Dumbo (1941) - arvostelu



Ohjaus: Samuel Armstrong, Norman Ferguson, Wilfred Jackson, Jack Kinney, Bill Roberts
Pääosissa: James Baskett, Edward Brophy, Verna Felton, Jim Carmichael
Genre: Animaatio, Draama, Perhe
Kesto: 1 tunti 4 minuuttia

Tämä elokuva on hyvin herkkä pala Disneyn piirrostuotantoa, joka ei ainoastaan opeta lapsia syrjimisen vääryydestä, mutta myös oman erilaisuutensa omaksumisesta ja sen hyväksymisestä. Se ei anna meille edes aikaa hengähtää tai kalibroida omia ajatuksia valmiuteen. Se olisi kieltämättä voinut olla jopa tarvittavaa jossain määrin, jotta tapahtumat olisivat osuneet vielä räväkämmin tunnepainotteisesta näkökulmasta katsottuna.

Tarina seuraa suht selkeää kaavaa, vaikka tekeekin sen ajoittain hyvin kovalla vauhdilla. Onneksi looginen tarinan jatkuvuuden tunne piti huolen kyllä siitä, ettei nopeus tunnu aivan kontrolloimattomalta, vaan paketti pysyy siedettävän kompaktissa muodossa ainakin suurimmaksi osaksi elokuvaa. Tietenkin tuli ajoittain myös niitäkin kohtauksia vastaan, jossa hitaampi lähestymistapa olisi voinut olla valttia ja ne olisivat jollain tapaa ehkä toimineet paremmin kokonaisuutena, mutta mielestäni siitä huolimatta kokonaisuus toimi tällaisenaankin oikein miellyttävästi.


Moraaliset aiheet on tuotu näytölle erittäin vakuuttavalla tavalla, sillä kaikki aiheet ovat suoraan verrattavissa oikeaan elämään ja ajoittain sen realistisen epäreiluun luontoon - surullista kuin onkin. Toisen syrjintä ulkonäön tai käyttäytymisen perusteella on perinpohjin idioottimaista ja suvaitsematonta. On käsittämätöntä ajatella sekä jopa ajoittain omin silmin todistaa niin raivostuttavaa käytöstä oikeassakin elämässä.

Elokuvassa esimerkkinä aikuisikäiset norsut syrjivät Dumboa, koska tällä oli selkeästi normaalia isommat korvat kuin muilla, mikä on tietenkin jokseekin epäluonnollista, mutta se ei todellakaan anna aihetta syrjimiselle ja julkiselle häväistykselle, jota pikkunorsu kokee tämän hyvin emotionaalisen elokuvan aikana. Timothy hiiri, joka auttaa avutonta Dumboa kiusaajiensa kanssa, on malliesimerkki sellaisesta ihmisnormista, jota toivoisimme itsemme olevan ja lastemme sen saavuttavan tulevaisuudessa.


Kun Dumbo menetti äitinsä tämän yrittäessään puolustaa pikkulastaan ja aggressiivisuutensa vuoksi joutui eristyksiin, pikkuinen alkoi mentaalisesti oireilemaan. Onneksi Timothy tuli hätiin ja ikään kuin täytti äidin saappaat väliaikaisesti huolehtien pikkunorsusta. Oli söpöä kuinka Dumbo kiintyi hiireen niin, että alkoi käyttäytyä ihan kuin äitinsä kanssa - ottaen hiirtä hännästä kiinni kärsällään minne tahansa he menivätkin. Se oli sydäntäsärkevää ja inspiroivaa nähdä kuinka he kahdestaan yrittivät selvitä elämän hankaluuksilta yhdessä.

Tosiaankin, siellä tuotiin monia moraalisia kysymyksiä ilmoille ja myöskin vastauksien kera, jotta etenkin pienimmät katsojat ymmärtäisivät, mikä on moraalisesti oikein ja mikä ei. Siksi rakastankin Disneyn tuotantoa hyvin paljon. He osaavat piirretyillä tarinoillaan opettaa lapsia käyttäytymään oikealla tavalla ja näyttää esimerkkejä, missä punnataan oikean ja väärän eroja, sekä myös kuinka nämä vaikeudet voi itse kukistaa sekä fyysisesti, että mentaalisesti.


Dumbo on niinkin lyhyt elokuva, että se ajoittain tuntuu turhankin nopealta etenemisensä suhteen, vaikka kohtaukset ovatkin hyvin pitkälti erinomaisesti rakennettuja. Vaikuttavasti luotu tunnelma tuo niinkin monta tunnetta näytölle kuin iloa, surua, jännitystä ja jokseekin myös kauhua ainakin lapsen ikäisille, mikä takaa varmasti jonkin sortin emotionaalista reaktiota katsojaltaan, olkoot naurua, itkua tai pelkoa. Minulla itseltäni se tuli enemmän suruna ulos, kun pari kyyneltä tuli tirauteltua hyvinkin monessakin kohdassa. Draama on siis hyvin osuvaa omaan makuun!

Minä rakastan tätä elokuvaa monestakin syystä, mutta etenkin siitä, että se on pienestä asti ollut yksi tärkeimmistä piirretyistä minun elämäni aikana. En malttaisi odottaa enää Tim Burtonin ohjaamaa live-action adaptaatiota, joka saa julkaisunsa näin maaliskuun lopulla. Olen hyvinkin kiinnostunut näkemään myös kuinka he tulevat lähestymään etenkin pinkki elefantti-kohtausta, sillä en usko, että tällä kertaa alkoholilla voisi olla tekemistä sen kanssa, vai voisiko?


 

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.3.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvantiedot www.imdb.com, kohtaus www.youtube.com

Kommentit