Tieto | Knowing (2009) - arvostelu



Ohjaus: Alex Proyas
Pääosissa: Nicolas Cage, Chandler Canterbury, Rose Byrne
Genre: Toiminta, Draama, Mysteeri
Kesto: 2 tuntia 1 minuutti
  
Muistan joskus aikoinaan kuin katsoin tätä pienempänä jatkuvasti ja rakastin sitä joka ikisellä katsastuskerralla. Odotinkin siis tästä nostalgisen miellyttävää uudelleen vierailua ja sitähän se suurimmaksi osaksi olikin. Tämä elokuva on sekä mahtava, että keskinkertainen samanaikaisesti. Siinä on hyvin kekseliään oikukas konsepti takanaan, jota se seuraakin hyvin pitkälle aika hyvällä otteella, mutta sitten tietyssä kohdassa asetelma muuttui ja siitä alkoi sitten valitettava alamäki kohti sitä yllämainittua keskinkertaisuutta.


Nicolas Cagen näyttelemä John Koestler oli hyvin kiintoisa ja jossain määrin jopa erittäin samaistuttavan arvoinen tapaus näin sivusta seuraavan näkökulmasta katsottuna. Hahmon kasvu oli aika huolellisesti rakennettu, minkä vuoksi hänestä oli elokuvan alussa helppo saada tukeva ote ja tietynlainen side sidottua näin jatkoa ajatellen. Sivuhahmot olivat tavanomaisen tasoisia kokonaisuuksia, jotka kyllä auttoivat Johnia tarinassa eteenpäin ja täyttivät tarpeelliset kolot tarinassa, mutta he eivät oikein kuitenkaan missään vaiheessa vieneet valokeilaa hetkeksikään Nicolas Cagen miellyttävästä näyttelysuorituksesta muualle, vaan ikään kuin tyytyivät tähän ennaltasovittuun asetelmaan.

Seurasimme jännittyneinä kuinka tämä astrofysiikan professori - joka ei tiedoksenne uskonut ihmisrodun olevan kovin tärkeä maailmankaikkeudelle - joutui jatkuvasti kyseenalaistamaan omaa uskoaan, kun hän sai haltuunsa häiritsevän tarkkoja ennustuksia sekä menneistä tapahtumista kuin myös tulevistakin. Mikä tekee kyseisestä yksityiskohdasta niin piinaavan, on sen tuoma jatkuva epätietoisuuden tunne siitä, että onko kaikki tarinassa tapahtuva aina sattumanvaraista vai onko se tarkoitettu aina tapahtumaan tietyllä tavalla, vaikka kuinka sitä yrittäisi sormeilla.


Tuo ajatus istutettiinkin katsojan mieliin jo hyvin varhaisessa vaiheessa koulutunnilla, jossa John koulun professorina toikin asian esille suurin piirtein tähän malliin: "Onko Maan syntyminen pelkkä kemiallinen sattumanvarainen vahinko, johon on otettu myös huomioon mahdollisia biologisia muunnoksia vai onko kaikki jo ennalta kirjoitettua ja määrä tapahtua tietyllä tavalla?" Tuo ajatus sitten vaani koko ajan takaraivossa, kun tarinassa edettiin eteenpäin ja tilanne alkoi kyllä karata pikkuhiljaa käsistä, professorin yrittäessä selvittää kaikkea hänen ympärillään tapahtuvien tapahtumien tarkoitusta.


Elokuvan ensimmäinen kolmannes eteni erittäin vakuuttavasti. Ohjaaja Alex Proyas tuntui tietävän tasan tarkkaan, miten hänen kuuluisi keskittää katsojan keskittyminen tarinan tärkeimpiin seikkoihin, jotta elokuvan painoarvo olisi emotionaalisesti osuvampi katsojalle. Nämä seikat olivat hyvinkin laadukkaasti rakennettuja itsessäänkin, joten tärkeintä oli vain tasapainottaa tapahtumien ja hahmojen välillä huolellisesti, jotta elokuvasta ei tulisi täysi pannukakku.

Toisen kolmanneksen aikana alkoi kuitenkin vahva perusta pikkuhiljaa pettämään alta muuttuen jättimäisen aneemiseksi keskinkertaisuudeksi. Elokuvan lopussa todistimme hyvin ''shyamalanimaisen'' käänteen, jossa väännettiin suht yksinkertainen konsepti hieman yliampuvaksi prameudeksi, joka oli aivan liian imelä minun makuuni, vaikka toki epätavallinen ratkaisu olikin. Tämä seikka vaikutti sivusta seuraajan näkökulmasta hyvin isolta syrjähypyltä, joka olisi voitu kyllä välttää hieman maanläheisemmällä lähestymistavalla.


Nautin erittäin paljon elokuvan kuvaustyylistä, joka kokeili monia kiinnostavia asioita, mutta esimerkiksi suurin osa visuaalisista efekteistä eivät valitettavasti toimineet kovin hyvin, sillä ne eivät vanhentuneet ihan viinin lailla parempaan päin, mikä kyllä on ihan tavanomaista elokuville jossain vaiheessa, mutta ei kymmenen vuoden jälkeen kuitenkaan.

Musiikki oli tunnelmallista ja hyvin istuvaa kyseiseen elokuvaan kokonaisuudessaan. Esimerkkinä elokuva käytti yhtä minun klassisen musiikin lempisävelmiä kautta aikain: Ludvig van Beethovenin "Symphony No.7 in A Majoria", joka on maaginen tunteiden vuoristorata kaikin tavoin. Kyseinen kappale toi dramaattisen kaaoksen tunteen hyvin vakuuttavasti näytölle, jättäen myös kuulijalle hyvin tyhjän olotilan. Se iski kovaa hyvinkin mysteerisellä otteellaan ja jätti lopulta kyllä katsojan ihan hiljaiseksi, kun samanaikaisesti näytöllä tapahtuva antoi osuvaa täytettä kappaleen kaoottisuudelle.


Kokonaisuudessaan Tieto on mahtavan konseptin omaava teos, joka sulattaa mysteerin, toiminnan ja draaman hyvin yhteen luoden aivan omannäköisen suuntauksensa. Rakastan sitä silti tällaisenaankin, vaikkei se valitettavasti oikein osannut pitää korkeaa tasoaan yllä tarpeeksi tasaisena loppuun asti. Siitä huolimatta elokuva lämmitti mieltäni näin pitkästä aikaa katsottuna ja pidän siitä edelleenkin kaikkine vikoineen. Suosittelen kokeiltavaksi!


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 1.4.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvantiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit

  1. Aliarvostettu elokuva, vaikkei mikään erityisen ihmeellinen olekaan. Lapsena kun näin tämän ensimmäisen kerran, filmin alku oli todella karmiva ja taisin nähdä jopa painajaisenkin oveen numeroita raapivasta tytöstä... Kiehtova idea Tiedosta kyllä löytyy, jos ei muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aliarvostettu on ehdottomasti! Tässä oli muutama hyvin karmiva kohtaus tuon tytönkin lisäksi! Esimerkiksi kohtaus pojan näystä illalla..

      Poista

Lähetä kommentti