Batman & Robin (1997) - arvostelu



Ohjaus: Joel Schumacher
Pääosissa: George Clooney, Chris O'Donnell, Arnold Schwarzenegger,
Uma Thurman, Alicia Silverstone, Michael Gough, Pat Hingle,
John Glover, Elle Macpherson, Vivica A. Fox
Genre: Toiminta, Komedia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia

Tim Burtonin loistavan ensimmäisen Batman-, hyvin omaperäisen Batman - paluu- ja Joel Schumacherin heikon Batman Forever -osan jälkeen on aika siirtyä elokuvasarjassa eteenpäin neljännen ja viimeisen osan pariin. Batman & Robin on vuonna 1997 ensi-iltansa saanut DC Comics -sarjakuvahahmoihin perustuva elokuva, jonka päämääränä on toimia suorana jatkona edelliselle osalle. Tim Burton jättäytyi projektista kokonaan pois, sillä hänestä tuntui, että elokuvasarja oli ajautunut täysin vastakkaiselle tielle hänen aloittamasta visiostaan.

Warner Bros. Pictures -tuotantoyhtiö päätti jatkaa yhteistyötä ohjaaja Joel Schumacherin kanssa, joka onnistui tuomaan konseptiin sitä vaadittavaa lapsenmielisyyttä ja keveyttä, jota studio tuolloin kaipasi teokseltaan. Lepakkomiestä edellisessä osassa esittänyt Val Kilmer jätti viittansa roikkumaan naulakkoon ohjaajan kanssa tapahtuvien jatkuvien erimielisyyksien vuoksi, jonka nappasi naulakosta puolestaan George Clooney. Chris O'Donnell, Michael Gough ja Pat Hingle taas palasivat omiin rooleihinsa jatko-osassa.


Uusina lisäyksinä nähtiin hyvin nimekkäitä näyttelijöitä. Muun muassa Arnold Schwarzenegger, Uma Thurman, Alicia Silverstone liittyivät supersankarigenreen mukaan, mikä vaikutti hyvin lupaavalta mahdollisuudelta elokuvan markkinoimisen suhteen. Lopputulos ei kuitenkaan katsojia vakuuttanut. Kriitikot leimasivat elokuvan lopulta yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista supersankarinimikkeistä, joita oli silloin vielä tarjolla, eikä tavalliset kaduntallaajatkaan näkemästään pitäneet. Onko Batman & Robin oikeasti niin huono elokuva?

Bruce Wayne ja Dick Grayson jatkavat työtään Lepakkomiehenä ja Robinina siivoillen Gothamia mitä erikoisemmista ryöstäjistä ja kriminaaleista. Tällä kertaa heidän eteensä astelee Jäämies, joka ryöstää kaiken sortin timantteja ja kristalleja omiin tarkoituksiinsa. Samaan aikaan Wayne Enterprises -yhtiön Brasilian yksikössä majaileva kasvitieteilijä Pamela Isley joutuu työtapaturmaan, joka muuttaa hänet kasveja kontrolloivaksi Myrkkymuratiksi. Tämä päättää napata laboratoriossa kyhätyn ihmiskokeen Turmion mukaansa palauttaakseen maapallon luontoäidille. Onko Lepakkomiehestä ja Robinista luonnonoikkujen pysäyttäjiksi?


Batman Forever oli elokuva, joka kohautti maailmaa monella tapaa. Vaikka vastaanotto olikin loppujen lopuksi hyvin ristiriitainen, tuotti elokuva studiolle toivotut summat. Kritiikiltä ja inholta se ei kuitenkaan tuntunut välttyvän etenkään tosikannattajien keskuudessa, jotka toivoivat Tim Burtonin synkän vision pysyvän ennallaan jatkoa ajatellen. Nyt kun elokuvasarja on kääntänyt uuden sivun tarinassaan, on kiehtovaa huomata, kuinka toisenlainen lähestymistapa konseptiin uppoaisi katsojille. Batman & Robin on monella tapaa erikoinen elokuva.

Ei ainoastaan, että se tuntuu jättävän Tim Burtonin ankean ja kauhunomaisia piirteitä ylläpitävän esteettisyyden historiaan, mutta studion painottama lapsenmielinen ja kevytmielisyys tuntuu paistavan yhä selkeämmin materiaalista läpi. Lapsena kyseinen elokuva ei kovin suuria vastahakoisia tunteita herättänyt minussa, mikä on ihan ymmärrettävää, mutta vanhemmalla iällä sen illuusio tuntuu kuitenkin raukeavan rajusti liitoksistaan. Batman & Robin on jopa yllättäen edeltäjäänsä huonompi elokuva, vaikka tunnelmallisesti se pysyykin tätä yhtenäisempänä.


Rakenteellisesti puhuen tuotos on odotetustikin aivan naurettavaa seurattavaa. Ei ainoastaan, että se ahdetaan täyteen toinen toistaan hurjempia ideoita, mutta tarina itsessään on kuin alakoululaisen mielikuvituksen tasolla. Rivien välistä voi löytää muutamia lupaavia teemoja ja ratkaisuja, joita painottamalla olisi varmasti materiaalista voitu saada enemmän irti, mutta ohjaaja Joel Schumacher tuntuu kuitenkin tyytyvän vähäpätöiseen ja ylilyövän naurettavaan lopputulokseen. Sitä Batman & Robin lopulta onkin - naurettava ja häpeällinen kaikin tavoin.

Elokuvassa nähdään jälleen kerran liuta DC Comics -sarjakuvamaailmalle ikonisia hahmoja. Arnold Schwarzenegger esittää Jäämiestä, eli tohtori Victor Friesiä, joka joutuu karmivan työtapaturman seurauksena elämään pakkasta suosivissa olosuhteissa. Mies yrittää valmistaa syväjäädytyksessä olevalle sairaalle vaimolleen parannuslääkettä, joka herättäisi hänet takaisin ikuisesta horroksestaan. Timantteja ja kristalleja haaliva Victor tarvitsee niitä pitääkseen pakkaspukunsa toiminnassa, jotta hänen elämänsä jatkuisi pidempään poikkeuksellisissakin olosuhteissa.


Uma Thurman taas esittää elokuvassa Myrkkymurattia, eli tohtori Pamela Isleytä, joka nauttii olostaan kasvien äärellä. Hänen tutkimustyönsä loppuvat kuin seinään, kun hänen pomonsa, John Gloverin esittämä tohtori Jason Woodrue, käyttää siihen suunnatut varannot omaan epäinhimilliseen kokeiluunsa - Turmioon. Välienselvittelytilanne eskaloituu ja Pamela joutuu omien happamien töidensä nielaistavaksi. Hänestä kuoriutuu kuitenkin sen seurauksena petollinen Myrkkymuratti, joka tahtoo kostaa koko ihmiskunnalle luontoäidin puolesta.

Elokuvan aikana nähdään myös Alicia Silverstonen esittämä Barbara Wilson, joka saapuu Waynen kartanoon tapaamaan enoaan, Michael Goughin esittämää Alfred Pennyworthiä. Kiltiksi tytöksi tekeytyvä Barbara käy öisin kilpailemassa laittomissa katukisoissa ja nauttii tiukoista tilanteista. Uteliaisuus kantaa tällä kertaa hedelmää, kun hän löytää Lepakkomiehen salaisen luolan. Alfred on varuilta muokannut tytölle oman taistelupuvun, jota hän päättää ylpeästi kantaa Lepakkomiehen ja Robinin rinnalla käyttäen Lepakkotyttö-alter egoa.


Kuten aiemmin tulikin mainittua, Batman & Robin ei varsinaisesti kärsi minkään sortin identiteettikriisistä, vaan tekee heti kättelyssä selväksi sen, että Burtonin synkkä ankea tunnelma on tässä vaiheessa jo kaukaista historiaa. Tuotos ei enää mieti sitä, kuinka se yhdistelisi ensimmäisiä osia jälkimmäisiin, vaan kääntää pikemminkin nupit kaakkoon omalle ylilyövyydelleen. Elokuvan huumori on hyvin näennäistä ja jopa liiankin artikuloivaa, minkä vuoksi Jäämiehen ja Myrkkymuratin itsestään selville vitseille ei voi olla pudistelematta päätään.

Neon-valoilla rankalla kädellä siveltyä Batman & Robinia kuvaillaan edelleenkin yhtenä kaikkien aikojen huonoimpana supersankarielokuvana, eikä tuo väite edes kauas puusta putoa. Ei ainoastaan, ettei tarinalla ole mitään sijaa edes olla olemassa, mutta sen lähes luokaton toteutus hakee vertaistaan. Ottaen huomioon, että elokuva on selkeästi lapsille suunnattu, on vaikeaa sitä uskoa Myrkkymuratin jatkuvan vikittelyn ja seksuaalisen viittailun seurauksena. Vaikka sanoisinkin, että jossain määrin elokuva on yhtenäisempi kokonaisuudeltaan, on Batman Forever tätä siltikin hitusen laadukkaampaa seurattavaa.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.2.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit