eteenpäin. Muut hahmot jäävätkin täten eittämästi valitettavan alkeelliselle tasolle, vaikka tekijät pyrkivätkin emotionaalisin keinoin tuoda heihin enemmän syvyyttä ja pelivaraa jatkoa ajatellen.
Elokuvan tietyt ratkaisut pistävät katsojansa hieromaan päälakeaan useampaan otteeseen ihmetyksestä, mutta se johtuu pitkälti hyvin ailahtelevasta käsinkirjoituksen tasosta, joka syö elokuvan varteenotettavaa laatua hyvin radikaalisella tavalla. Kaikki ongelmat lähtivät tosiaan ensimmäisestä käänteestä, jonka mainitsin aiemmin ja siitä eteenpäin tuntuisi ihan kuin koko paketti, rupeaisi vain hieman pidättäytyväisemmin vuotamaan monesta eri kohdasta, samalla yrittäen jatkuvasti pitää tarinansa elossa erilaisten käänteiden avustuksella, jotka tuntuivat perimmiltäänkin väkinäiseltä tavalta pitää ihmishahmonsa mukana kaiken toiminnan keskellä. Elokuva on jokseenkin pitkäveteinen ja hitaasti palava kokonaisuus, joka osaa ajoittain viihdyttää mitä mielettömillä teknisillä suorituksillaan, mutta rakenteelliset ratkaisut eivät todellakaan puolla kiehtovan konseptin vaatimaa tasoa.
Teknisestä puolesta puhuttaessa kyseinen teos on hyvin näyttävä ja upean näköinen kokonaisuus kaiken kaikkiaan, joka ei selkeästikään säästä budjetissaan audiovisuaaliselta puoleltaan. Se säväyttää upean tummalla ja ajoittain jopa punertavan oranssilla värimaailmallaan, joka luo hyvin ikään kuin pölyisemmän tunnelman, joka eittämättä sai Godzillan sekoittumaan taustaansa samansävyisen ulkokuorensa vuoksi. Se ei meikäläistä häirinnyt kyllä paljoakaan, mutta se on hyvin ymmärrettävää, jos se pistää silmään negatiivisena asiana, sillä oikeaoppisesti elokuvan näytöllä pääkohteena toimivan objektin pitäisi erottua taustastaan valotuksen sekä kontrastin säätämisen avustuksella, jotta visuaalisen rakenteellinen puoli saataisiin katsojalle miellyttävämmäksi ja näyttävämmäksi. Tässä elokuvassa tuntuu ihan kuin tekijät yrittävät hakea vähän realistisempaa näkökulmaa, jotta elokuvan kokonaiskuva saataisiin mahdollisimman autenttisen oloiseksi ja uskottavaksi. Siksi pidänkin tästä visuaalisesta ratkaisusta, koska en ole tuotannon eeppistä visuaalista tyyliä tai ohjaajan määrittämää realistisempaa dramaattista näkökulmaa vastaan.
Mikä tässä elokuvassa on kyllä valitettavan surullista on se, kuinka Godzillaa käytetään tässä kokonaisuudessa. Elokuvan pitäisi oletuksen mukaan kertoa mystisen muinaisesta taruolennosta, yliluonnollisesta titaanista, mutta tuntui jatkuvasti, että keskityimme vain ihmishahmoihin, jotka operoivat muutenkin täysin vastakkaisessa suunnassa varsinaisesta toiminnasta. Joka kerta kun Godzilla on pääsemässä vauhtiin eeppisessä kahakassaan, kirurgin pöydällä leikataan kohtaus raa'asti poikki ja keskitetään huomio jatkuvasti muihin ympärillä tapahtuviin seikkoihin jättäen titaanien taiston käytännössä taka-alalle. Sen lisäksi jättiliskon mytologiaan keskitytään hyvin alkeellisella otteella, joka ikään kuin viittaa olennon muutamiin kiehtoviin seikkoihin, mutta ei ikinä oikein tutkiskele aihetta se syvällisemmin. Se on hienoa, että saimme edes jonkin verran mytologista tarinointia ja mystistä historiaa tietoomme, mutta tuntuu ihan kuin elokuva jatkuvasti väistelee tuota aihetta ihan kuin säästääkseen tiedon myöhempää analysointia varten, mitä ei ikinä elokuvan aikana enää avatakaan enempää.
Voisin tavallaan raa'emmalla otteella verrata Godzillaa jopa Justice League-elokuvan Supermaniin, sillä sekin esiintyi elokuvassa jollain tapaa ikään kuin cameona, joka kuitenkin toimisi taka-alallakin potentiaalisesti avaimena pelastukseen. Tuo aspekti teki tästä elokuvasta uuvuttavamman, sekä auttamatta antiklimaattisemman kokemuksen, sillä emme tuntuneet olevan missään siteessä tähän jättiliskoon sen taistellessa sekä ihmiskunnan, että luonnon tasapainon puolesta. Sen kyllä sanon, että Godzilla on näytöllä jotain aivan maagista koettavaa, mutta tämä taka-alalla toimiminen söi kyllä ikävästi katsojan odotusarvoja, sillä jokainen luultavasti odotti kyseisen elokuvan käsittelevän ja käyttävän mystisen hirviötä elokuvassa hieman aktiivisemmin ja tiuhempaan tahtiin.
Tykkäsin kyseisestä elokuvasta joka tapauksessa, vaikka pettävä kokonaisuus onkin massiiviseen potentiaaliinsa nähden. Sen suurimmat vajaavaisuudet paistavat ja paistavat pahasti lävitse. Siitä huolimatta olen hyvin kiinnostunut näkemään miksi tämä elokuvauniversumi on muodostumassa ja kuinka pitkälle se onnistutaan viemään, sillä potentiaalia olisi vaikka mihin. Nyt kun kaksi MonsterVersen edustajaa on jo koluttu läpi Godzillan sekä Kong: Skull Islandin merkeissä, on hyvin piakkoin aika edetä eteenpäin ja kokea Godzillan toisen tulon King of the Monsters -jatko-osan säestyksellä. Katsotaan onko studio oppinut läksynsä tämän elokuvan ongelmista ja onnistuneet kääntämään kelkkansa toivottuun nousuun...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti